Oluen ystävinä Teräsmeduusat arvioivat noin viikottain meduusan verkkoon tarttuneen oluen tai useampia.

Lauantaisen Terässika-triathlonin haastavin osuus on monien mielestä Karhun kaato. Ennen kuin on maalissa, pitää juoda litra Karhu-olutta. Siis sen päälle, kun on ensin uinut 250 metriä, pyöräillyt 10 kilsaa ja juossut 3,5 kilometriä.

Oluen juominen mahdollisimman nopeasti ei ole kovin nautinnollista tai helppoa hommaa muutenkaan, saati hengästyneenä. Ei meitä hitaiksi juojiksi voi syyttää, mutta mieluummin maistelemme olutta kuin vain kaadamme sen kurkkuumme.

Millaiset arviot saa tämän viikon olut, litran Karhu?

Sofia: Ensimmäisenä vuonna yllätyin, kuinka vaikea rasti tämä on. Paljon, paljon vaikeampi mitä odotin. En ole kovin nopea juomaan, joten kroppani ehtii tajuta, että tässä tehdään tyhmyyksiä, mikä tekee hommasta haastavaa. Oksentamisesta kun saa puolen tunnin aikasakon – sitä ei ole varaa ottaa!

Alku ei sinänsä ole paha, maku saattaa olla jopa raikas ja virkistävä, ainoastaan tuleva pelottaa. Yleensä noin 5-7 desin jälkeen iskee epätoivo, enkä voi kuvitella mitään kauheamman makuista kuin Karhu. Loppu menee väkisin mitenkuten. Pelkään oksentamista aidosti, joten en koskaan vedä ihan täysiä.

Aika 2017: 4:40. Ennätys: 4:21.

Lotta:

TeräsSiassa yhdistyy kaksi asiaa joissa olen todella surkea ja joita pelkään suhteettoman paljon: uiminen ja nesteen juominen nopeasti. Pahinta on, että uinnista selviydyttyä on vielä toinen paha rasti edessä.

Tänä vuonna hoidin olutharjoittelun ajattelematta kauheaa koitosta laisinkaan. Juoksusta saapuessa olo oli hyvä, ja tartuin olueen epäröimättä. Ensimmäiset desit menivät pelkään janoon, sitten alkoi taistelu. Ongelmani on, että en osaa röyhtäistä (oikeasti, en osaa), mikä aiheuttaa haasteita ison olutmäärän juonnissa. Alan siis paisua kuin ilmapallo, ja tölkin pohjan häämöttäessä näytän siltä kuin olisin viimeisilläni raskaana. Oluessa ei itsessään ollut vikaa, mutta juuri kaljakarsinaan saapuessani alkanut kaatosade laimensi makua hiukan. Tein kuitenkin uuden ennätykseni tänä vuonna!

Aika 2017: 7.05 Ennätys: 7.05

Miia: Osallistuin TeräsSikaan ensimmäisen kerran vuonna 2015. Sitä ennen olin kuitenkin jo kerran aiemmin juonut olutta kilpaa, kun ystäväni kanssa kypsässä 18 vuoden iässä mittelimme kerran, kumpi saa ensin juotua kokonaisen olutpullon yhdellä huikalla (hävisin yhden pullon mitalla). Muistaakseni kisaväline oli tuolloin Koffin 6-pack, mutta eihän näitä maun perusteella juuri toisistaan erota.

Kaksien aiempien kisojen perusteella tiesin jo, mitä TeräsSian olutkarsinassa odottaa. Oluen juominen urheilun päälle hengästyneenä mahdollisimman nopeasti ei tosiaan ole kaikista hauskin tapa juoda olutta, eikä siinä tule ainakaan maun nyansseja mietittyä. Ensimmäisenä kisavuotenani paistoi aurinko ja sain juoksun aikana kehitettyä autenttisen janon. Muistan, että tuolloin olut maistui oikeasti virkistävältä ja vain ihan viimeiset huikat tekivät vähän tiukkaa. Tänä vuonna satoi vettä, ei oikeastaan janottanut yhtään, ja sitten vielä nielin vahingossa ilmaa, mikä teki viimeisestä 5 desistä melkoista kamppailua. Yliastumista en tänäkään vuonna pelännyt, mutta koko loppusuorituksen ajan tuntui siltä, että olen kirjaimellisesti kurkkuani myöten täynnä olutta. Tuloksena olikin puoli minuuttia ennätystä heikompi suoritus. Vaikka aika oli pettymys, pidän sentään edelleen meduusatiimin kärkipaikkaa hallussani!

Aika 2017: 3.08. Ennätys: 2:38 (2015).

Nina: Olen jokunen vuosi sitten kisannut lasipullo-oluen juonnissa ja olin aivan kelpo suorittaja. Siksi en osannut pelätä tätäkään rastia. Sitäpaitsi, se oli TeräsSian osa-alueista ainoa, jota olin lapsia tehtaillessani treenannut. Osallistuin kisaan siis ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Juostessa vatsaani alkoi balberoittaa ja köpöttelin viimeiset kymmenet metrit kohti kaljapistettä epäryhdikkäässä etukumarassa. Näytin taatusti varsin aidolta anniskelualuetta lähestyvältä Nykäs-Masalta. Olin jo pitkään, noin pyöräilyosuuden alusta saakka haaveillut Karhun kohtaamisesta ja heti ensisiemaukselta tunnelma olikin miellyttävä. Ainoa moga oli, että join reilusti yli puolet suoraan tölkistä, kunnes kannustamaan ennättäneet joukkuetoverini Miia ja Lotta opettivat kaatamaan loput tuoppiin. Oli miten oli, kalja maistui hyvältä ja sitä oli riittävästi. Päänsärky ja laskuhumala alkoivat vasta kotimatkalla ja loppuivat seuraavan päivän neljänteen kahvikupilliseen.

Ensi vuonna olen nopeampi myös tällä rastilla.

Aika 2017 eli ennätys: 3:44

RSS
Facebook
Facebook
Instagram