Mitä tehdä päivänä, jolloin ei voi “tehdä mitään”?

Kuten ensimmäisessä reissupostauksessa kerroin, on sesonkien välissä reissaaminen aina vähän riskipeliä, eikä marraskuun säästä voi oikein koskaan tietää. Toiselle reissupäivälle ennustettiin massiivista lumisadetta, joten pyöräilysuunnitelmat piti hylätä. Kyselimme hieman vinkkejä, mutta moni kehotti olemaan sisätiloissa, kun ulkonakaan ei oikein kuulemma olisi mitään tekemistä.

Kävely Kätkätunturille

Jotain piti kuitenkin tehdä, lumisadetta tai ei. Sisätiloihin jääminen ei ollut vaihtoehto. Päätimme lähteä “pienelle aamukävelylle”. Eli päädyimme kävelemään neljä tuntia ja melkein 20 kilometriä.

Levin vieressä Immeljärven toisella puolella on Kätkätunturi, jonne päätimme suunnata. Tunturille tehdään talvella kävely- ja lumikenkäilyreitit hiihto- ja kelkkalatujen lisäksi, mutta vielä reittejä ei ollut avattu. Reitillä pysyminen oli etenkin ylempänä haastavaa, sillä lunta oli tullut reilusti – ja tuli koko ajan lisää, eikä vanhoja uria näkynyt. Kunnolliselle kartalle ja kompassille olisi ollut tarvetta, sillä reittimerkkejä oli todella vaikea löytää. Päädyimmekin väärälle polulle ja joudumme ympyräreitin sijaan kulkemaan viimeiset viisi kilometriä takaisin omia jälkiämme.

Levin ensilumen ladut

Aamupäivän seikkailun ja sitä seuranneen ison lounaan jälkeen tuntui siltä, että loppupäivä vierähtäisi helposti köllötellessä ja telkkaria katsoessa. Pimeän tullen alkoi kuitenkin hotsittaa päästä taas liikkumaan. Levin ensilumenlatu oli ollut auki jo muutaman päivän, ja latupohjaa tehtiin joka päivä pidemmälle. 4,5 kilometrin valaistu hiihtobaana alkoi houkuttaa, ja kävimme hakemassa Zero Pointin vuokraamosta sukset.

Opettelin pari talvea sitten jälleen hiihtämään, mutta tekniikka oli taas kolossaalisesti hukassa. Jo muutaman luistelupotkun jälkeen syke oli naurettavan korkealla. Oli hiki, osaamisen vähyys alkoi harmittaa ja kaikenlaisen liikunnan tuosta vain hanskaava Anni katosi horisonttiin ammattilaisvauhtia. Ensilumenlatu on todella mäkinen, ja hetkellisesti teki mieli heittää sukset metsään ja painua himaan. Lopulta sain tekniikasta jotenkin kiinni ja ehdin hetkittäin jopa nauttiakin hiihtelystä. Uskomattoman vaikea laji! Joskus olisi hienoa tulla hiihtämään ajan kanssa (mielellään vähän vähemmän mäkisille laduille). Levillä on 230 km huollettuja latuja, joista 28 km on valaistuja, joten hiihdettävää täällä todellakin riittäisi.

Kahden aktiviteetin päivän jälkeen tuntui melkoisen palkitsevalta päästä saunaan ja syömään. Valtaosa kylän ravintoloista oli jo auki, mutta kaduilla ja syömäpaikoissa oli välillä pelottavankin autiota. Meininki on parin viikon päästä alppihiihdon maailmancup-viikolla jo aivan erilainen. Puolensa toki molemmissa.

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram