Mitä tapahtuu, kun huonosti paikallaan pysyvä koordinaatio-liikkuvuus- ja kehonhallintarajoittunut treenaaja laitetaan tunnille jolla tehdään juuri sitä missä hän on kaikkein huonoimmillaan?

Duunipaikan pilates-ryhmässä oli tilaa, joten lupasin lähteä mukaan kokeilemaan, tämän kerran. Aamukahdeksalta sitten seisoin jumppasalissa hieman hätääntyneenä. En ole mikään aamuliikkuja vaikka varhainen herääjä olenkin, enkä varsinkaan ole minkään sortin kehonhallinta-entusiasti tai notkeusekspertti, joten päätös mennä mukaan tuntui melkoisen huonolta. Tai tykkää ylipäänsä ryhmäliikunnasta, etenkään sellaisesta jota tehdään rauhassa ja keskittyen.

Välillä on kuitenkin hyvä mennä epämukavuusalueelleen. Pilates oli oudolla tavalla rankkaa ja rauhoittavaa samaan aikaan. Vaikka valtaosa harjoitteista olikin päällisin puolin hitaita ja vähäeleisiä (päkiöille nousemista, jalkojen ja käsien liikuttelua), niissä sai tehdä tosissaan töitä, sekä kehon että mielen osalta.

Kivuliastakin pilates oli. Luettelen nyt paikat jotka rupesivat kramppaamaan kolmen vartin harjoituksen aikana:

  • jalkapohjat
  • pohkeet
  • kyljet
  • vatsalihakset
  • pakarat
  • lonkat
  • oikea käsi
  • aivot (kun piti liikkua ja hengittää samaan aikaan)

Treenin jälkeen oli olo kuin olisi tehnyt, no, ihan oikean treenin, vaikka valtaosa ajasta seisottiin tai maattiin suht staattisissa asennoissa. Muut krampit helpottivat heti treenin jälkeen, mutta keskivartalossa tuntuu siltä että seuraavat päivät pitää tosissaan vältellä nauramista, yskimistä ja muita vatsalihaksiin osuvaa tekemistä.

(Kuva ei varsinaisesti liity pilatekseen vaan polkujuoksutreenien oheisharjoituksiin. Mutta salettiin siellä tehdään jotain tuollaistakin.)

RSS
Facebook
Facebook
Instagram