Ehkä minäkin joskus

Kävin taannoin työkavereiden kanssa afterworkilla, ja tuli puhetta urheiluharrastuksista. Joku kysyi omasta juoksuharrastuksestani (jota voinee nyt nimittää jo harrastukseksi, kun olen kohta neljä kuukautta sitä tehnyt säännöllisesti, entisen sporadisen “juoksen kun huvittaa” -hölköttelyn sijaan) ja tavoitteistani. Sen enempää ajattelematta vastasin:

“Kyllä mä joskus aion satamailisen juosta.”

Ja sitten heti aloin peruutella. Haluaisin juosta. Sitten joskus sadan vuoden päästä kun olen jossakin kunnossa. Ehkä. Katsotaan. Hehhehe. Jos joskus siihen kykenisin. Tuskinpa, tällainen tallukka. Otetaanko vielä toiset?

Mutta jossain takaraivossa tuo ajatus välillä kolkuttelee. Tänä viikonloppuna olen seurannut somessa Karhunkierroksen juoksijoita ja miettinyt että ehkä minäkin joskus. Että jos siihen noin moni pystyy niin miksen minäkin. En tietenkään nyt, mutta sitten tulevaisuudessa. En ehkä nopeimpien joukossa, mutta jos minä minimaalisella harjoittelulla pystyn juoksemaan 55 kilometriä ja vielä sprinttaamaan viimeiset parisataa metriä maaliin, ei luulisi olevan täysin utopistinen rasti vuosien treenaamisen tuloksena pystyä kulkemaan jaloillaan 160 kilometriä.

Voi toki olla, että oma somekupla on vääristänyt sitä, mikä on normaalia. Jos pitäisi tehdä  päätelmiä maailmasta sen perustella mitä interwebsissä päivästä toiseen näkee, sanoisin että kaikki, aivan kaikki, ovat juosseet vähintään maratonin ja ainakin puolet juoksee ultramatkaa joka toinen päivä. Tämä ei liene koko totuus, mutta se helposti asettaa omat pikkuruiset juoksupuuhastelut uuteen valoon. Yhtäältä välillä tuntuu että oma puuhastelu on, no, säälittävää lahjattomien puuhastelua, mutta toisaalta taas esimerkeillä on suuri voima: jos tuo ihminen kykenee, niin miksen kykenisi minäkin?

Ei sillä että vielä oltaisiin missään ultrakunnossa, kaukana, kaukana siitä. Mutta sanoinpahan sen ääneen ja katsotaan mitä tapahtuu. Kaivetaan tämä postaus sitten vuosien päästä naftaliinista kun olen päässyt maaliviivan yli ensimmäisellä satamailisellani. Tai sitten voitte esittää sen ilkkumistarkoituksissa kun huomaatte minun lyöneen lenkkarit naulaan.

Previous

Loma-ahdistus ja kesän aarrekartta

Next

Purjehduskausi avattu…

1 Comment

  1. NinniA

    Mä uskon, että sä pystyt ja teet sen 👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén