Kuulin Poundista ensimmäisen kerran ehkä kaksi vuotta sitten. Nauroin itseni tärviölle. Että jumppatunti, joka perustuu ilmarummuttamiselle! Kas kun ei ilmakitaroinnille tai ilmapanemiselle!

No vettä virtasi Mätäojassa ja huomasin kykkiväni Himo Clubin lattialla odottamassa Pound-tunnin alkua. Olin asustautunut rumpukapuloiden lisäksi kevyellä kenttäahdistuksella. Olenhan täysin rytmitajuton, ja jotenkin rummutustunnin olettaisi perustuvan rytmiin.

Paljasjalkakengät Merrell Pace Glove 3, kohtsillään kaupoissa, saatu. Trikoot Lidl.

Alkuun nauratti. Haha tämä on järjetöntä! Sitten hymy hyytyi. Tämä on järjetöntä. Eksistentiaaliahdistus putosi päälle kuin sulava lumi peltikatolta. Mitä järkeä tässä on, mitä järkeä missään on? Miksi oi miksi en jää lumikökkäreen alle ja pääse parantolaan lepäämään?

Jatkoin huitomista. Kotvan kuluttua nauratti vähän. Aloin päästä jyvälle, ja joskus jopa rytmiin. Unohdin turhan kyseenalaistamisen. Tiedätkös, rytmissä on jotain mikä vaan ottaa ja vie mukanaan – kunhan lopettaa vastustelun.

Liikkumisessa esineiden kanssa vasta jotain onkin. Ensinnäkin niiden kanssa huitoessa ei tajua treenaavansa. Toiseksi ne saavat kaiken näyttämään paremmalta. Kuinka monta kertaa katsot itseäsi peilistä jumppatunnilla, ja olet ihan että ziisus mä olen kuuma? No Poundissa katsot. (Ai miksi? En tiedä, koska rumpalit on kuumia?)

Mitä tunnilla sitten tehtiin? Intervallityyppistä perus lihaskuntoharjoittelua ja huidottiin ilmaa tai patjaa virallisilla Pound-tikuilla. Tuli hiki, reidet hapotti, oli hauskaa, kyllä kyllä ja kyllä. Pukkarissa kuulin juttua esiinpiirtyvistä vatsalihaksista, ja itsellä tuntui seuraavana päivänä sisäreisissä.

Pound-tunteja järjestää ainakin Himo Club Helsingissä. Olin tunnilla vapaalipulla.