H******n allergia!

Perjantaina se alkoi, elämäni ensimmäinen allergia koskaan. Kuinka epäreilua onkaan, kun kroppa yhtäkkiä kääntyy omistajaansa ja maailmaa vastaan!

Kaikenlaista kremppaa ja outoa vaivaa on vuosien varrella kärsitty (muistatteko episodin jonka seurauksena olin sokea pari päivää?), mutta yhdestä asiasta olen aina ollut ylpeä: en ole koskaan ollut millekään allerginen. Syön mitä vain pistetään eteen, paijaan millaista pörröturkkieläintä tahansa, vaikka snorttaan siitepölyä suoraan sieraimiin jos niikseen tulee.

Mutta kikkelis kokkelis: yhtäkkiä perjantaina aloin kärsiä aivan helvetillisistä allergiaoireista. Katupölyä on ilmassa runsaasti, ja leppä taitaa jo kukkia etelässä. Pahinta oli sunnuntaina Keskuspuistossa. Olimme kahvilla Maunulan majalla, ja näin hyvin sen, mitä kanssakahvittelijat näkivät: pariskunta kahvilla, naisella valuu räkää ja kyyneliä valtoimenaan, mies näyttää kiusaantuneelta. Selvähän se, bänksit tässä on meneillään, mies on viisaasti valinnut julkisen paikan koska luoja tietää millainen tuo limahirviö olisi eron koittaessa kodin turvissa. Lopulta oli pakko kiskoa kahvit pikavauhtia naamaan ja kiiruhtaa kotiin, Akia alkoi nolottaa liikaa.

Erityisesti sapettaa, että keho on kääntynyt itseään vastaan näin järjettömässä asiassa. Ilmassa on tiettyä siitepölyä, rupeanpa tuottamaan helvetisti räkää ja kyyneleitä! Ymmärrän kropan erilaiset toiminnalliset krempat, mutta tällaisten täysin epäloogisten ja epähyödyllisten juttujen edessä tunnen katkeruutta minut pettänyttä ruumistani kohtaan. Kiitti vain.

Olen ennen pitänyt kevään allergiakautta valittelevia vähän ylidramaattisina hössöttäjinä, jotka voisivat vain ryystää rään takaisin poskionteloihin ja jatkaa elämäänsä. Pyydän anteeksi kaikkia ilkeitä ajatuksiani, ymmärrän nyt teitä täysin.

Kuva: pexels