Mikä nykynuoria vaivaa? Miksi parikymppiset ovat niin kauhean… kunnollisia, määrätietoisia ja harkittuja?

Olen viime vuosina saanut kunnian tutustua muutamiin itseäni reilun vuosikymmenen nuorempiin ihmisiin. Minulle on tullut siitä hieman paha mieli. Ei sen takia että tuntisin itseni varsinaisesti vanhaksi vaan koska tämän päivän parikymppiset ovat niin mahdottoman kunnollisia ja määrätietoisia!

Minä ja Teris-Miia bussimatkalla kohti tuntematonta. Tai siis festareille taidettiin olla menossa. Olen luultavasti 23-vuotias.

 

Otetaan esimerkiksi duunipaikan 20-vuotias harkkari, johon tutustuin töissä. Oliko minulla kaksikymppisenä viiden vuoden suunnitelma? Luinko lounastauoilla bisneskirjoja oppiakseni joka päivä jotain uutta? Lähdinkö juhlista kotiin ensimmäisenä, jotta pääsin seuraavana aamuna verkostoitumaan ja opettelemaan uusia taitoja? No en todellakaan. Kun itse olin 20, pyörin yliopistolla, join kaljaa enkä tiennyt yhtään mitään tulevaisuudesta. Enkä lukenut lounastauolla bisneskirjoja, koska a) en syönyt lounasta ja b) en edes tiennyt bisneskirjojen olemassaolosta.

Toinen esimerkki on treenikuvioiden kautta tutuksi tullut, itseäni kymmenisen vuotta nuorempi nainen, joka on varmasti päämäärätietoisin ihminen jonka tunnen. Hänellä on selkeä tavoite, jonka toteutumista kohti hän ponnistelee väsymättä, taukoamatta, ilman kompromisseja. Oliko minulla päämääriä 25-vuotiaana? No ei ollut. Ehkä päämääränä oli käydä kaljalla töiden jälkeen tai keksiä mitä sitä tekisi elämällään. Jälkimmäisestä en vieläkään tiedä, säännölliseen kaljoitteluun olen liian vanha ja krapula-altis.

Yksi klassisia “en mene tatskamessuille tai jos menen niin en juo mitään enkä ota yhtään tatuointia” -keikkoja.

Yhtäältä tunnen suurta kateutta näitä sankareita kohtaan. Missä olisinkaan nyt, jos olisin ollut yhtä päämäärätietoinen, hallittu ja keskittynyt tuon ikäisenä? Missä voisinkaan olla jos ylipäänsä olisin yhtä päämäärätietoinen, hallittu ja keskittynyt? Toisaalta taas mietin, että ovatko suorituspaineet kasvaneet turhankin korkeiksi, kun ura- ja saavutussuunitelmia hiotaan jo aikaisessa vaiheessa, usein myös sosiaalisesta elämästä ja vapaa-ajasta tinkien.

Vanhusten on yleensä määrä motkottaa nykunuorison kelvottomuudesta, minun taas tekee mieli toivoa, että muistaahan nykynuoriso joskus edes hieman rillutella, hölmöillä ja olla tekemättä fiksuja päätöksiä ja vain katsoa mihin elämä kantaa. Jos jotain olen tähän ikään mennessä oppinut niin sen, että jokaisen ihmisen elämään kuuluu väistämättä tietty määrä sekoilua. Jos sitä ei suorita alta pois nuorena ja vetreänä, saattaa se yllättää elämän ehtoopuolella.

(Aloituskuvassa kirjoittaja 19-vuotiaana, jolloin lähti pressipassilla Unkariin festareille juttukeikalle – bussilla.)

RSS
Facebook
Facebook
Instagram