Ristiriidoissa on oma viehätyksensä, vaikka ne hämmentäviä ovatkin. Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin mailla sijaitseva Nuuksion kansallispuisto on sekä itsessään että minulle ristiriitainen paikka.

Tällaiselle ännännen polven stadilaiselle Nuuksio on ihan oikea metsä. Sellainen luonto, tiedäthän. Silti se on metsä, johon kaltaiseni ännännen polven stadilainen uskaltautuu. Siellä on helppoja hiekkateitä, polkuja, nuotiopaikkoja ja huusseja, ja sinne voi viedä lapsensa ilman että tulee epähuomiossa syöttäneeksi ne karhulle.

Vaikka Nuuksio on sivistynyt ja helposti lähestyttävä metsä, on se silti myös erämaa, josta löytyy jopa kymmeniä harvinaisia tai uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Niille, jotka niiden päälle tajuavat siis. Tosin myös pällistelijätasoinen eräilijänlarppaaja saa ihan riittävästi irti.

Paras kohde se on ulkoilijalle ja treenaajalle, sekä lasten kanssa. Ulkkiksiakin näyttää ramppaavan paikalle melko lailla. Siinä onkin taas yksi ristiriita: suomalaiselle kyseessä on lopulta kuitenkin metsä, jollaista tämä maa on täynnä, mutta ulkomaalaiselle Nuuksio on eksoottinen kohde. Jo pelkästään yli 80 järven ja lammen takia. (Siis mieti tuota lukua! Yli 80!)

Paikan viehättävyydestä huolimatta en uskaltautunut Nuuksioon pitkään aikaan. Sellaisissa paikoissa kuin Nuuksio tehdään muistoja, ja itse tuli tehtyä siellä yksi rakkaimmistani. Myöhemmin kaikki kääntyi suureksi suruksi, mutta sellaisiahan muistot tuppaavat olemaan – ei kai yhtäkään onnea muistele ilman minkäänlaista kaihoa.

Mutta ei sitä voi sulkea asioita elämästään siksi, että niihin liittyy surullisia muistoja. Ei, sitä pitää mennä takaisin paikalle ja hankkia uusia.

Paikalle tosiaan pääsee melko helposti täältä sivistyksen parista, Nuuksio kun on kohtalaisen lähellä. Autossa ei tarvitse istua puolta päivää, joten sinne voi lähteä vaikka vain polkujuoksulenkille. Autoton pääsee paikalle junalla ja bussilla. Itse menen Espoon keskuksesta bussilla, jonka aikataulu kannattaa katsoa etukäteen, ajaa sen verran harvakseltaan.

Tämän retken Ping Studio -tapahtuman yhteydessä järjesti Visit Espoo.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram