Kävin tänään kansainvälisen joogapäivän kunniaksi joogaamassa Kampissa Narinkkatorilla. Joogan tarjosi Yoga Nordic, mutta keskellä päivää meitä osallistujia oli vain viisi. Ehkä vähäinen määrä tai sitten muuten vain puuhan hämmentävyys sai ihan käsittämättömän määrän ohikulkijoita ottamaan meistä kuvia.

Mietin vähän, että miksi. Onhan se kaiketi hauskan näköistä ja erikoista, mutta mitä nyt lopultakaan tekee kuvalla, jossa kuusi tuntematonta henkilöä joogaa? Paitsi tietysti jos on turisti, sehän on hauska kuva instaan tai kavereille lähetettäväksi.

Tämänpäiväisen linssiluteeksi joutumisen lisäksi satuin huvituksekseni huomaamaan, että olen sekä Helsinki Half Marathonin että Mustan joogan Facebook-sivun kansikuvatyttö. Kyllä nyt on kunnon julkkismenoa!

Minä olen siis tuo kummitushahmo kuvan keskellä. Kuva Jari Flinck.

Jos olisi iäkkäitä sukulaisia, he saattaisivat sanoa, että pitääkö sitä nyt kaikkialle tupata. Minä sanon, että tosiaankin pitää! Eiköhän sellainen muun muassa suomalaisille tyypillinen mitään ei sovi tehdä eikä varsinkaan missään näkyä -mentaliteetti jouda jo unholaan. Jos joku asia rassaa, niin itsensä rajoittaminen siksi, että on juuttunut joihinkin aikansaeläneisiin uskomuksiin.

Se on vaikeaa tosin kun on kasvanut tällaiseen jantelagen-kulttuuriin. Ideahan ei ole se, että tunkee itseään joka mahdolliseen kuvaan, vaan se, että uskaltaa tehdä asioita. Liian helposti sitä jää vain kotiin tai tuttuihin piireihin, koska mitä sitä nyt kaikkialle tunkemaan mukaan.

Joskus minua olisi ahdistanut tuppautuminen, ja vielä enemmän se, että joku ohikulkija ottaa minusta kuvia kun kekkaloin jumppaamassa keskellä toria. Enää ei, koska kaikkeen tottuu. Usko pois, senkus tuppaat joka ikiseen juttuun johon haluat!