Syksyn treeniteemaksi on puolivahingossa muodostunut tekniikan hiominen. Tekniikka on kaiken harjoittelun pohja, mutta liiallinen tekniikkaan keskittyminen voi myös viedä ilon urheilusta.

Arenan uimakoulu on ollut yksi mahtavimpia juttuja pitkään aikaan. Tässä pidetään pientä tekniikkapalaveria Hanna-Maria Seppälän kanssa.

Olen viimeisen kuukauden aikana käynyt uimassa enemmän kuin varmaan muutamana edellisvuotena yhteensä ja viettänyt kaiken ajan altaassa yksinomaan tekniikkaan keskittyen. Uiminen on erinomainen esimerkki siitä, miksi tekniikkaan kannattaa keskittyä: ilmankin kyllä pääsee eteenpäin, mutta ei millään tavalla tehokkaasti tai taloudellisesti. (Lue uimakoulusta lisää tästä ja tästä ja tästä postauksesta!)

Myös crossfit-treeneissä oma fokus on ollut pitkälti tekniikassa. Olen ehtinyt käymään treeneissä vain muutaman kerran viikossa ja priorisoinut painonnostopäiviä. Rinnallevedon ja työnnön tekniikka löytyi tauon jälkeen nopeasti, ja tällä hetkellä olen tehnyt komplekseja vain 2,5 kiloa omaa ennätystäni kevyemmällä tangolla, joten uusi ykkösmaksimi on taatusti kohta tulossa. Tempauksessa taas on ollut vaikeampaa, ja turhautumista on ollut ilmassa. Tempaus on ylipäänsä vaikea liike, ja nyt tuntuu olevan korjattavaa yhdessä jos toisessa asiassa. Onneksi meillä Takomolla voi ottaa myös tukiopetustunteja, ja olen piakkoin menossa yksityistunnille viilaamaan tempausta paremmaksi.

Tempaus on aina ollut minulle hankala liike. Viime aikoina on menty kevyillä teknikkapainoilla, mikä tuntuu välillä todella turhauttavalta, kun voimien puolesta olisi paukkuja paljon paljon enempään.

Ja sitten se kolmas, vähän yllättäenkin mukaan tullut tekniikkatavoite. Vähän samalla tavalla kuin sienestysvimma voimistuu vuosi vuodelta, koen joka talvi entistä polttavampaa tarvetta hiihtää. Eilen luin uutisia ja katselin ihmisten päivityksiä Oittaan tykkilumiladulta ja koin akuuttia pakkoa päästä itsekin ladulle. Haasteena vain on, että luisteluhiihtotekniikkani on absoluuttisen surkea: tasamaallakin syke huitelee vauhtikestävyysalueella, vaikka vauvat ja vaarit sivakoivat ohi oikealta ja vasemmalta. Puhumattakaan taipumuksestani kaatuilla spontaanisti sukset jalassa koko ajan. Joten pitänee opetella kunnollista tekniikkaa myös tässä lajissa. (Tai sitten voisi todeta että perinteisen tyyli sopii minulle paljon paremmin ja vihdoin hankkia ne pitokarvasukset joista olen haaveillut vuosikausia.)

On hirmuisen tärkeää että tekniikka on kunnossa, mutta yksinomaan siihen keskittyminen voi myös estää kehitystä omalla kierolla tavallaan. Itse huomaan jääväni helposti kiinni negatiiviseen tekniikkaluuppiin, jossa treeni keskittyy yksinomaan tekniikan ympärille. Ja kun tekniikka ei ole 5/5, alkaa treenaaminen tuntua järjettömältä. Miksi edes tekisin tätä kun en ole erittäin hyvä tai täydellinen?

Tekniikka on suoritusten pohja, mutta siihen päälle tarvitaan myös muuta. Vaikkei vapaauinti olisikaan ihan jiirissä, voi silti uida. Vaikka tempauksen ojennus jääkin välillä vajaaksi, voi nauttia nostamisesta. Tai vaikka ei osaisikaan hiihtää, voi aina mennä kaatuilemaan Oittaalle kanssahiihtäjien huvitukseksi.

Ps. Jos talvilajit kiinnostaa, tsekkaa Go Expo Winter -lippuarvonta Instagramin puolella! Aikaa osallistua sunnuntaihin saakka! 

// Uintikuvat otettu Arenan järjestämässä uimakoulussa, jonka osallistumisen ja varusteet olen saanut veloituksetta. 

// Tempauksia, tekniikkaa ja turhanpäiväisyyksiä Instagramissa @lottapumpui

RSS
Facebook
Facebook
Instagram