Jos olet seuraillut blogiani jo pidempään, muistat ehkä, että ennenvanhaankunkaikkioliparemmin kävin puolisoni aka Setämiehen kanssa salilla. Setis oli jopa hiukan kuuluisa vuosittaisista rantakuntoon-pyristelyistään. Noh, nyt kun olemme saaneet jälkikasvun asiallisiin kolmen ja yhden vuoden ikiin, on tullut aika elvyttää yhteinen harrastus.

Kaksi kertaa viikossa voimme siis olla ihan vaan verkkarimuija ja Setämies ja nostaa rautaa yhdessä. Ei tartte puhua lapsista, ei puuhastella tiskikoneen ympärillä eikä tehdä muutakaan lapsiperhehärdellihommaa. Ihan parasta.

En ehkä muuten jaksaisi käydä salilla. Somejoogailu on vallannut mieleni. Teräsmeduusauden mukana tulevaisuudessa siintää väistämättä erilaisia fyysistä, henkistä ja oluenjuonnillista kestävyyttä vaativia haasteita, joihin olisi syytä valmistautua esimerkiksi lenkkipoluilla ja avovedessä. Mutta onhan siitä punttihommasta hyötyä näihinkin, ja voimalla pojat voimalla sitä tekee vaikka mitä. Kun ikäkin alkaa painaa.

Erityisesti tarvitsisin noin urheilumielessä elämääni sellaista nopeutta, dynaamisuutta ja räiskettä. Voin juosta hitaasti pitkiä matkoja, tehdä miljoona kyykkyä tangolla väsymättä jne, mutta räjähtävyydessä on petrattavaa. Ykkösiä, loppukirejä, leukoja. Niitä haetaan.

Ja kivahan se on, että mies näkee mut muussakin kuin kotiäitivalossa. Ilkka! Jaksaa jaksaa! Nyt sitä räjähtävyyttä siihen nostoon!

T: Ilkka

I am back at the gym with my husband. After a three-year break. It’s good to get bulk, but it’s fantastic to get to spend time together without the children. And sweat.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram