Jossittelun varaa jää aina eli Kytäjä Trail 23 km

Jos olisin juossut kovempaa, jos olisin tiennyt että Hyvinkäällä on mäkiä, jos en olisi meinannut tukehtua vanhaksi menneisiin karamelleihin ja muut asiat, jotka jäivät mietityttämään kauden ensimmäisen kisan jälkeen.

Avasin lappujuoksukauden eilen Hyvinkäällä Kytäjä Traililla. Teki mieli kirjoittaa että avasin kisakauden, mutta voiko sitä oikeastaan kutsua kisaksi jos menee paikalle juostakseen hyvin huolletun pitkiksen eikä ole toivoakaan sijoittua millään mittapuulla hyvin?

Kisa oli hyvin järjestetty muutaman sadan hengen tapahtuma järkevän autoilumatkan päässä Helsingistä, eli mainio aloitus kaudelle ja harjoitusta kisajännitykseen. Vaikka olinkin mukana rentoilemassa, jäi tietenkin jonkinlaista jossittelun varaa, kuten aina.

Jos olisin jotenkin valmistautunut kisaan ja ymmärtänyt lukemaani reittikuvausta edellisenä iltana, olisin ehkä jotenkin henkisesti ollut paremmin valmiina siihen, että reitti ei ollutkaan mikään walk in the park. 23 kilometrin varrelle oli saatu kunnioitettavat 600 nousumetriä. Ja minä kun en tiennyt että Hyvinkäällä edes on mäkiä! (Vertailun vuoksi: Vaarojen maratonin 43 kilometrin matkalla on noin 1300 metriä nousua. Tämän olisi toki voinut järjellä ymmärtää reittikuvausta lukiessaan mutta enpä ajatellut niin pitkälle.)

Reitti siis yllätti haastavuudellaan, mutta toisaalta taas ei ehtinyt puutua monotoniaan, kun reitti kierteli monenlaisessa maastossa. Koska tarkoituksena ei ollut mennä täysiä, juoksin mukavaa mutta hitusen haastavaa tahtia ja kävelin yhtään mittavammat ylämäet. Reitin alku oli helppoa, ja kaikki muut kilpasarjan ihmiset starttasivat kuin hauet rannasta. Teki mieli lähteä mukaan mutta tiesin, että jos heti alkuun juoksen viitosella alkavia kilometrejä, tulee noutaja jo ennen kuin päästään oikeaan maastoon. Lohdutin itseäni ajattelemalla että jonkun täytyy kuitenkin aina olla viimeinen, ja tällä kertaa se voin vaikka olla minä, ja laputin alun helpompia kilometrejä hieman yli kuuden minuutin kilometritahtia.

Eniten jossittelun varaa jätti nesteytys. Koska reitillä oli ylenpalttisesti kuusi juottopistettä, päätin lähteä matkaan ilman omia juomia. Sain kuitenkin tuta, että itselleni sopii paremmin varovainen hörppiminen usein kuin mukillisen kittaaminen kerralla huollossa. Vesi ei nimittäin imeytynyt ollenkaan, vaan jäi hölskymään mahaan ja aiheutti pahaa oloa ja loppuvaiheessa oksetusta. Koska olen varsinainen älyn kalifi, toivoin että ongelma korjaantuisi sillä millä se on tullutkin ja jatkoin superjanoisena juomista jokaisella pisteellä ihan liikaa, pahentaen hölskymistä entisestään. Tämä oli ensimmäinen kerta kun minulle kävi näin, ja nyt tiedän että on parempi juoda todella vähän mutta useammin. Jos en vihaisi oksentamista niin palavasti kuin sitä vihaan, olisin varmasti työntänyt sormet kurkkuun, sillä veden saaminen pois mahasta hölskymästä olisi taatusti parantanut oloa. Eikä olisi tarvinnut kuunnella sitä saamarin liplatusta mahasta kolmea tuntia.

Oli muuten ensimmäinen kisa jossa en kantanut puhelinta mukana! Siksi todistusaineistoa tien päältä ei ole laisinkaan. Lasit saatu Gloryfylta, kengät (todella hyviksi havaitut Torrentit) saatu Hoka One Onelta.

Evääksi nappasin taskuun vain pari geeliä ja vanhaksi menneitä energianameja, joista jälkimmäisen kanssa meinasikin käydä kehnosti. Heitin juostessa naamaan pari keittiön kaapin uumenista löytyneitä, parasta ennen -päiväyksen reilusti ylittänyttä namia, ja muutamaa sekuntia myöhemmin kompastuin puunjuureen. Äkillisen liikesuunnan muutoksen seurauksena karkit tekivät yhdessä tuumin pikasiirtymisen yhtenä kovana klimppinä kurkkuun. Ja koska olin auttamattomasti jäljessä kilpasarjalaisia ja vielä edellä hupisarjalaisia, olin metsässä yksin. Hetken aikaa kakoessani ja happea haukkoessani mietin, että tähänkö se maallinen vaellukseni nyt päättyyy, että luetaanko illalla otsikoissa “Suosikkibloggaajan traaginen kuolema kesken juoksukisan – tukehtui vanhaksi menneisiin karamelleihin koska ei raaskinut ostaa uusia”. Harmittelin että ei edes tullut otettua kännykkää matkaan, että saisin otettua hauskat kuvat jutun kylkeen. Onneksi karkit lopulta irtosivat yskimisen voimasta ja sain jatketuksi matkaa. Loput karkit sitten söin paikoillani.

Jossittelun varaa jää tietenkin aina, joten se viimeinen jos: jos olisin juossut kovempaa, no, olisin ollut maalissa nopeammin. Kaikista haasteista huolimatta olisin taatusti saanut kiristettyä ajasta pois reilustikin, jos olisin vain yrittänyt kovemmin, juossut ylämäkiä enemmän, ollut vatuloimatta juottopisteellä, hiljentänyt kävelemään ja juttelemaan huonovointisen kisakaverin kanssa, mennyt enemmän epämukavuusalueelle. Perusjuttuja.

Kisa toimi kuitenkin hyvänä pitkiksenä ja välitsekkauksena siihen, miten nyt kolme kuukautta käynnissä ollut säännöllinen ja systemaattinen juoksuharjoittelu on alkanut purra. Vauhtia ei vielä ole nimeksikään, mutta kunnossa tuntuu tapahtuneen edistystä, mikä lienee juuri sitä mitä näin lyhyen ajan harjoittelulla oikeasti voi odottaa. Poluilla juokseminen tuntui vielä hieman vieraalta ja teki mieli lönkötellä pelkästään mukavuusalueella, mutta sain sentään kaikista haasteista huolimatta puskettua itseäni vähän edes yrittämään. Vaikka muutaman kerran matkan varrella päätinkin jättää juoksuhommat sikseen ja siirtyä kokonaan siihen mihin minulla on kenties edes hiukan urheilullisia lahoja eli voimaharjoitteluun ja nimenomaisesti maastavetoon, tuli maalissa taas sellainen fiilis että tämähän on aika hauskaa. Maalissa olin aikaan 3.09, enkä ollut edes viimeinen paristakymmenestä kilpasarjan naisesta. Jos jotakin tästä juoksusta otan kotiinviemisiksi niin sen, että aina sattuu ja tapahtuu – ja se onkin tämän homman suola.

Miten on matka juoksijaksi alkanut? Lue nämä niin tiedät:

Tilannekatsaus 2: juoksua, juoksua ja paljon muuta
Tilannekatsaus 1: Kohti ihan oikeaa juoksijuutta
Minustako tavoitteellinen (polku)juoksija?
Enemmän peruskestävyyttä, kiitos

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Curly Manly Man Method (eli Curly Girl metodi miehellä)

Next

Podcast: Miltä työuupumus tuntuu ja miten siitä voi selviytyä?

4 Comments

  1. Leenis

    Kiitos kisaraportista, ensi viikonloppuna Bodom trail 21 km, vähän samoilla fiiliksillä lähdössä sinne. Taidan ottaa juomaliivin, mutta karkit syön vasta maalissa 😊 En malta odottaa sitä, että Karhunkierroksella tarjoillaan vihreitä kuulia ♥️

    • Lotta

      Tsemppiä Bodomille! Suosittelen todellakin syömään karkkia vasta maalissa 😀

  2. Liina

    Haa! Mahtava raportti!

    Jotenkin tää tuntuu niin tutulta. Olin justiinsa kävelemässä Portugalissa 4 päivää, ja jotenkin se, että myös sisäistäisi lukemansa reittikuvauksen … olisi tosi kiva. Mutta kuten tavallista, olin, että blaadi blaadi blaa pitää kävellä hiekassa, MITÄ HELVETTIÄ MIKSEI KUKAAN SANONUT ETTÄ PITÄÄ KÄVELLÄ HIEKASSA. (Caveat: joka tapauksessa oli parasta.)

    • Lotta

      Luetun sisäistäminen on yllättävän vaikeaa. Vai onkohan se joku tietoisuuden tapa yrittää kieltää todellisuus, että ei anna mielen oikeasti ymmärtää mihin on ryhtymässä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén