Moni lapsuuteni keskeisistä muistoista liittyy kirjoihin. Muistan kuinka seisoin lähikirjaston lastenosastolla ja toivoin enemmän kuin mitään muuta että osaisin lukea, jotta saisin tietää mitä kaikissa kirjoissa lukee. Muistan kuinka televisiossa joku vanha kurttuinen setä sanoi että lukeminen kannattaa aina. En tiennyt kuka Jörn Donner oli, mutta olin hänen kanssaan samaa mieltä. Ja olen vieläkin.

Lukemaan opittuani olen lukenut paljon, ahnaasti ja antaumuksella. Kirjat ovat olleet aina yksi suurista rakkauksistani. Päädyin tämän takia myös yliopistolle opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä (tietämättä yhtään mitä aikoisin opintojen jälkeen tehdä) ja viideksi vuodeksi töihin kirjankustantamoon kustannustoimittajaksi ja tiedottajaksi. Noina vuosina en jaksanut lukea vapaa-ajalla paljoa, mutta sittemmin olen löytänyt harrastelukemisen ilot uudelleen. Enää en ehkä lue sataa kirjaa vuodessa, mutta hiljaisinakin vuosina yleensä parikymmentä. Tänä vuonna tavoitteena on saada täyteen viisikymmentä teosta.

Lukeminen on edelleen ehkä parasta mitä tiedän. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee uppoutumaan toisenlaiseen maailmaan, jonkun toisen elämään tai itselle uuteen aiheeseen. Parasta on, kun kirjan päätyttyä maailma ei enää tunnu olevan entisellään: kun on päässyt vierailemaan toiseen todellisuuteen, on saanut samalla tuoda sieltä jotain mukanaan omaansa. Mikään muu kulttuurin muoto ei tuota itselleni samanlaista immersiota tai nautintoa kuin taidokkaasti kirjoitettu teksti. (Ei sillä ettenkö olisi kranttu, etenkin kaunokirjallisuuden suhteen.)

Siinä, että sanoja peräkanaa laittamalla voi luoda kokonaisia maailmoja ja ihmiskohtaloita tai opettaa toisille syvällisesti jotain uutta, on jotakin maagista. Yksi varhaisimmista haaveistani onkin ollut tulla kirjailijaksi. Lapsena ja teini-ikäisenä kirjoitin lähes maanisesti ja olin varma että julkaisen esikoisromaanini, saan Hesarin esikoiskirjapalkinnon ja olen Finlandia-ehdokkaana ennen kuin olen kaksikymmentä (joka tuolloin oli minusta ikäloppuuden rajapyykki). Vaihto-oppilasvuonna Yhdysvalloissa vaihdoin kirjoituskielen englanniksi ja pääsin New Yorkin osavaltion lahjakkaiden nuorten kirjoittajien ryhmään, mutta takaisin kotiin tultuani jäin jotenkin kielten väliin ja kirjoittaminen väheni radikaalisti. Tarinat, maailmat ja kohtalot kyllä itävät ja elävät pääni sisällä, ja spontaaneja kappaleita ja lauseita purskahtelee ulos odottamattomissa paikoissa. Ehkä jonakin päivänä ne päätyvät aihioista ja muutaman liuskan raakileista konkreettisempaan muotoon. Jos pitäisi nimetä se “oma juttu” joka inspiroi vuodesta toiseen, ehkäpä se olisi sitten kirjoittaminen ja kirjat. Olen vain vastustellut sitä, epäillyt pystynkö siihen, uppoutunut aina muihin mielenkiinnon kohteisiin. Mutta jos oikein mietin, kaikkein mieluiten kyllä kirjoittaisin ja lukisin.

Tällä viikolla vietetään lukuviikkoa ja juuri tänään kirjan ja ruusun päivää, minkä kunniaksi halusin kirjoittaa aiheesta ja listata hieman minulle tärkeitä kirjoja. Omista lempikirjoista puhuminen on hieman hassua, sillä erilaiset kirjat puhuttelevat eri aikoina ja elämäntilanteissa, mutta tässä kirjoja, jotka ovat tehneet suurimman vaikutuksen ja pysyneet mielessä vuodesta ja jotkut vuosikymmenestä toiseen.

Jonathan Safran Foer: Extremely Loud & Incredibly Close
Michael Cunningham: The Hours
J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
J.K. Rowling: Harry Potterit
Nathan Hill: The Nix
Philip Pullman: Universumien tomu -sarja
Neil Gaiman: American Gods, Sandman-sarjakuvat
Angela Carter: The Magic Toyshop, Bloody Chamber
A.J. Jacobs: The Know-it-all: one man’s humble quest to become the smartest person in the world
Jon Krakauer: Into the wild

Lisää aiheesta:
Kuinka lukea enemmän