Ehkä voisin sittenkin olla jouluihminen?

Tiedättekö kun jotkut ihmiset ovat jouluihmisiä? Minä ajattelin aina että en ollut, mutta se saattoi johtua siitä, että joulut olivat aina jotenkin ankeita ja ikäviä.

Tämä joulu ei ollut.

En kuitenkaan uskalla sillä lailla alkaa ilkamoimaan, että joulunaika on iiiihanaa aikaa ja voi että tykkään joulusta, koska pelkään että sitten käy taas jotain kauheaa ja kaikki on perseestä.

Mutta näemmä joulu voi olla oikeasti kiva, eikä sellainen että tekee vaan mieli itkeä koko ajan ja että ihmettelee muiden somepostauksia katsoessa, että ihanko totta teillä on tosi kivaa, vai onko tuo feikkiä kaikki?

Ehkä yksi syy siihen, että tämä joulu oli kiva, oli oma asenteeni. Stressasi ja ahdisti paljon vähemmän kuin yleensä, vaikka ylipäätään vuoden loppu on tupannut olemaan hankalaa aikaa. Pystyin lähtemään joulun viettoon paljon valoisammin mielin kuin aikoihin. Siitä huolimatta, että vasta hetki sitten juuri syksyllä ja joulun aikaan kävi kaikkea kauheaa, joten väistämättä tietenkin surin ja mietin asioita. Toiseksi vaikutti hyvällä mielellä ja asenteella oleva seura, mikä ei tosiaan ole itsestäänselvyys sekään…

Parasta kaikesta oli se, että nyt oli mahdollisuus tehdä kivoja juttuja, juuri sellaisia mitä itse haluaa. Hyvä kehitys on myös se, että nykyisin on paikkoja auki ja palveluja saatavilla myös jouluna, joten ei ole pakko vain kykkiä kotona.

Ennen joulusaunaa kävimme avantouimassa Munkanrannassa, jonne oli yllättäen tullut jäät. Tuli aivan mielettömän hyvä olo! Sieltä suhasimme taksilla saunaan, ja sitten syömään ja ottamaan rennosti koko loppupäivän ja illan.

Joulupäivänä vein lapset maalle lähtevään junaan ja suuntasimme hot joogaan (siunattu YogaNordic oli auki!). Ja sen jälkeen oluelle, koska nesteytys on tuollaisen hikoilun jälkeen tärkeää! Siinä sitten hyrisin, että mun ei oikeasti tarvitse tehdä yhtään mitään eikä olla yhtään missään tai vastuussa mistään – todella harvinaista ja ihan uskomaton tunne.

Ehdottomasti paras joulu naismuistiin!

Previous

Joulujeesustelijat, top 5

Next

5 syytä miksi olen niin huono joogassa ja 1 miksi olen hyvä

2 Comments

  1. Liina

    Ihanaa! Siis että sun joulu oli hyvä ja omannäköinen ja ihana!

    Mä oon aina ajatellut, että olen jouluihminen, mutta viimeistään tämä joulu ehkä putsasi minusta ylenmääräisen joulufiilistelyn. Ensi joulun osalta mietin jo, että mitenkä sen välttäisi.

    • Sofia

      Oli kyllä tosi kiva joulu!

      No ensi jouluun on pitkä aika. Sitä ei yhtään tiedä miten asiat silloin ovat. Toivottavasti mukavasti.

Vastaa käyttäjälle Sofia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén