Kun minusta tuli kalju

Tiedätkö yhtäkään naista, jolle hiukset eivät olisi tärkeä juttu? Minä en. Varmasti itsekin laittelet omiasi, kurkit niitä peilistä, letittelet omaksi iloksesi, kenties kannat kampaajalle satasia tasaisin väliajoin? Voit ehkä kuvitella, miltä tuntuu kun ne menettää.

Se on ihan helvettiä.

Luin tämän I’d rather hair you now -blogin jutun, jossa bloggaajan työkaveri kertoo miltä tuntuu, kun hiukset lähtevät syöpähoitojen seurauksena. Tunnemuistot olivat niin eläviä, että vieläkin sisältä kouraisi. Omalla kohdallani raskauden jälkeinen hiustenlähtö meni jostain syystä överiksi.

Se tunne, kun irtohiuksia on kaikkialla. Se tunne, kun päänahka paistaa täysin. Se ahdistus, että kaikki katsovat. Se sietämätön rumuuden tunne – käsitys hiuksista naisen kruununa on niin syvällä kulttuurissamme, ettei sitä pääse mitenkään pakoon.

Hiukset kasvoivat takaisin ns. tarkastajapermanenttina. Näitä kuvia ei paljoa ole, eikä pahimmasta Juice-vaiheesta yhtäkään.

Oma hiustenlähtöni ei johtunut syövästä, olin sikäli onnellisessa asemassa. Blogissa Siiri kuvaa, miten hiustenlähtö muistuttaa sairaudesta koko ajan, se on vielä monin verroin kamalampaa.

Hiuksia lähti tukoittain raskauden jälkeen. Syynä tuskin oli normaali raskauden jälkeinen hiustenlähtö. Voi olla, että sen aiheutti ennen raskautta sairastettu sairaus, tai ennen raskautta syöty lääkitys. Syytä ei saatu selville.

Joka tapauksessa tukkaa tippui niin, että näytin Juicelle. Hiuksia kasvoi pääasiassa pään reunoilla ja niskassa. Olin 25, ja vaikka toki olin saanut ihanan vauvan, se oli hirveää. Tämän näköinen tässä iässä! Jouduin leikkaamaan hiukset tosi lyhyiksi ja käyttämään huiveja. En pidä lyhyistä hiuksista itselläni, enkä huiveistakaan.

Kaikkein vähiten pidin siitä, että hiukset kasvoivat (jälkikäteen ajateltuna nopeasti) takaisin, mutta yhtä kiharina kuin ne olivat minulla viimeksi lapsena. Tukalle ei ollut oikein mitään tehtävissä, ja kaikki kutsuivat lookiani lipuntarkastajakampaukseksi.

Kuulostaa tosi pinnalliselta itkeä ulkonäköään, mutta kyllä minä itkin. Paljon. Paljastuvan päänahan näkeminen teki fyysisesti pahaa, enkä vieläkään tykkää nähdä sitä hiusteni välistä.

Asiaa selviteltiin ihotautilääkärillä, ja hän lohdutti sanomalla, että pahempi se on, jos on oikein pitkät ja tuuheat hiukset, ja menettää ne, kun itkin että tästä vähästäkin viedään. Olin niin katkera, että teki mieli leikata bussissa edessä istuvan pitkä palmikko poikki. Vasta nyt vuosia myöhemmin pystyn katsomaan muiden naisten upeita hiuksia ja ajattelemaan voi kuinka kauniit sen sijaan että tikahtuisin kateuteeni. Omaa tukkaa on edelleen vähän, mutta kyllä sillä pärjää.

Seuraavan raskauden jälkeen hiustenlähtöä ei tapahtunut.

Siiri kertoo blogissa, että kokemus on antanut perspektiiviä: Alan ymmärtää ihmisiä, joilla on koko elämänsä ollut kovia itsetunto-ongelmia. Ymmärrän nyt, miltä se oikeasti tuntuu. Sama. Jos oma itsetunto on hetkauttamaton, ei varmasti voi käsittää, miten kauhealta tuntuu hävetä ulkonäköään ja miten rajoittavaa se on.

Myös siitä syystä kirjoitan siitä, miten tärkeää on olla arvostelematta kenenkään ulkonäköä edes vitsillä. Ja miten tärkeää on purkaa normeja siitä, miltä meidän muka pitäisi näyttää. Nykyisin suhtaudun ulkonäkööni tosi välinpitämättömästi. Mutta kummasti sitä helpottaa se että on hiukset päässä.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Lasten ulkovaatteiden pukemisesta

Next

Onnistumisten kaava

1 Comment

  1. Tunnet muuten yhden naisen, joka ei tukasta piittaa. Nimittäin mut. Mulla on ollut kalju tai millin siili muistaakseni kolmeen otteeseen aikuisiällä. Pyytäisin miestäni ajamaan tukkani taas pois, jos se olisi halusta kiinni. Valitettavasti työkuvioissa on vaikea olla kalju. Se vie liikaa huomiota olennaisista asioista yhteistyökumppaneita ja asiakkaita tavattaessa. Vaikka eihän sillä pitäisi olla tuon taivaallista merkitystä onko mulla päässä polkka, rastat vai kalju.

    Varmasti välinpitämättömyyteni tukkaa kohtaa muuttuisi, jos tukka katoaisi tahtomattani vaikkapa taudin kautta. Silloin siihen sisältyisi niin paljon muutakin.

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén