Meduusan verkossa 5/17

Meduusan verkossa on ajankohtainen katsaus kiinnostaviin juttuihin netissä ja irl.

Kevyempään juoksuun

 Sveitsiläiset On-juoksukengät eivät ole aiemmin lähteneet lentoon Suomessa, vaikka maailmalla etenkin triathlonistit ovat vannoneet niiden nimeen jo vuosia. Nyt On saapuu uudestaan kärkenään Cloudflow-katujuoksukenkä*. Kevyet, 18 vaimentavaa tyynyä sisältävät lenkkarit valittiin kevään ISPO-messuilla voittajaksi “Best Performance Running Shoe” -kategoriassa.

Cloudflow’t yllättivät testijuoksijamme Lotan positiivisesti. Vain 190 grammaa painavat lenkkarit todellakin pehmentävät kovalla alustalla juoksemisen iskua, mutta eivät tyynymäisesti kuten yleensä vaimennetuissa juoksukengissä. Liike-energia tuntui siirtyvän eteenpäin, ei niinkään pystysuuntaisesti kuten toppakolosseilla juostessa usein tuntuu. Juoksutuntuma on matalan dropin (6 mm) ansiosta hyvin minimalistinen vaimennuksesta huolimatta. Totuttelua jalkineet tosin vaativat, etenkin jos siirtyy juoksemaan rajummin vaimennetuista kengistä. Lisäpisteitä kengät saavat pirtsakasta ulkonäöstä ja heijastimista. Onin valikoimista löytyy myös reilummalla dropilla varustettuja, kiertojäykempiä sekä kisakäyttöön tarkoitettuja kenkiä.

*Lenkkarit saatu On Runningilta. Cloudflow ja muut mallit saatavilla mm. Intersporteista sekä Helsingin Stockmannilta.

Kehonegatiivisuuspaita


Liikunnan ilo, so last season. Kannattaa ostaa tämä Only Play -toppi, mennä salille, tuijottaa itseään peilistä, vihata itseään, itkeä ja hikoilla. Mitä v&%%a! Vuonna 2017 kun ihan vaikka Hesarista voi lukea siitä, mikä oikeasti motivoi ihmisiä liikkumaan ja erinäiset tahot kampanjoivat kehopositiivisuuden puolesta, ottaa Only ja tekee tällaisen paidan. Älkää ostako.

 

Gladiaattorit tekee paluun

Lopuksi viikon tärkein viihdeuutinen: ikoninen Gladiaattorit tekee paluun televisioon uusin jaksoin. Kevään mittaan olemme ilahtuneet ysäri-Gladiaattorien uusinnoista, mutta nyt luvassa on kokonaan uusia ja tälle vuosituhannelle päivitettyjä temmellyksiä. Gladiaattorien paluu herättää meduusaraadissa paljon kysymyksiä: Ketkä ovat uudet gladiaattorit? Onko naisgladiaattoreilla yhtä korkealle leikatut jumppapuvut kuin ennen? Kuka korvaa ihanan haastattelijan Katariina Ebelingin? Voiko Katariina Ebelingiä korvata? Ja tärkein kysymys tietenkin on: toteutuuko kaikkien Teräsmeduusojen pitkäaikainen haave päästä gladiaattoriradalle vihdoinkin?

Previous

Ylösalasnaamaongelma

Next

Noin viikon olut: Bavaria 0.0% Premium Original

1 Comment

  1. Ludvig Borg what wrestlers partner name my Phillip Feibel i wonder it is

Vastaa käyttäjälle Phillip Feibel Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén