Unelmien liikuntapäivänä perjantaina 10.5. järjestetään monta sataa liikkumisen tapahtumaa ympäri Suomea. Tässä meikäläisen tärpit päivään*:

Unelmien liikuntapäivä on Suomen suurin liikkumisen juhlapäivä (ja yksi projekteista joiden parissa olen tehnyt töitä viimeiset pari kuukautta uudessa duunissa). Unenlmien liikuntapäivän idea on yksinkertainen: kuka tahansa voi järjestää oman liikuntatapahtuman tai osallistua muiden tapahtumiin. Tähän mennessä mukaan on ilmoitettu yli 790 tapahtumaa (ja lisää tulee alati + kaikki tapahtumat jotka eivät kartalle asti päädy), aina Pallastunturilta Hankoon, sekä valtavia monen tuhannen ihmisen tapahtumia (Lasten Olympialaiset), että kaveriporukoiden omia treenejä.

Mietin pitkään että järjestäisin oman tapahtuman, mutta olen niin kiinni päivän mediapuuhissa, että oman tapahtuman järkkäily jäi jalkoihin. Yritän itse ehtiä päivän aikana käymään useammassa tapahtumassa ja illalla keretä vielä jonkin lajin avoimiin kokeilutreeneihin. Tässä kiintoisia poimintoja päivän tapahtumista:


Stadin tärppejä

Porrastreenit Senaatintorilla Helsingin pormestarin johdolla

Tanssia, melontaa ja paljon muuta Lapinlahden lähteellä

Hepon pyöräilijöiden aamupala

Kalpamiekkailun kokeilutreenit

Helsingissä pääsee päivällä ilmaiseksi Kisikselle, Liikuntamyllyyn ja uimahalleihin, tsekkaa myös urheiluvarusteiden jako Kisahallilla

 

Juoksuhommia

Polkujuoksua esim. Porvoossa, Eerikkilässä ja Oulussa

Ploggingia esim. Kiimingissä, Piippolassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa

Suunnistusta, Street-O:ta ja rogainingia mm. Espoossa, Turussa, Suomussalmella, Nurmijärvellä, Lahdessa (Minna Kaupin johdolla!),  Salossa

Porrastreenejä mm. Malminkartanon jätemäellä (päivällä ja illalla), Vuosaaressa, Klaukkalassa, Jyväskylässä, Naantalissa, Kotkassa, Lempäälässä, Uudessakaupungissa, Kangasalla, Iisalmessa

 

Ulkoiluhommia

Melontaa esim. Hämeenlinnassa, Tampereella, Oulussa

Suomen latu järjestää yli 60 ulkoilutapahtumaa ympäri Suomen perjantaina 10. päivä ja lauantaina 11. päivä, hae karttapalvelusta lähialueen tapahtumat

 

Lajikokeiluja, avoimia treenejä

Cheerleadingiä Turussa ja Jyväskylässä

Uimahyppyjä Vantaalla

Voimistelua mm. Helsingissä,  Turussa, Vantaalla, Valkeakoskella, Nokialla, 

Parkouria mm. Espoossa, Helsingissä, Kirkkonummella

Ratsastusta mm. Lahdessa, Oulussa, Valkeakoskella, Klaukkalassa, Loimaalla ja metsäretki miniaasien Callen ja Röllin kanssa Lopella

Ilmaisia pääsyjä uimahalleihin, saleille jne. monessakin niemessä ja notkelmassa

 

Kaikki tapahtumat löytyvät karttapalvelusta tämän linkin takaa

+ Aina voi järjestää oman tapahtuman, kaikille avoimen tai yksityisen! Kaikkien oman tapahtuman kartalle ilmoittaneiden kesken arvotaan Polarin aktiivisuusrannekkeita ja Unelmien liikuntapäivän tuotepaketteja.

 

 

*Unelmien liikuntapäivän tapahtumia järjestävät kunnat, päiväkodit, koulut, urheiluseurat, yhdistykset ja yksityishenkilöt ympäri maan. Tapahtumaa koordinoi Suomen Olympiakomitea, joka on työnantajani.