Juhlimisen kääntöpuolesta

Mistä tietää että ei ole enää ihan nuori? Jos ei muusta niin siitä, että kohtuullisestakin juhlimisesta tulee kohtuuttoman huono olo.

Vietimme lauantaina Teräsmeduusojen perinteisiä rapujuhlia. Ja kuten kunnon rapujuhlissa aina, maistelimme ruotsalaisia akvaviittejä ja paloviinoja rapuherkkujen kanssa. Hauskaa oli (raporttia juhlista ja vinkkejä rapukestien järjestämiseen tulossa myöhemmin!), mutta seuraavana päivänä ei sitten ollutkaan enää hauskaa.

Sunnuntai meni aivan hukille. Aamulla nousin kahdeksan jälkeen, ja kahvit juotuani siirryin olohuoneen lattialle makaamaan ja torkkumaan useammaksi tunniksi. Iltapäivällä oli pakko lähteä syömään ja kauppaan, mutta tuntui että olin kalvakka haamu, joka liikkui varoen koska tuntui että sisällä saattaa läiskyä oksennusta. Illan mittaan olo helpotti, mutta olo on edelleen kaukana normaalista. Tänään treeneissä viikonlopun ilakointi tuntui etenkin keuhkojumpan aikana. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän? (Vastaus: tullut vanhaksi.) Ja onko reilua, että joutuu kärsimään päiväkausia siitä, että oli yhden illan hauskaa?

Tällä hetkellä tuntuu tosi kaukaiselta ajatella, että joskus kymmenen vuotta sitten oli ihan normaalia käydä ulkona sekä perjantaina että lauantaina. Ja vielä kaukaisemmalta se, että aikoinaan luuhattiin kapakassa harva se päivä. Nyt saa pahimmillaan oksennuskrapulan aikaiseksi jo muutamasta viinilasillisesta, ja se ei ole minusta lainkaan reilua.

Pahempaa kuin fyysinen paha olo on kuitenkin se, kuinka raskas krapula on henkisesti. Ennen sitä on voinut olla kolmen boforin jurrissa ja tehdä asioita joista Jeesus, äiti tai edes minä en ole ylpeä, eikä seuraavana päivänä ole ollut moksiskaan. Nyt on hirveä henkinen morkkis vaikka joisi vain sivistyneesti viiniä ja pyöräilisi kotiin puoliltaöin, pesisi naaman, joisi pullon vettä ja heräisi aamulla hyvävoimaisena katsomaan Avaraa luontoa. Siinä missä fyysinen kärsimys kyllä lakkaa päivän mittaan, menee helposti päiviä että serotoniinitasot palaavat normaaleiksi. Siinä muuten yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi en hirveästi käy hummailemassa enää.

Lisäksi oloa heikentää tuntuvasti myös valvominen. Kun menee normaalisti nukkumaan yhdeksän ja kymmenen välissä, on pikkutunneille asti kekkuloiminen itsessäänkin jo superväsyttävää toimintaa. Lisäksi en osaa oikein nukkua pitkään, vaan herään suht aikaisin aamulla vaikka olisin käynyt nukkumaan vasta aamuyöstä.

Jos muuten en koe olevani mitenkään erityisesti vanhentunut, niin juhlimishommissa sen huomaa. Hauskanpidolla on kääntöpuolensa ja sellaisia seurauksia, että pidemmän kaavan hummailuja tulee harrastettua maksimissaan muutaman kerran vuodessa.