Siinä se nyt istuu, ihanan viidakkoon kätketyn kalliotemppelin edustalla ja meditoi. Vai onko sittenkään niin?

Jos jokin asia on elämässä tosi niin se, että jokaisella asialla on oma muttansa. Hommat näyttää ihanalta, mutta. Kaikki sujuu hyvin, mutta. Ja myös toisinpäin: kaikki menee ihan perseelleen, mutta.

Vaikka somen yksipuolisuudesta somessa mäyliminen on varsin ristiriitaista ja ylipäänsä varmaan turhaa, niin halusin kuitenkin jakaa teille nämä kuvat. Vähän houkutti tehdä sellainen “ihailkaa mua kun olen täällä niin zen, olen ottanut tällaisen irtioton somesta ja todella miettinyt mun elämää ja suhdetta someen #lifegoals #grateful #somelakko” -postaus, mutta en sitten kehdannut, koska en ole tosiaankaan zen, meditoin todella harvoin enkä koskaan julkisilla paikoilla – ja miksi ikinä olisin ottanut tällaista kuvaa jos en sosiaalisen median käyttöön. Vai ottivatko ihmiset ennesvanhaan itsestään kuvia tekemässä normaaleja asioita, ihan vain dokumentoidakseen asian itseään varten?

Kuva on napattu Malesiassa Ipohin kaupungin liepeillä sijaitsevan temppelin sisäpihalta. Luolaston halki pääsi korkeiden kalkkikivimäkien ympäröimään puutarhaan, jossa oli kivipolkuja, lintuja ja kilpikonnia. Paikka oli kyllä kaunis ja hetkittäin rauhaisa. Siis silloin kun viereistä mäkeä nakertavalla avolouhoksella ei murskattu kiveä ja ajeltu lentokoneen kokoisella kippiautolla ees taas.

Niinhän se aina on: kaikella on se oma mutta. Temppeli on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja paikallisille tärkeä paikka hiljentymiseen ja liikkumiseen, mutta louhos tuo työtä ja rahaa. Turisti tuo rahaa, mutta jotakuta varmasti vituttaa että tämä tulee kekeilemään toisten uskonnollisessa paikassa. Bloggaaja haluaa paasata somefeikkaamisesta,  mutta kiinnostaako se ketään?

 

Lue myös:
Omenoista ja appelsiineista

Shokkipaljastus: bloggaaja ei antanut realistista kuvaa elämästään

RSS
Facebook
Facebook
Instagram