Kaikki kuihtuu, kuolee pois

Pääosin olen oikein tyytyväinen siihen millainen olen, mutta yhdessä asiassa en: haluaisin olla viherpeukalo. Voiko kasvi-ihmiseksi tulla? Vai onko jossain kosmisessa osaamisjaossa päätetty, että tuon ihmisen ympärillä kaikki vihreä kuihtuu enintään viikossa?

Olen aina halunnut olla kasvi-ihminen. Haaveilen viherkasvien täyttämästä kodista ja itse kasvatettua syötävää tursuavasta pihamaasta. Mutta todellisuus on, että kaikkein helppohoitoisimmatkin kasvit kuolevat ympäriltäni hetkessä. Eikä aina ole kyse yrittämisen puutteesta, niin vain jostakin syystä käy.

Olen kovasti yrittänyt vuosien varrella olla viherpeukalo. Eräänä kesänä minulla oli jopa viljelylaatikko, jossa sain kasvatettua maailmanhistorian pienimpiä, hieman parsinneulaa muistuttavia porkkanoita sekä aiheutetuksi jonkinlaisen kesäkurpitsainvaasion, jonka seurauksena kaikki kaverit ja naapurit saivat yllättäen ja pyytämättä lahjaksi vauvan kokoisia järkäleitä, joita putkahteli laatikkoon joka yö vähintään kaksi kappaletta. Olen yrittänyt kasvattaa chilejä, verbenaa, avokadoa, yrttejä. Muutama kesä sitten hankin pelargonioita parvekelaatikkoon kun kaikilla muillakin on taloyhtiössä sellaiset. Mutta mikään, ei mikään, kestä hengissä muutamaa viikkoa enempää, jos edes suostuu itämään.

Kaikesta tästä huolimatta minut valtaa keväisin hirveä himo ruveta puuhastelemaan kasvien parissa, ja haaveilen omasta pihasta ja kasvimaasta. Mutta ennen kuin hankin omakotitalon tai edes pienen maapläntin, lienee syytä opetella pitämään huolta parvekekasveista. Siksi tämä kesä onkin omistettu kasvien hengissä pitämiseen. Jotta mahdollisuudet selvitä tästä haasteesta olisivat edes ohuet, pitänee valita helppohoitoisia ja sitkeitä kasveja. Mutta en laisinkaan tiedä mitä ne olisivat. Kertokaapas, viisaammat, millaiset kasvit kestäisivät kovassa käsittelyssäni ja parvekkeen suorassa auringonvalossa? Bonusta jos sen voi unohtaa kastella moneksi päiväksi ja lopulta syödä.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Onko tyytyväinen ihminen tylsä?

Next

Miten selvitä kun on ihan saamarin väsynyt?

2 Comments

  1. Thym

    Krassi voisi olla yksi, se kestää paahdetta ja sen voi syödä. Krassit voit kylvää nyt siemestä (ei kestä hallaa!) tai ostaa vähän myöhemmin puutarhasta. Pelargonia kestää aurinkoa ja multa saa kuivahtaa, mutta suojaa se sateelta (ei kuole, mutta sade pilaa kukat). Muista lannoittaa kesäkukkia esim kastelulannoitteella, että jaksavat kukkia. Kesäkukkamulta auttaa myös kestämään elossa, etenkin, jos ei muista lannoittaa ainakaan kovin usein.

  2. Taru

    Sama kysymys on ollut mulla, mutta olen todennut että olen vain ulko-viherpeukalo, en sisä-viherpeukalo. Sisäkasvit, parvekekasvit ja syötävät kasvit on ainakin mun mielestä just ne hankalimmat. Ne on oltava just eikä melkein sopivia kyseisiin olosuhteisiin (valo, lämpö, sade) ja niitä on yleensä muistettava hoitaa. Kesäkukat on esim. tosi tarkkoja lannoituksesta, muuten ne ei kuki yhtään. Pihalle kun onnnistuu tökkäämään jotain suurin piirtein siihen paikkaan sopivaa, ne sentään oikeesti “elättävät” itsensä ekan vuoden jälkeen. Tosin, noita kesäkukkia olen nyt onnistunut joitain vuosia pitämään koko kesän elossa kun ensin muutaman kesän harjottelin… Eli kyllä sitä kai vähän voi oppiakin 🙂

    Sisäkukista tylsät palmuvehka ja erilaiset traakkipuut on suostuneet mulla elämään kaikkein kauimmin, koska ne kestää sen että ne unohtuu joksikin aikaa (esim. työpaikalla se on elossa vielä kesälomankin jälkeen). Mutta mitä kauniimpaa (kukkivaa) tai hyödyllisempää (syötävää) kasvia etsii, sitä varmemmin ne on vaikeita elättää… Paitsi ilmeisesti tuo kesäkurpitsa ei ole hirmu vaikea (paitsi mulla ulkona, jossa siitä tulee pupujen ruokaa…)

    Sit mun mies laittaa kesäks aina perunaa, ja sen täytyy olla kohtalaisen helppo saada syötäväksi asti, koska viime kesän paahteen jälkeenkin sieltä tuli perunat vaikka penkkiä ei kasteltu tai kitketty yhtään 😀

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén