Näin jokin aika sitten nettiä selatessani kuvan, jossa seinään oli kirjoitettu “Don’t be afraid to suck at something new”. Minusta se oli hienosti sanottu. Se, että on surkea jossakin, on ihan aliarvostettu asia.

Moni jättää kokeilematta uusia juttuja tai lopettaa harjoittelun koska kokee olevansa huono. “En mä voi crossfitiin mennä kun en mä osaa mitään ja mulla on huono kunto.” “Kyllä mäkin jos vain osaisin…”

Mutta toisin päin ajateltuna epäonnistuminen ja aloittelijuus on suurinta luksusta mitä on. Aloittelijana tötöileminen on sallittua ja odotettua, väistämätöntäkin. Mitä pidemmälle mennään, sitä isommaksi odotukset kasvavat. Joten miksei nauttisi siitä, että kerrankin voi mokailla ihan luvan kanssa?

Mutta ei suinkaan kannata rajoittaa surkeuden autuutta vain uusiin asioihin ja urheilu-uransa alkuvaiheisiin. Miksi olla huono vain aluksi, kun voi olla huono koko ajan? Maailma asettaa meille koko ajan hirveitä menestyspaineita. Pitäisi olla jonkinlainen myyttinen, kaiken luonnostaan osaava uomo universale jolle satelee mitaleita niin töissä, kotona kuin harrastuksissa. On suorastaan vapauttavaa olla välillä huono.

Itselleni hyvä esimerkki tästä on uinti. Olen siinä edelleen auttamattoman huono, mutta silti tänään olin hirmuisen hyväntuulinen treenien jälkeen. On huikeaa pystyä nauttimaan jostakin vaikka onkin siinä ihan surkea! Oikeastaan pelkään jo vähän sitä, että jos tässä joskus opin kunnolliseksi uimariksi. Silloin alkavat oikeasti vaikeat ajat: joutuu hiomaan pikkujuttuja, keskittymään ihan eri tavalla, miettimään saavutuksia ja kehitystä. Parempi siis nauttia tunteesta, kun ei ole tilivelvollinen kellekään tai millekään allasta päästä päähän kauhoessaan.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram