Jumppaa vaikka kipu lakkaa eli asioita jotka opin yhä uudelleen

Kävin joitakin viikkoja sitten fysioterapeutilla näyttämässä kipuilevaa etusäärtäni.  Fyssari paikallisti ongelman oitis ja antoi muutaman hyvin yksinkertaisen, kotona tehtävän harjoitteen, joilla ongelmaa saadaan korjattua. Ja minähän jumppasin kuin mikäkin kehonhuoltojeesus. Vähän aikaa.

Kun kipua oli ja tilanne oli akuutti, jumppasin joka ikinen päivä. Töissäkin seisoin koneen ääressä yhdellä jalalla ja nostelin pottuvarvasta ilmaan, jotta jalkapöytä ymmärtäisi jälleen aktivoitua.

Kipu alkoi helpottaa nopeasti, ja säryn lientyessä myös tunnollisuus katosi. Kokeilin käydä juoksemassa, ei ihmeempiä tuntemuksia. Saman tien jumppajeesuksesta tuli jos nyt ei täysin jumppaamaton epäjeesus, niin puolihuolimaton opetuslapsi kumminkin. Vähän nostelin varpaita ja noukin lattialta tavaroita, mutta kaikki into ja määrätietoisuus oli tiessään.

Kuvan toppi ja kengät saatu La Sportivalta.

Ja kuten arvata saattaa, jumpan lopettamisen ja juoksemisen aloittamisen yhdistelmä toi kivun takaisin. Ei pahasti, mutta sen verran että muistin jälleen kerran sen, että ei ikinä pitäisi lopettaa kuntoutusta siihen sekuntiin kun ongelmaa ei ole enää akuutisti näköpiirissä.

Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun hoidan tunnollisesti jonkun krempan pois ja heti sen poistuttua unohdan koko asian – kunnes kremppa parin päivän jälkeen palaa takaisin ja jumppautan sen uudelleen pois. Kuinka paljon enemmän tehokasta treeniaikaa sitä saisikaan, jos tajuaisi hoitaa vaivan tunnollisesti pois loppuun saakka!

Jos olisin käsityöihminen, tekisin ristipistoilla kotiin huoneentaulun jossa lukee esimerkiksi Jumppaa vaikka kipu lakkaa. Se on paitsi tärkeä muistutus myös hieno lause jota varmasti voisi soveltaa muuhunkin elämään.