Noniin kuulkaas, kaikkea sitä on tässä taasen nähty.

Viime kerralla katsastettiin esmes herttuatartason synnytyksen jälkeisiä mahoja (tekee mieli keksiä kökkerö vitsi sekä sanasta maho että sanasta jälkeiset, mutta annetaan ny olla ettei satu omaan nilkkaan) sekä mallinukkemahoja. Tällä kertaa jatketaan monenlaisten mahojen ja kökkeröiden vitsien parissa.

Markkinointi, se se vasta on vaikeaa, jos meinaa ottaa kaiken huomioon. Kunhan tässä saan aikaseksi, niin kerron teille henkilökohtaisesta helvetistäni bikinimainosten askartelun parissa!!

Mutta siis, tiedän että ei ole ihan yksinkertaista tehdä somemarkkinointia, josta kukaan ei suutu aiheesta tai ilman aihetta, joka rakentaisi jotenkin parempaa maailmaa ja tämän päälle vielä tehoaisi.

Eli sympatiani on kyllä näiden tekijöiden puolella.

Mutta silti. Blessed be the fruit -teksti karkkimainoksessa? Ihan oikeesti?

Olenko ainoa jolle tämä tökkii? (Ken ei tiedä: ilmaisu on siis Handmaid’s Talesta, ja kirja sekä sarja ovat aihepiiriltään sellaiset, että karkinmässäys ei ole ekana mielessä, ainakaan minulla.)

Seuraava on vähän samaa sarjaa. Mitäs tykkäätte Tyko Sallisen maalauksesta tuossa naamarasvan taustana?

Tyko Sallinenhan on kaikkein tunnetuin noista vaimoaan hyvin epäreilusti esittävistä maalauksista. Tyhjä katse ja siankärsä, niinhän niitä kuvaillaan. Toiseksi tunnetuin hän sitten lienee siitä, miten ikävästi hän muutenkin kohteli vaimoaan. Minusta nuo mielikuvat eivät sovi kasvovoiteen taustaksi. Vai mitä sanot?

Mutta hei, hyviäkin uutisia!

Viimeksihän lapseni harmitteli sitä, että naismallinukella ei ollut vatsalihaksia. No nyt löytyi naismallinukke, jolla on. Eikä tässä vielä kaikki! Katso mitä vielä saat:

mallinukke

No tietysti ne valottui tästä kuvasta, mutta vasemmalla olevalla nukella on erottuvat vatsalihakset.

Vatsalihasmuikkelinuken lisäksi kaupasta löytyi keskiverrompaa kroppaa edustava nukke.

Varsin ihanteen mukainenhan tuokin on, mutta edistystä silti. Mallinuket patsastelivat Stadiumissa, jonne tätä myötä kiitokset pyrkimyksestä näyttää erilaisia vartaloita.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!