Upea ura, menestyvä blogi, kukoistava seuraelämä, nousujohteinen treeni, hienoja reissuja. Ja samaan aikaan tarpeeksi aikaa olla yksin, palautua riittävästi, nukkua tarpeeksi, kerätä rahaa säästötilille, pysyä järjissään. Voiko kaiken saada kerralla? Tai onko kaikkea edes mahdollista saada?

Tänä keväänä olen joutunut monen monta kertaa valintojen eteen. Jos haluaa yhtä, joutuu luopumaan toisesta, vaikkei mitenkään haluaisi. Muun muassa näitä pareja olen pyöritellyt mielessäni useaan otteeseen:

Ammatillinen kehittyminen – henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteet.

Aktiivinen sosiaalinen elämä – tarpeeksi aikaa palautumiseen.

Kukoistava blogi + some-kanavat – vapaa-aikaa.

Kaikkia siistejä juttuja joita haluaisi hankkia (auto, fillari, reissut) – rahaa säästöön.

Periaatteessa moni asia kulminoituu oikeastaan siihen, kuinka paljon olen valmis uhraamaan agendatonta vapaa-aikaa erilaisille projekteille. Voisin toki päivittää blogia joka päivä, aloittaa vihdoinkin sen podcastin, edistää yhtä kirjaprojektia aggressiivisesti, ei siinä mitään. Mutta se tarkoittaisi sitä, että vapaa-aika vähentyisi radikaalisti, ja varmaan myös parisuhteen laatu, koska roikkuisin silloin koneella kaikki hereilläolohetket. Voisin ympätä jokaisen viikonlopun täyteen reissuja ja menoja, mutta se tietäisi sitä että en ehtisi möllöttää yksinäni ja palautua missään välissä. Vaikka kuinka haluaisin kaiken, ihan kaikkea ei voi saada ainakaan samaan aikaan. Yhtälöstä pitäisi aina poistaa yksi iso muuttuja, jotta saisi muille tilaa – ja se taas vaikeuttaisi osaltaan muiden edistämistä. Ajallisesti töiden poistaminen yhtälöstä auttaisi merkittävästi, mutta taloudellisesti se olisi tietenkin katastrofi.

Yksi elämän osa-alue, jolla tämä valintojen dilemma on myös konkretisoitunut tänä keväänä, on treeni. Juoksuprojekti on vienyt valtaosan treeniajasta, josta ison osan olen tätä ennen omistanut voimaharjoittelulle. Joten lisätään listaan vielä yksi pari:

Kehittyminen juoksussa – voimatasot.

Molempia kun ei voi saada samaan aikaan, ainakaan siinä mittakaavassa että olisi hyvä edes jommassakummassa. Yritän käydä kerran viikossa salilla pitämässä edes jonkinlaisia voimatasoja, mutta eipä se riitä mihinkään. Entiset kyykkytulokset ovat muisto vain, vedän hädintuskin pari leukaa siinä missä ennen vedin lisäpainoleukoja, tuntuu absurdilta edes ajatella että joskus 120 kilon maastaveto on tuntunut jos ei kevyeltä niin ainakin siedettävältä. Mitä enemmän juoksen, sitä enemmän haikailen aikaan kun olin voimakkaimmillani, vaikka samaan aikaan nautinkin hirmuisesti siitä, kuinka kestävyys ja juoksukunto ovat nousussa.

Yritän muistaa, että kaikkea ei tarvitse saada tässä ja heti ja nyt. Ehkä panostan vapaa-ajan sisällöntuotantohommiin kun yksi iso duuniprojekti on alta pois, ehkä palaan voimailun pariin taas syksyllä. En ole vielä auttamattoman vanha, heikko tai ulkona skenestä minkään asian suhteen. Olen monta kertaa aikaisemmin yrittänyt saada kaiken kerralla, vain huomatakseni että silloin yleensä ei oikein saa mitään.

(Kuva viime kesän kiipeilykurssilta Chamonix’sta. Tämän kesän sunnitelmat ovat vielä ihan auki. Siinä taas valintoja tekemään.)

RSS
Facebook
Facebook
Instagram