subliminal video

Mitä terveen ihmisen pitäisi jaksaa?

Hesarissa oli tänään juttu miehestä, joka on ollut masentunut 25 vuotta. Jutussa hän kertoo arjestaan ja elämästään.

Yllättävää jutussa oli se, että kyseinen henkilö tekee paljon kaikenlaista. Liikkuu aktiivisesti ja hoitaa kodin. Hänellä on ilmeisesti tila, jota kutsutaan englanniksi termillä High-Functioning Depression, eli sellainen masennus, jossa toimintakyky on hyvä.

Niin, ihminen voi olla masentunut, siis surullinen, toivoton, kammottavien ajatusten riivaama ja muuta hirveää, ja silti vaikkapa käydä töissä ja elää ainakin päällepäin normaalin oloista perhe-elämää.
Kaikki masentuneet eivät makaa kotona pimeässä, käymättä kahteen viikkoon suihkussa. Eikä masennus tarkoita sitä, että sitä sairastava ei voisi olla myös hyväntuulinen ja aikaansaava.

Tästä huolimatta Hesarin juttu pisti miettimään.

Tarkoituksenani ei ole pohtia, miten masentunut jutun henkilö on. En tiedä mitään hänen elämästään tai kärsimyksestään. Ihmiset ovat toimintakyvyltään erilaisia, olipa kyseessä sitten terve ihminen tai masentunut ihminen. Lisäksi masennukselle on tyypillistä hyvien ja huonojen päivien tai aikojen vuorottelu.

Puhunkin jutun henkilöstä ikäänkuin hahmona, en siis väitä mitään juuri hänen sairaudestaan, toimintakyvystään tai jaksamisestaan. Voi myös olla, että jutun välittämä kuva johtuu jutun kirjoittajasta, ei haastateltavasta.

Haastateltavan kerrotaan siis sairastaneen masennusta 25 vuotta. Hän on kokeillut erilaisia lääkkeitä ja hoitomuotoja ja käy terapiassa. Ns. parantavaa hoitoa ei ole löytynyt.

Hän kykenee välillä käymään töissä, mutta on nyt sairauslomalla. Masennuksen oireita ovat esimerkiksi ne, että hän ärtyy perheenjäseniinsä, ei kestä meteliä avokonttorissa ja väsyy sukulaisvierailuista.

Päivät kuluvat niin, että hän ensin aamulla jumppaa, sitten laittaa aamupalan ja suuntaa salille tai pitkälle kävelylle. Sen jälkeen on ohjelmassa pyykkäystä, kaupassakäyntiä, ruoanlaittoa ja sanomalehtien lukemista.

Kaikki tämä on varmasti todella hyväksi. Rutiineista voi olla montaa mieltä, mutta se on fakta, että ne pitävät elämässä kiinni.

Mutta. Kuinka moni meistä jaksaa lukea jotain sivistävää, harrastaa liikuntaa, pitää kodin siistinä ja laittaa kotiruokaa – päivittäin? Tuo koko paketti voi olla liian raskasta tehdä jopa viikonloppuina ja lomilla.

En puhu siitä, onko jutun haastateltava “tarpeeksi” masentunut tai “oikealla tavalla” masentunut.

Puhun siitä, että mitä kaikkea ajattelemme että ihmisen pitäisi jaksaa? Mitä terveen pitäisi jaksaa, jos vuosikausia masennusta sairastanut jaksaa kaiken tuon? Ilmeisesti rallatella kaikki kotityöt läpi kuten Lumikki, ja siihen vielä sosiaaliset elämät ja parisuhteet ja työt ja harrastukset päälle, vai?

En voi alkaa väittämään, että jutun henkilö kenties vaatii itseltään liikaa. Hän itse sanoo, että tekeminen on ollut tapa käsitellä masennusta. Mutta moni meistä kyllä vaatii itseltään liikaa. Jos ei liikaa, niin ainakin paljon. Pitää jaksaa ja pitää jaksaa olla iloisella mielellä.

Olipa ihminen masentunut tai ei, eikö ole ihan normaalia että perheenjäsenet käyvät joskus hermoille, avokonttorissa kuuluvat äänet rassaavat ja sukuloinnista menee voimat? Eikö se ole sekä normaalia että tavallista? Pitäisikö kaikkea aina jaksaa hymyssä suin ja hyvillä mielin?

Kuvatut jutut aiheuttavat haastatellulle aitoa kärsimystä. Enkä tarkoita, että kyseessä olisivat mitättömät pikkuseikat. Mutta ihan totta, kuka jaksaa random metakkaa ja sukulaisissa ramppaamista kovin hyvin? Varsinkin jos on stressiä, niin eihän sitä jaksa!

Jonkin aikaa sitten luin Facebookista kommentin, jossa nainen kertoi uupuvansa täysin kotitöiden pyörittämisestä, koska joutuu tekemään ne yksin. Se oli minulle jonkinlainen ahaa-elämys. Ai että kotitöistä SAA väsyä? Ai että niitä EI OLE mikään pakko jaksaa hilpeänä koko ajan? Minä en olekaan erityisen laiska, vaan tämä ON jonkun muunkin mielestä raskasta!

Joskus syy riittämättömyyden tunteeseen ja matalaan mielialaan on osittain siinä, että ei ylitä jotain olettamaansa rimaa. Naisiahan usein syyllistetään tästä: “Opettele hölläämään!”, “Laske rimaa!”, “Älä ole niin ankara itseäsi kohtaan!”. Minullekin on lääkärissä sanottu, että “Monesti naiset ovat niin ankaria itseään kohtaan, että mikään ei riitä…”, ikäänkuin kellään ei voisi olla oikeita ongelmia.

Syyllistämisestä huolimatta tässä saattaa piillä hitunen totuutta. Moni meistä osaa luovuttaa sen täydellisen sisustuksen, täydellisen joulun ja täydellisen maratonajan suhteen. Eli osaa “höllätä” ja “laskea rimaa”.

Mutta moniko meistä pystyy hyväksymään sen, että jos arkipäivänä saa treenattua, siivottua ja lätkäistyä itsetehdyn ruoan pöytään, on oikeasti saanut aikaan aika paljon?

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Asioita joita mietin öisin

Next

Kun henkinen blokki iskee treeneissä

2 Comments

  1. Ansku

    Oih, niin asiaa ja vielä hyvin ilmaistuna, kiitos tästä(kin) postauksesta!

  2. H. Else

    Kiitos . Voisko tuon paremmin ilmaista, sinun kirjoituksista tulee voimaannuttava olo. Ehkä en olekkaan ihan paskatyyppi . Täällä pusketaan milloin paremmin tai huonommin eteenpäin.😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén