Vihdoin koittaa Lapin-reissun postausten viimeinen osa: päivä jolloin paikallinen renessanssimies otti asiakseen väsyttää stadilaiset perinpohjaisesti.

Ajoin Levin-reissun aloituspäivänä elämäni ensimmäistä kertaa fatbikella, kuten aikaisemmassa postauksessa jo kerroinkin. Sen verran jäi läskärihammasta kolottamaan, että piti päästä polkemaan vielä toistekin.

Iloinen retkikuntamme. Kuvassa kaksi suomenmestaria ja yksi Hippo-hiihtomitalisti.

Oppaaksemme viimeisen päivän retkelle lähti Juuso, joka pyörittää Kittilässä Aslakin liike -salia ja erilaisia valmennuksia sekä on aikeissa tarjota jatkossa aktiiviretkiä meidän laisillemme seikkailunhaluisille tyypeille. Saimme siis kunnian toimia Juusolle eräänlaisina testipalloina. Reissukaverini Anni oli kertonut että olemme kovia urheilemaan, joten haastetta olisi taatusti tiedossa. Pelkäsin vain, että Anni ei ollut muistanut täsmentää, että toinen meistä on entinen maajoukkuetason uimari ja hallitseva sisäsoudun suomenmestari sekä sprintistä että pitkältä matkalta ja toinen saanut elämänsä ainoan urheilupalkinnon Hippo-hiihdoista joskus 80-luvun lopulla.

Läskipyörä oli yllättävän vakaa lumipöpperössä. Kaatumisia tosin sattui itse kullekin, ja fatbike-konkarimme Juuso ajoi kerran suorilta ojaan.

Heitimme fillarit Levillä pakettiauton perään ja suuntasimme kohti Ylläs-Pallastunturin kansallispuistoa, jossa olimme jo olleet edellisenä päivänä. Kittilän suunnasta tullessa ensimmäisenä kansallispuistossa Pallaksen suuntaan käännyttäessä on vastassa sarja vähemmän nimekkäitä tuntureita, joilta on mielettömät näkymät kuuluisille naapureilleen Pallastuntureille, mutta ihmisiä ja infraa reilusti näitä vähemmän.

Jätimme auton parkkiin ja lähdimme polkemaan. Juuso oli suunnitellut meille reitin, joka meinasi meikäläiseltä lyödä luun kurkkuun heti kättelyssä. Ensin oli määrä ajaa kilometri pari ylämäkeen. Reilussa kymmensenttisessä lumessa totesimme nopeasti työntämisen olevan lopulta järkevämpi vaihtoehto. Keli on aivan täydellinen, aurinko paistoi ja fiilis oli kuin kauneimmillaan kevättalvella (muistutuksena toki, että marraskuussa ei ole minkään valtakunnan kelitakuuta, eli voi vaihtoehtoina voi olla talven ihmemaan lisäksi myös Mordor).

Työntäminen oli paras keino päästä ylös. Takana auringossa paistattelevat Pallastunturit. Takki ja reppu Haglöfs.

Työntäminen oli hikistä, mutta alamäet palkitsivat sen, minkä työntäessä hikoili. Viimeinen lasku oli kahden kilometrin lasettelu takaisin tielle, mikä oli aivan mahtavaa. Läskipyörä on yllättävän vakaa lumipöpperössäkin, ja harmitti että jänishousuna tuli välillä jarruteltua eikä kaahattua täysiä koko matkaa. Melkein meinasimme kiivetä takaisin ylös että saisimme laskea tien alas uudelleen, mutta tulimme järkiimme ja jatkoimme matkaa. Ajelimme teitä ja polkuja pitkin Jerisjärvelle, jossa jemmasimme pyörät pusikkoon ja jatkoimme matkaa jalkaisin Keimiötunturin laelle.

Matkalla kohti Sammaltunturia.

Tämä oli kautta aikojen toinen reissuni Lappiin, ja nyt nolottaa ja harmittaa, etten ole käynyt siellä aikaisemmin. Mitkä maisemat, mikä jylhyys, mikä ihana luonto! Juuso marssitti meitä ylös alas tuntureita muutaman tunnin ajan. Sammaltunturilla jäimme hämmästelemään elämän jälkiä ja yritimme päätellä veri- ja tassunkuvioista, millainen kamppailu ja millaisten elikoiden kesken oli huipulla käyty. Lopulta päätimme jättää Lommoltunturin huiputtamatta ja palata suoraan autolle, sillä päivänvalo alkoi loppua kesken (ja rehellisyyden nimissä väsymys ja nälkä alkoivat jo painaa, vaikka mieli olikin koko päivän korkealla).

Keli vaihteli melkoisesti tunturin laella ja alhaalla laaksoissa. Takki ja pipo Haglöfs, kengät Merrell.

Ennen reissua stressasin vähän siitä, miten pitäisi pukeutua kun kelistä ei oikein koskaan tiedä. Oma vaatetukseni toimi kelissä täydellisesti: aluskerrastona oli merinoa ja päällä kuoritakki, jonka ylle vetäisin repusta lämpimämmän takin aina huipulle päästessä. Sain testiin Haglöfsin Essens Mimic Hood -takin, jonka täyte on synteettistä kuitua, joka lämmittää untuvan tapaan mutta pitää lämpönsä myös märkänä. Tarvetta lämpimälle kerrokselle todellakin oli, sillä lämpötilaero tunturin alarinteen ja laen välillä oli hurja. Suht pieneen tilaan pakkautuva takki sujahti hyvin reppuun taas kun hikinen kiipeäminen alkoi.

Tunturilta tunturille.

Viimeisestä retkipäivästä tuli koko reissun paras. Juuri tällaisia päiviä pitäisi olla lisää: kivaa ja vähän haastavaa tekemistä hyvässä seurassa, kaunista luontoa ja lopuksi pizzaa ja olutta. Juuso on järkkäilemässä alueelle aktiviteetteja myös kesäaikaan, muun muassa polkujuoksua olisi tiedossa. Saattaa olla että pitää palata Lappiin nopeammin kuin ajattelinkaan!

ps. Juuso muuten paljastui melkoiseksi renessanssimieheksi. Kuntosalihommiensa lisäksi miehellä on mm. sm-kultaa triathlonin puolimatkalta sekä hieno Aslak Wear -vaatemallisto, josta oli pakko ostaa itsellekin pusero. Onpahan jotain mistä muistaa että jossain on talvi, kun meillä pääkaupungissa tarvotaan räntäsateessa.

Aikaisemmat Lappi-postaukset:
Päivä 1: Fatbikella Levin ympäri
Päivä 2: Kätkätunturi ja ensilumen ladut
Päivä 3: Pallastunturi

RSS
Facebook
Facebook
Instagram