Terikset ovat sitä mieltä, että kirja on huippulahja! Valitse pukin konttiin vaikka joku näistä – joko lahjaksi tai itsellesi!!

Sofian vinkit:

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Pidin todella paljon Kankimäen edellisestä kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Luin sen monta kertaa! Pidän Kankimäen tavasta havainnoida asioita ja löytää yhtymäkohtia menneen ja nykyhetken välillä. Ja me tarvitaan tarinoita naisista, sillä suurin osa länsimaisesta historiankirjoituksesta ja populaarikulttuurista toistaa miesten tarinoita. Ne on niin nähty ja kuultu.

Hanna Gullichsen: Hanna G kokkaa

Keittokirja joka kertaa kirjoittajansa henkilöhistoriaa. Gullichsenin somehahmo herättää paljon tunteita, mikä on super mielenkiintoinen ilmiö. Lisäksi samat perusteet kuin edellisessä koskien naisten tarinoita: onhan niitä mieskokkien ranggoja tarinoita kuultu ja luettu. Naisen henkilökohtaisen tarinan lisäksi on kiinnostavaa kuulla, millaista on kasvaa kokiksi miehisellä ja naisia syrjivällä alalla.

Essi Tammimaa: Isän kädestä

Essi Tammimaan tänä vuonna ilmestynyt romaani kertoo S&M-suhteesta ja spesifimmin DD/lg-suhteesta. Jälkimmäinen kirjainyhdistelmä on lyhenne sanoista Daddy Dom ja little girl, eli kyseessä on suhde, jossa osapuolilla on isän ja tyttären roolit. Mikäli aihe aiheuttaa ahdistusta, tähän kirjaan ei kannata tarttua. Kovin kevyttä lukemista Isän kädestä ei muutenkaan ole, sillä päähenkilöiden suhde on monella tavalla kompleksinen ja Tammimaan kieli minun makuuni itsetarkoituksellisen kikkailevaa. Mutta mikäli “sopimattomien” halujen käsittely ja varsinkin itsenäisen naisen toive luopua vapaudestaan ja kykenevyydestään kiinnostaa, on Isän kädestä mielenkiintoinen teos.

Lotan vinkit:

J.K. Rowling: Harry Potter –sarja kuvitettuina laitoksina

Jos lähipiiristä löytyy Potter-faneja, täysosuma on täydentää kirjahyllyä Pottereiden kuvitetuilla laitoksilla. Parasta on, että kuvitettuja laitoksia ilmestyy yksi vuodessa, eli joululahjahuolet on kuitattu useammaksi vuodeksi. Pro tip: jos lahjan saajan Gryffindor-t-paita alkaa olla tosi kulahtanut, se voisi haluta ehkä myös uuden paidan aiheeseen liittyen. Ihan vain näin hypoteettisesti ajatellen jollain voisi olla tällainen tilanne.

Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen

Suomen hauskimman podcastin pohjalta tehty kirja kokoaa hulvattomat (ja usein pelottavan samastuttavat) tarinat yksiin kansiin.

Nathan Hill: The Nix

Tämä ei ole mikään uutuuskirja vaan pari vuotta vanha, mutta sain sen luettua vasta nyt joten minulle tämä on uutuuskirja. Jos lahjan saaja tykkää kirjoista, jotka tempaavat mukaansa mutta eivät ole sitä kevyintä höttöä, tämä on erinomainen ostos.

Miian vinkit

Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta

En itseasiassa ole lukenut Hararin tuoreinta kirjaa, ja satuin teoksia läheisesti tuntevalta henkilöltä kuulemaan, että tuorein ei aivan ole edeltäneiden Sapiensin ja Homo deusin veroinen. Suosittelen silti ja aion itsekin lukaista, sikäli vahvan vaikutuksen israelilainen historioitsija on minuun tehnyt.

Neil DeGrasse Tyson: Tähtitiedettä kiireisille

Olen salaa tiedenörtti. Päässä ei riitä holtti oikeasti opiskella mitään tähtitiedettä tai hiukkasfysiikkaa, mutta luen suurella innolla aihepiirin populaaritiedettä. Yhdysvaltalaisen tähtitieteilijä Neil DeGrasse Tysonin tänä vuonna suomeksikin ilmestynyt Astrophysics for People in a Hurry on mainio pieni kirja, joka houkuttelee lukemaan aiheesta lisää. Suositukseen vaikuttaa se, että DeGrasse Tyson on eräs lempijulkkiksiani koko maailmassa.

Vihma, Hartikainen, Ikäheimo ja Seuri: Totuuden jälkeen

Tässä oma joulunaluslukemiseni. Teos pureutuu siihen, miten media ja demokratia selviävät valeuutisten, yhteiskunnan polarisaation ja muiden kansalais- ja mediakentän murrosten kourissa. Hyvin kiinnostavaa ja ajankohtaista analyysiä!

Mikä tahansa vetävä dekkari suklaarasian ja glögin kylkeen

Nuorempana luin paljon kaunokirjallisuutta, mutta näin vanhemmiten tietokirjallisuus kiinnostaa enemmän. Aina silloin tällöin luen kuitenkin myös hömppää, pääasiassa dekkareita ja vastaavia. Olen ärsyttävän kriittinen lukija ja yleensä löydän kaikista kirjoista moittimista, yritän kuitenkin hiljentää sisäisen kriittikkoni ja nauttia vauhdikkaista juonenkäänteistä ja nokkelasta kerronnasta esim. Jo Nesbon, Juan Gomez-Juradon, Ruth Waren tai Lars Keplerin tyyliin.

BONUSVINKKI: Oman kustantajani Otavan ystävämyynti järjestetään ensi viikon alussa maanantaina ja tiistaina 9. ja 10.12. Tällöin kaikki yleisen puolen kirjat ovat Otavan omassa kaupassa (Uudenmaankatu 10, Helsinki) puoleen hintaan!

Ninan vinkit*

Suosittelen lukemaan Irvine Welshin klassikkoteokset Trainspotting ja Porno, jos haluaa karata omasta keskiluokkaisesta elämästään. (Kukapa ei haluaisi!)

Photo by Leslie Holder on Unsplash

*Tavoitimme Ninan kommentoimaan lyhyesti kesken muun elämän kiireiden, joten suositus on siksi aika tiivis.