Category: Matkat Page 2 of 6

Vähän haastavampi päiväretki: Urtmäen luolat

Ajattelimme, että juhannuslauantain ohjelmaksi sopisi jokin kevyt päiväreippailu.

Google maps näytti lähistöllä sijaitsevan kiinnostavan kohteen: Urtmäen luolat. Oletin, että kyseessä on helppo kävelyreitti ja jänskää luolastoa. Noooh…

Suomalaiset eivät osaa olla alasti (eli raportti Yyterin nakurannalta)

Kävin viime kesänä Yyterin nakurannalla työkeikalla. (Kyllä, minulla “työnantajan määräämät muut tehtävät” voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että minun pitää mennä alasti rannalle. Unelmahomma.)

Harmi vaan, että Yyterin nakuranta oli pettymys.

Toivepostaus: Mitä purjehdusreissulle pitää ottaa mukaan?

Postaus sisältää mainintoja saaduista tuotteista.

Sain Instagramissa pyynnön kirjoittaa siitä, että mitä purjehdusreissulle tarvitsee mukaan. Kysyjä on suuntaamassa juhannukseksi purjehtimaan, eikä halua raahata mukana mitään tarpeetonta mutta toisaalta haluaa olla riittävän hyvin varustautunut.

No tämä on niitä kysymyksiä, joita itsekin mietin jopa lähtiessäni vain iltapurjehdukselle. AINA tulee vatuloitua että tarviinko nyt vielä enemmän vaatteita ja otanko tämän vai tuon takin.

Minilomalla Lohja Spa -kylpylässä

Tein pääsiäistä edeltävät viikot maanisesti töitä, muun muassa kävin työmatkoilla Brysselissä ja Strasbourgissa. Kun laskeuduin varhaisaamuyöstä pitkänäperjantaina Helsinki-Vantaalle, olin lievästi sanottuna loppu.

Reissussa: Kuala Lumpurin parhaat

Matkakohteena Kuala Lumpur? Tässä tunnelmapaloja Malesian pääkaupungista.

Miten treenata lomalla?

Lomareissu tiedossa? Pitäisikö pitää treenirutiinista kiinni? Vai pistää läskiksi, lomalla kun kerran ollaan?

Matkavinkit Malesiaan

Tulipa sitten vietettyä muutama viikko Malesiassa! Kirjoittelen myöhemmin tunnelmia paikoista joista kävimme, mutta aivan alkuun haluan jakaa muutaman hyvän knopin ja kuvan reissun varrelta.

Joulukalenteri 4. luukku: Testissä joulutorit!

On joulukuu ja Keski-Eurooppa pursuaa joulutorimatkailijoita. Löytyy toreja onneksi lähempääkin! Kalenterin neljännessä luukussa testiryhmämme arvioi lähimpien pääkaupunkien, siis Helsingin, Tallinnan ja Tukholman, joulutorien tunnelman ja tuotevalikoiman.

Joskus matkalla on parasta hotelli

Kävimme Tallinnassa. Lähdettiin aika ex tempore, joten hotellin valintaan tai sellaiseen ei paljoa tuhlattu aikaa.

Sattui kuitenkin käymään tuuri. Kyseessä oli nimittäin täysin odottamaton elämys.

Saturnus, Mars, Venus, tähtien kimallus

Tiedätkö Pajamäen aurinkokuntamallin? Itse tiesin sen vuosia, mutta en jotenkin muistanut.

Vaikka lenkkimaastoni yhä yltävät Pajamäkeen, en ole koskaan käynyt katsomassa aurinkokuntamallia tarkoituksella. Randomin planeetan olen bongannut silloin tällöin.

Suunnittelin usein, että kävisin koko sisäaurinkokunnan mallin läpi, mutta vei ehkä kymmenen vuotta ennen kuin sain aikaiseksi.

Page 2 of 6

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén