Miksi purjehtiminen on (tosi vaikea) feministinen kysymys

Tiedäthän kuinka lassukat huutelevat, että feminismi on pilannut maailman?

No, joskus olen heidän kanssaan samaa mieltä.

En tosin sillä tavalla kuin lassukat tarkoittavat. Mutta myönnän nyt jotain noloa.

Feminismi on pilannut minulta joitain asioita. Tiedätkö, sillä tavalla että kun haluaa niin kovasti toimia oikein että ei enää osaa toimia siten kuin olisi itselle parasta?

Esimerkiksi ihmissuhteissa minulle on ollut vaikeaa tajuta, että niihin voi tehdä ihan keskinäiset säännöt. Että feministi voi kokata ja pyykätä miehelleen ja olla onnellinen. Tuo nyt oli teoreettinen esimerkki, en kokkaa enkä pyykkää, mutta tajuat pointin.

Mutta purjehduksestahan meidän piti puhua!

Minulla on sillä tavalla jännä suhde siihen, että ilman feminismiä en tekisi koko hommaa, mutta nyt kun on feminismi, niin osani ei ole juoda kannella skumppaa biksuissa. Mitä hittoa! Tämä on joku outo win-lose-tilanne!

Yhtäältä minulle on todella tärkeää, että osaan tehdä mielestäni vaikeita asioita, kuten purjehtia. Pyrin määrätietoisesti sitä tilannetta kohti, että minä olen ruorissa kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.

En halua jäädä siihen rooliin, mikä naiselle yhä edelleen purjeveneessä ja elämässä helposti jää. En ole kokki enkä ole koriste.

Se, että osaan ja pystyn on minulle todella tärkeää. Voimaantuminen on ärsyttävä sana, mutta juuri siitä on kyse. Haluan olla sen verran kykenevä, että miesten ei tarvitse kuljetella minua ympäriinsä vaan pärjään itsekin.

Mutta toisaalta…

Tunnen hirveää epäfeminististä syyllisyyttä siitä, että purjehtiminen on minusta vaikeaa. (Samoin kuin vaikka matematiikka.) Tuntuu että vahvistan stereotypioita. Tuntuu että miehet oppivat helpommin. (Tosin oikeasti kyseessä taitaa olla asenne-ero. Moni mies menee ja tekee vaikka ei osaisi. Nainen ei mene ja tee vaikka osaisikin, koska epäilee itseään.)

Ennen kaikkea välillä tuntuu siltä, että haluan lyödä hanskat tiskiin ja tyytyä perinteiseen naisen osaan. Miksi minun pitää opetella vaikeita asioita? Miksi en voi vain istua täällä näyttämässä nätiltä ja juomassa skumppaa?

No, vastaus taitaa olla se että en pohjimmiltani halua. Haluan olla se joka osaa ja tekee. Mutta sillä tavalla feminismi on pilannut elämäni, että en enää voi sanoa, että tunnen itseni hitaasti oppivaksi urpoksi joka haluaa päästä helpommalla. Feminismi kun saa vaatimaan itseltään paljon.

Ja se on niin raskasta! Voisinpa vain olla pyörtyilevä ansarikukka jolta ei edellytetä mitään! Sellainen, joka killuu Välimeren purjehduksilla koristeena eikä tee itse mitään!

Mutta eihän se riittäisi. Siksi tavoitteeni on mennä saaristo- ja rannikkolaivurikursseille, jotta voin saada kansainvälisen huviveneenkuljettajakortin. Ja sitten voin purjehtia siellä Välimerellä ihan itse. Ruorissa voi olla bikineissäkin, ja skumppaa ehtii juoda satamassa!

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Olenko ampunut aseella ja muuta tärkeää tietoa

Next

Meduusan verkossa 4/18 – Kirjakimara!

1 Comment

  1. Liina

    😀

    Mutta onko se sit perinteinen naisen osa, että lyö hanskat tiskiin? Mun käsityksen mukaan on sukupuolettoman inhimillistä, ettei halua opetella vaikeita asioita, koska se on … vaikeaa.

    No ehkä siinä on sitten eroa, että kokeeko ylipäänsä tarpeelliseksi opetella vai meneekö vaan takki auki tekemään varmana siitä, että ei voi tehdä mitään väärin.

    Mäkin haluaisin, että multa ei edellytettäisi mitään, mutta se johtuu vain siitä, että olen lais-ka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén