Aikuisuus on nykyään kauhean epämääräistä. Enää ei tarvitse käyttää trenssiä ja silkkihuivia ja permanentata tukkaa. Ei ole pakko hankkia vakivirkaa ja omistusasuntoa. Sen sijaan voi mennä potkulaudalla huppari päällä luovan luokan pätkätöihin. Mutta yksi asia on ja pysyy.

Jossain vaiheessa jopa meistä ännännen polven stadilaisista tulee luontoihmisiä. Nuorena hyvä jos keskuspuistoon suostui. Sinne mentiin vain kun liikassa oli suunnistusta, rastit kierrettiin pyörällä ja sitten mentiin loppuajaksi Tebarille kahville.

Kesämökeille mentiin bailaamaan. Telttaan mentiin jos lähdettiin maakuntiin festareille. Saarilla tietysti käytiin kesäisin, mutta lähinnä juhlimassa sielläkin.

Luonto kiinnosti vain aikuisia ihmisiä. Tylsiä aikuisia ihmisiä.

Sitten itsestä tuli aikuinen. Ja nyt on pakko päästä luontoon ja maalle aina kun vain mahdollista.

En edes osaa mitään luontojuttuja. Olen kerran elämässäni poiminut syötävän sienen. Puheet luonnonrauhasta ja sellaisesta pikemminkin ärsyttävät, mutta niinhän se on. Kyllä siellä rauhoittuu.

Jotenkin on alkanut suunnattomasti rasittaa tämä hektinen kaupunkielämä. En tiedä olisiko minusta oikeasti muuttamaan maalle, enkä nyt ainakaan miltei kymmeneen vuoteen voi muuttaakaan, mutta kun kävin Annen luona Ahvenanmaalla olin ihan että oooo näinkin voi elää!

Omaa mökkiäkin on tullut mietittyä. Näemmä minusta sittenkin tuli yksi niistä! Permanenttia ei tullut, js trenssi ja silkkihuivikin ovat pääasiassa kaapissa. Mutta luonnon kutsua en pystynyt pakenemaan.

P.S. Alkaa rassaamaan myös tämä Helsingin pääkadun varrella asuminen. Jos sulla tai tutullasi on tarjota vuokralle 4-5+ huoneen asunto Kulosaaresta, Kalasatamasta, Vallilasta, Sörnäisistä tai Hakaniemestä (taikka näiden lähialueilta, käytännössä paikalta pitäisi mennä 3 tai 500 ja metro), mulle voi tarjota sähköpostilla tai vaikka Instassa viestillä. Asukkaiksi tarjolla teologi ja insinööri hyvinkasvatettuine lapsineen. (Ja joo tiedän että eivät nuokaan alueet mitään luontokeitaita ole, mutta lapset eivät voi kielen takia vaihtaa koulua ja se rajaa alueita aika paljon!)

P.P.S. Ei tässä nyt mitään reippaita ulkoilmaihmisiä kuitenkaan olla!