Mistä tietää missä on hyvä?

“Mikä on sun suurin vahvuus, missä olet erityisen hyvä?” minulta kysyttiin hiljan työhaastattelussa.

Pienen tuumaustauon jälkeen vastasin, että erityisen hyvä olen laajojen kokonaisuuksien ymmärtämisessä, oleellisen kiteyttämisessä ja monimutkaisten juttujen viestimisessä ymmärrettävästi.

Olin ihan tyytyväinen vastaukseeni. Jäin kuitenkin miettimään kysymystä, sillä siihen on yllättävän vaikea vastata. Nyt työttömänä olen joutunut oikeasti miettimään omia vahvuuksiani ja miten esittää itsensä puutteineen kaikkineen mahdollisimman edullisessa valossa. Missä olen hyvä? Ja miten ylipäänsä voi tietää missä on hyvä? Ja kuka määrittää, missä joku on hyvä, onko tärkeintä oma mielipide vai ulkoinen vahvistus?

Vahvuuksia on vaikea mitata, ja siksi niiden selvittäminen jääkin usein ihmisen itsensä harteille. Koulumenestyskin antaa aikamoisen kapean kuvan siitä, missä ihminen on hyvä: kertooko 9,8 keskiarvo tai kirjoitetut laudaturit mistään muusta kuin siitä että on “hyvä koulussa”? Työelämässäkin aika harvoin saa kuulla omista vahvuuksistaan: jos palautetta äärimmäisen harvoin tulee, se keskittyy usein siihen mikä meni pieleen eikä siihen, pääseekö ihminen organisaatiossa hyödyntämään ja kehittämään sitä missä on hyvä.

Toisina päivinä omat vahvuudet tuntuvat ihan selkeiltä, mutta välillä taas tuntuu että en keksi yhtään asiaa jossa olisin etevä. Ja entä ne asiat, joissa koen olevani hyvä? Olenko niissä objektiivisesti hyvä, tai ovatko ne ollenkaan relevantteja asioita? Ja sitten on toki vielä se ongelma, että itsensä kehuminen tuntuu tosi vieraalta ja väärältä. Vaikka ilmeisesti tässä omassa työllisyystilanteessani olisi parasta vain liittyä LinkedInin ympärivuorokautiseen itsekehu- ja -korostuskuoroon ja ruveta repostelemaan omalla erinomaisuudellaan.

Yritän olla myös lannistumatta siitä, että jokaisessa asiassa, jossa minä olen hyvä, tuhat ihmistä on niissä tuhat kertaa parempi kuin minä. Ehkä minä olen hyvä siinä, että olen hyvä juuri niissä asioissa joissa olen hyvä.

Mutta välillä olisi kiva, että olisi jotakin muutakin tätä asiaa selvittämässä kuin omat ajatukset. En kaipaa kehuja vaan että olisi jotakin muutakin kuin oma mielipide asiaan. Siksi olisikin kiva kuulla, miten olette itse selvittäneet omia vahvuuksianne. Mistä tiedätte missä olette hyviä? Miten olette ottaneet siitä selvää?

// Urheilua ja muuta elämää Instagramissa @lottapumpui

// Uusimmat tämän blogin postaukset löydät täältä.

Previous

Kivoista jutuista ja itsekurista

Next

Onneksi en ole sisustusbloggaaja!

3 Comments

  1. Riikka

    https://www.viacharacter.org/survey/account/register

    Tuolla pääsee jo alkuun. Ei ehkä ammatillisesti anna kovin isoja asioita, mutta omasta persoonasta kyllä – ja tulosten pohjalta voi sit pilkkoa omatoimisesti vaikkapa niin et miten ne (vahvuudet joita sait) näkyy vaikka työelämässä tai vaikka parisuhteessa, treeneissä jne. Ja sit tietty myös kääntäen eli ne mitkä jäi viimeiseksi on niin ikään “heikkouksia” ja miten ne näkyy ja suhteuttaa vaikkapa vahvuuksien kanssa. Loputtomasti voi vääntää ja kääntää, jos ja kun käyttää vähän luovuutta ja soveltamisen taitoja.

    Toki on sitten vielä paljon muitakin työkaluja tällä vahvuuksia ja positiivista psykologiaa korostavalla aikakaudella 🙂

  2. Hei!

    Olen ollut Kumouksen työnhakukurssilla ja siellä ko homma hoidettiin ulkoistamalla siten, että kysyttiin kolmelta (entiseltä tai nykyiseltä) työkaverilta muutama kysymys omasta osaamisesta. Kysymykset koskivat substanssiomaamista, sitä minkälainen olet työkaverina, minkälaista erikoisempaa osaamista sinulla on ja lopuksi kysyttiin miksi suosittelisit henkilöä x työkaveriksi.
    Omat vahvuudet tulevat varsin hyvin esiin, varsinkin jos samat jutut toistuvat useamman ihmisen vastauksissa. Homma hoidettiin sähköpostilla.

    • Lotta

      Tämä on kiva idea, kiitos! Olen kuullut muutamaltakin taholta hyvää noista Kumouksen kursseista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén