Naisemme maailmalla raportoi kummallisesta ja oudon kiehtovasta joulunalusilmiöstä.

Lotta kertoo: Olin viime viikon New York Cityssä työasioissa. Lauantaina aamulla hotellilta lähtiessäni ovimies varoitteli joulupukeista. En ehtinyt hämmästellä montaakaan sekuntia, mistä ihmeestä minua varoitellaan, kun ohitse jo juoksi täyttä vauhtia kymmenen joulupukkia täyteen ääneen karjuen. Pukkeja, piparkakku-ukkoja ja poroasuisia ihmisiä näkyi joka puolella, iloisissa juhlatunnelmissa, tietenkin.

Maailman metropoleissa vietetään joulukuussa SantaConia, jonka idea on yksinkertaisuudessaan tämä: pukeudutaan joulupukiksi (tai poroksi tai muuksi joulunajan hahmoksi) ja dokataan kaupungilla. Herää kysymys, miksei tätä perinnettä ole meillä? Meillähän on kaksi kansallista ylpeydenaihetta, viina ja joulupukki.

SantaConia voisi verrata suomalaiseen vappuun: pieni osa kansasta sonnustautuu dokauksenkestävään asuun ja öllöttelee pitkin kaupunkia yrittäen etsiä kapakoita, joihin jouluasuisena pääsee sisään. SantaConia kritisoidaan etenkin sen viinanhuuruisuudesta, mutta suomalaisilla standardeilla porukka näytti olevan kiltisti. Samaa kertovat poliisin tilastot: uutisten mukaan SantaConin jäljiltä pidätettiin yksi juopunut.