Ihmiskone töissä (ja vapaalla)

Vaikka testaankin sporttikelloja ja muuta teknologiaa ahkerasti, olen viime syksystä lähtien yrittänyt vähentää kertoja, kun annan teknologian kertoa jotakin minulle itsestäni.

Se alkoi viattomasti. Jonkun reissun jälkeen unohdin laittaa Ouran takaisin sormeen ja totuin yllättävänkin nopeasti siihen, että en ensimmäiseksi aamulla luekaan kännykän ruudulta tuomiota kuluneesta yöstä. Olen vain makoillut sängyssä ja todennut sen perstuntumalta. Vallankumouksellista!

Vaikkei muutos olekaan ollut yksinomaan tietoinen, olen saanut siihen innoitusta yllättäen myös kirjallisuudesta. Olen lukenut Mona Mannevuon ansiokasta ja huikean seikkaperäistä kirjaa Ihmiskone töissä (kirja saatu kustantajalta), jossa sotienjälkeisen Suomen tehokkuusajattelu rinnastetaan tämän päivän trendiin mitata, arvioida ja optimoida kaikkia elämän osa-alueita. Jos Tahko Pihkalan aikaan tavattiin ajatella että työläinen on kuin koje, jonka toimintaa tehostamisopein alati johdon toimesta parannetaan, nyt ollaan varmaankin vaiheessa, jossa jokainen meistä voi helposti olla oman elämänsä tuotantotalousinsinööri, joka sekä töissä että vapaa-ajalla säätää itseään yhä tehokkaammaksi.

Kirja saatu Gaudeamukselta.

Tuntuu melkeinpä virkistävältä välillä olla mittaamatta itseään arjessa. En toki ole yhtäkkiä luiskahtanut luddiittien leiriin vaan rakastan edelleen kaikenlaista sportti- ja hyvinvointiteknologiaa, mutta yritän myös muistaa että numeroiden lisäksi on aina tarkasteltava laatua, tässä tapauksessa omaa fiilistä. Jos laitteeni sanoo, että nukuin surkeasti ja katkonaisesti mutta oloni on aamulla virkeä enkä muista valvoneeni, olenko nukkunut huonosti vai hyvin? Ja jos tiedän että olen herännyt yöllä murehtimaan, eivät teknologian lukemat lopulta tarjoa mitään kättä pidempää asian ratkaisemiseksi. Koneen toimintojen ilmentymiä ne ehkä mittaavat mutta eivät automaattisesti johda (ainakaan vielä!) tehokkaampaan koneenkäyttöön.

Nyt käytän Ouraa kuuriluontoisesti, kun haluan keskittyä jostakin syystä seuraamaan unen määrää ja laatua (tätä menetelmää taisi muistaakseni suositella myös fysiikkavalmentaja Marko Yrjövuori ammattiurheilija-asiakkailleen). Sporttikelloa toki käytän treenien aikaisen sykkeen, matkan, keston jne. mittaamiseen ja välillä myös seuraan kellosta sykevälivaihteluita tai päivittäisen aktiivisuuden määrää. Yritän kuitenkin tehdä kaiken tietoisemmin enkä vain siksi, että siitä on tullut tapa pisteyttää tai tuomita omaa olemistani.

Se, että ei olekaan pelkästään ihmiskone töissä ja vapaa-ajalla, tuntuu väliin jopa hieman kapinalliselta. Esimerkki: sain joululahjaksi painopeiton. Painavan peiton alla nukkumisen luvataan rauhoittavan ja helpottavan nukahtamista sekä parantavan unen laatua. Itse olen kokenut, että painopeiton alla nukkuminen on ihanaa ja tuntuu kuin en heittelehtisi ja sätkisi yhtä paljon kuin normaalisti. En ole kuitenkaan verifioinut tätä millään tavalla, koska olen taas viettänyt unimittaritonta kautta. Ja se on ihan okei. (Mikään ihmelääke peitto ei tietenkään ole, eli jos stressi ja ylivireystila valvottavat yöt läpeensä, ei muutaman kilon lisäpaino pedissä anna taianomaisesti kahdeksaa tuntia laadukasta unta.)

Mannevuon kirja päättyy toteamukseen siitä, että vaikka työuupumuksesta on tullut jo epidemia, vaihtoehtoja jatkuvalle tehostamiselle ja itsen mittaamiselle esitetään harvoin. Kun kaiken myös henkilökohtaisessa elämässä voisi tehdä paremmin – dataohjautuvasti ja insighteihin perustuen, kuten eräs kollegani asian taatusti ilmaisisi – miksei sitä tosiaan tekisi paremmin? Mutta on erinomaisen tärkeää tietää, missä vaiheessa data ohjaa käyttäjäänsä ja missä vaiheessa käyttäjä hallitsee datan vahtaamistaan.

// Sporttiteknologiaa, kirjoja, treeniä ja yrittäjyyttä Instagramissa: @lottapumpui //

Previous

Miten oppia piirtämään (ja pääsemään yli kuvaamataitotraumoista)

Next

Liukulumikengillä Nuuksiossa

2 Comments

  1. Toinen Lotta

    Hyvää pohdintaa! Itse jätin kellon pois, kun loppuraskaudessa heräilin useamman kerran yössä ja liikunta oli minimissä. En kaivannut silloin aamuista ”tuomiota” surkeasta yöstä. Nyt melkein vuoden jälkeen ostin Polarin urheilukellon ja on tuntunut taas virkistävältä seurata omaa unta ja urheilua, mutta en osaa ottaa siitä enää samanlaista painetta kuin ennen. Nää on ehkä näitä hyvä renki, huono isäntä -asioita. Katsotaan miten työelämään paluun jälkeen pystyy pitämään yhtä rennon asenteen

    • Lotta

      Kiitos! Siinä vaiheessa kun *tietää varsin hyvin* nukkuneensa surkeasti, ei hirveästi lohduta että kello tai sormus parjaa että nukkuisit nyt paremmin 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén