Kahvinjuonnin vähentäminen – uhka vai mahdollisuus?

Rakastan kahvia. Suhteemme on kuitenkin siinä pisteessä, että tarvitsemme enemmän aikaa erillämme.

Olen nyt reilut puoli vuotta yrittänyt aktiivisesti vähentää kahvin juomista. En tahdo missään nimessä lopettaa, mutta tavoitteena on edes vähän hillitä vallatonta ja usein lähes tiedostamatonta kahvin litkimistä. Pahimmillaan kahvi on ollut minulle samanlainen toiminnallinen riippuvuus kuin vaikka somessa roikkuminen: teen sitä automaattisesti, mutta sen päätyttyä en oikeastaan edes tiedä mitä tapahtui tai miltä sumppi maistui.

Miten kahvinjuonnin vähentäminen sitten onnistuu? Omassa tapauksessani tärkeää oli rajojen vetäminen. En halua lopettaa kahvin juomista kokonaan, joten vähentäminen oli minulle hyvä keino. En kuitenkaan ole täysin ehdoton aikarajojen suhteen, vaan voin juoda kahvia myös myöhemmin iltapäivästä, jos sille on jokin hyvä, sosiaalinen ja maukasta kahvia sisältävä syy. Vähentäminen on ollut välillä vaikeaa. Mutta teen tämän siksi, että rakastan kahvia. Ja rakkaani ansaitsee parempaa kuin sen, että ryystän duunissa kymmenen kuppia “tummapaahtoista” automaattinestettä ja keitän pannullisen toisensa jälkeen sysimustaa eliksiiriä viikonloppuisin.

Uusi ohjenuorani on, että en juo kahvia arkisin enää kello yhden jälkeen iltapäivällä. Kahvinjuontin painottuu näin aamupäivään, ja kello yhden sääntö mahdollistaa vielä lounaanjälkeisen kupposen. Kofeiinin puoliintumisaika kehossa on noin viitisen tuntia, joten kestää pitkän tovin ennen kuin kroppa pääsee siitä eroon, joten luontaisinta oli vähentää kahvia iltapäivästä.

Viikonloppuisin taas yritän määrän sijaan panostaa laatuun. Aloitan viikonloppuaamut yleensä muutaman tunnin kahvisessioilla paperishesarin kanssa, ja tästä rutiinista en luovu.  Vaikka yleensä olenkin sitä mieltä että maitokahvi on imeväisten juoma ja aikuinen nauttii oman sumppinsa mustana, olen alkanut tykästyä todella tumman paahdon ja kuumennetun kauramaidon yhdistelmään, jonka ansiosta kofeiinimäärää saa tuntuvasti leikattua viikonloppuaamuista ilman että vähentää aktuaalista kitattujen kupillisten lukumäärää.

Mitä hyötyä kahvinjuonnin vähentämisestä on? Vai onko siitä mitään iloa? Se, miten keho reagoi kofeiiniin, on hyvin yksilöllistä. Myös kehon kyky käsitellä kofeiinia voi sekin muuttua. Ennen saatoin juoda pannullisen kahvia vielä illallakin, mutta tätä nykyä olen paljon herkempi kofeiinille, mikä on osaltaan motivoinut vähentämään sen kulutusta.

Omalla kohdallani kofeiini ei juurikaan vaikuta nukahtamiseen, mutta unen laatuun ja syvän unen määrään sillä tuntuu olevan yhteys. Olen seuraillut Ouran antamia tietoja ja huomannut, että mitä vähemmän kahvia juon, sitä laadukkaampaa uneni usein on, jos muut parametrit (stressi, treeni ja niin edelleen) ovat kunnossa.

Kroppani on myös ollut poikkeuksellisen herkillä burnoutin jäljiltä. Tuntuu, että kaikki hermostoon vaikuttavat jutut kolahtavat paljon kovempaa kuin ennen. (En tiedä onko tälle mitään fysiologista selitystä, mutta oman epätieteellisen yhden naisen otantani näyttäisi indikoivan tällaista.) Omalla kahvinkulutuksellani tuntuu olevan unen laadun lisäksi selkeä yhteys siihen, kuinka herkästi saan paniikkikohtauksia. Kofeiini itsessään ei aiheuta ahdistusta tai paniikkokohtauksia, mutta ihmisillä jotka ovat herkkiä näille, kofeiini saattaa tutkimusten mukaan edesauttaa niiden esiintymistä ja voimallisuutta.

Osaan tätä nykyä hyvin tunnistaa ne päivät, jolloin tunnen kropan olevan normaalia alttiimpi paniikkikohtaukselle, ja tiedän lopettaa kahvinjuomisen välittömästi, etten ainakaan edesauta niiden tulemista. En tiedä onko tämä ennaltahekäisykeino enemmän fysiologista vai henkistä laatua, mutta se tuntuu toimivan. Paitsi että en kiihdytä hermostoani entisestään, on myös rauhoittavaa tietää, että paniikki ei ainakaan iske juuri sillä hetkellä kun on kahvikuppi kädessä – jos olette herkkiä tärisemään, tiedätte kuinka nolostuttavaa on yrittää saada kahvikuppi pois käsistä ilman että siitä tulee saatanallisen souvi ja palovammoja lähipiirille.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana suhteeni kahviin on muuttunut paljon. Tapojen muuttaminen vie kuitenkin hämmästyttävän kauan aikaa. Ilmeisesti rakkaussuhteemme on niin voimakas, että huomaan usein tajuamattani ajautuneeni kahvikoneen luokse.

 

*Jos tuntuu että tämä kirjoitus on toisinto, se osaltaan onkin: kirjoitin aiheesta jo syksyllä, mutta tuo kirjoitus hävisi bittiavaruuteen saitin hakkeroinnin yhteydessä.

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Dataa tiskiin: suora kestävyystesti

Next

Päiväretki Porkkalanniemeen

1 Comment

  1. Sup

    Itse olen addiktio-herkkä ihminen. Ensimmäisen kerran tajusin kofeiinin koukuttavan vaikutuksen kun ihmettelin päänsärkyäni mihin burana tai ulkoilu ei auttanut mutta kun otin ensimmäisen siemauksen kahvia. Vapina ja kylmät väreet valtasivat kehoni. Muistan sen tunteen vieläkin vaikka tapahtuneesta on yli kymmenen vuotta. Sittemmin olen huomannut taipumukseni migreenin kaltaisiin päänsärkykohtauksiin. Niitä edes auttaa runsas ja hallitsematon kahvin juonti joten olen rajoittanut kahvinautintoni kahteen kertaan päivässä. Aamulla ja lounaan jälkeen. Jonkin verran pystyy viikonloppuisin aikataulusta luistamaan ja ehkä juomaan kolmannenkin kupillisen, muutoin iskee hedari. Olen myös elänyt ilman kahvia vuodenkin tms. mutta kahden kupin päivätaktiikalla pystyn pitämään riippuvuuteni aisoissa. Ilman kahvia eläminen on vain ankeaa.

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén