Author: Nina Page 2 of 7

Joogaa ilman ränttiä

Sain vasta-ahdistusreaktion blogipiireissä trendaavista postauksista, joissa pohditaan sitä, miten lussuksi koko touhu on mennyt. Miten kukaan ei enää viitsi avautua, kun tulee heti teilatuksi ja lopputuloksena on hajutonta ja mautonta päivän asua toisen perään. Itseäni stressaa se, etten ennätä ajatella saati räntätä mistään ja blogi on siksi ihan huonolla hoidolla.

Onnellinen prinssi

Niin paljon kuin ruumiinkulttuurista sen eri muodoissaan nautin, niin joskus on hyvä myös sivistyä taiteiden parissa. Tänään piipahdin lapsen kanssa Kansallisteatterissa katsomassa valloittavan Onnellinen prinssi -nukketeatteriesityksen.

Testissä islanninhevosvaellus

Rauhaisa maastovaellus islanninhevosella. Mikä miellyttävä tapa ratsastella. Suosittelen myös ensi kertaa satulaan istuville!

Roosa nauha – miksi minä jaksan pauhata?

Roosa nauha -kamppiksesta huomaa vuoden taas hujahtaneen. Vastahan mä sen viime vuoden rusetin ostin, totesi työkaverikin. Niinpä. Tavallaan itsellenikin tulee vähän se fiilis, että taasko tästä vouhkataan. Mutta silloin on hyvä hetki miettiä, miksi Roosa nauha -keräys järjestetään aina lokakuussa ja miksi jokaisen meidän kannattaa siihen pennosia uhrata. Vastaus on: siksi, että lahjoituksilla rahoitetaan rintäsyöpätutkimusta ja neuvontaa. Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä ja siihen sairastuu vuosittain yli 5000 suomalaisnaista. 

Hot jooga oksettaa

Syksy saa ja ilmat viilenee. Mikä ihana aika aloittaa hot jooga: lämpö muistuttaa kesäpäivistä ja voit kuvitella venyväsi upeisiin asanoihin autiolla hiekkarannalla. Sitten meinaat pirjota ja saada slaagin.

Testissä kahvin kotiinkuljetus Slurp

Slurp toimittaa pienpaahtimokaffet tilaajilleen postilaatikkoon. Sain mahdollisuuden testata palvelua ja ensin vähän vänkäsin vastaan: me kun keitetään pannukahvia eikä muutenkaan jakseta hifistellä kahvinjuonnilla. Sitten taivuin ja pian postilootaan tupsahtikin ensimmäinen kahvisatsi.

Nakinpurijan tunnustuksia: vegaaniksikin epäilty

“Hei Nina, ootko sä vegaani vai vaan kasvissyöjä?” Öö, en. Mutta tunnustettakoon, että olen ihan vaivihkaa tehnyt yhden petrauksen ruokavaliooni töihin paluuseen liittyen. Eli duunikaverin kysymys perustui näköhavaintoihin meikäläisestä tofucurryn äärellä.

Nykäsenä: TeräsSika 2017

Kaljahan se on mielessä, mutta vedetään nyt tää triathlon ensin.

Core kuntoon verkkovalmennuksella: Äitikurssi (alelinkki)

Kaupallinen yhteistyö: Hyvinvointistudio Lupaus

Blogiani seurailleet tietävätkin vallan mainiosti, että olen viime aikoina kuntouttanut coreani. Lapseni ovat nyt 3,5- ja 1,5-vuotiaat, ja luulin palautuneeni raskauksista ja synnytyksistä vallan mainiosti, kunnes alkukesästä sain kuulla kramppailevan ylävatsani johtuvan suorien vatsalihasten erkaumasta. Tai oikeastaan siitä, että syvät vatsalihakset eivät aktivoituneet kunnolla. Olen käynyt asiaan vihkiytyneellä fyssarilla saamassa henkilökohtaista kuritusta asiaan liittyen ja opettelen päivittäin käyttämään syviä äbsejäni oikein. Väittäisin, että tilanne on merkittävästi parempi kuin muutama kuukausi sitten, eli vaivannäkö kannattaa.

Duunistöis – havaintoja töihin paluusta

Olen ollut nyt kokonaisen yhden viikon verran töissä perhevapaiden jälkeen. On siis aika kontribuoida (huomio, hienostelusana! olenhan viestijä!) Teräsmeduusain viralliseen raha- ja työaiheiseen teemaviikkoon omalla postauksella.

Page 2 of 7

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén