Ajatuksia matka-minästä + voita liput matkamessuille!

Millainen minä olen matkustajana? Miksen ole erilainen? Tai voinko olla monenlainen?

Sri Lankassa 2015.

Parin viikon päästä tähän aikaan on ainakin 30 astetta lämpimämpää ja muutenkin hommat vähän eri tavalla. Lähden pariksi viikoksi Malesiaan, jossa tarkoituksena on ajella junalla Kuala Lumpurista sisämaahan ja sieltä rannikolle ja porhaltaa laivalla maan isoimmalle saarelle Penangille kikkailemaan, ennen kuin palataan Kuala Lumpuriin juhlimaan kiinalaista uuttavuotta.

Syksyllä reissua speksaillessa jouduin monta kertaa miettimään, millainen matka-minäni oikeastaan on. Katselen aina ihaillen ihmisten ihania rantakuvia somessa, mutta oikeasti en ole mikään rantaihminen. Kärtsähdän auringossa noin vartissa, ja jos ei ole tarjolla surffausta tai snorklausta, jaksan puljata vedessä ehkä vartin ja toisen rannalla, ennen kuin  kyllästyn. Kahdehdin myös niitä jotka panostavat huikeisiin luontoseikkailuihin, mutta nyt tuntui että tarvitsen vähemmän fyysisen loman, kesällä sitten taas mennään vuorille.

Harvinainen biitsiotos. Uimisen jälkeen oli pakko palata takaisin aurinkovarjon alle.

Tällä kertaa tärkeimmiksi kriteereiksi muodostuivat seuraavat, matka-minälle tärkeät seikat:

  • Sää. Halusin, että kohdepaikassa on oikeasti lämmintä, eli koko ajan vähintään 25 astetta, mielellään kolmenkympin päälle. Haaveilin Borneosta, mutta sadekauden vielä ollessa päällä olisi reissussa melkoisen märkää.
  • Sekä kaupunkia että rauhallisempaa. Rakastan suurkaupunkeja, ja yritän yleensä suunnitella matkat niin, että reissun aikana ehtii olla sekä vilskeessä että hieman rauhallisemmissa paikoissa. Tällä kertaa matkasta tulee melko kaupunkipainotteinen, mutta on mahdollisuus myös käydä biitsillä tai viidakossa, jos siltä tuntuu.
  • Mahdollisuus aktiviteetteihin. Vaikka kyseessä ei olekaan varsinainen aktiiviloma, haluan päästä purkamaan energiaa ainakin muutamana päivänä. Sen tarkemmin ei ole vielä speksattu, mutta mahdollisuuksia olisi esimerkiksi kiipeilyyn, luolaseikkailuihin, haikkaamiseen – ja jos sille päälle satutaan, löytyy myös mahdollisuuksia treenata crossfitiä ja brassijujutsua.
  • Ruoka. Tämä on yksi tärkeimpiä reissukriteereitäni ja syy miksi haluan isoihin kaupunkeihin. Haluan syödä tauotta, ostaa katukeittöistä asioita joista en tiedä mitä ne ovat, istua hähmäisen kadunvarsiravintolan kiikkerällä muovituolilla katselemassa vilinää ja syömässä törkeän hyvää sapuskaa. Pahinta mitä keksin on se, että kokkailisin omat ruoat huoneistohotellin keittokomerossa tai joutuisin syömään samaa pöperöä koko ajan. Olin kerran kolme päivää all inclusive -hotellissa, ja pää meinasi hajota kun piti syödä samassa ravintolassa samaa sapuskaa joka päivä.

Speksaillessa välillä kipuilin, että miksei matka-minäni ole toisenlainen. Mutta sitten muistin että tärkeintä on tehdä sitä mitä juuri itse tällä hetkellä hotsittaa, eikä miettiä olisiko sittenkin pitänyt lähteä vaikka Balille surffaamaan tai säästää lomat Nepalin-reissuun. Tai kuten mies viisaasti totesi, mennään sinne hienoon rantaresorttiin sitten vanhempana, kun ei enää jakseta kaahottaa junalla halki maan.

Saigonissa 2017.

Millainen on sinun matka-minäsi? Kommentoi alle sunnuntaihin 13.1. mennessä, niin osallistut Matka 2019 -messulippujen arvontaan! Arvon kaikkien kommentoijien kesken kaksi pilettiä ensi viikolla alkaville messuille. Muista täyttää lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi, sillä lähetän tiketit sähköisesti onnekkaille.

Arvonta on suoritettu, onnekkaat voittajat olivat Erika H ja Else!

// Liput tarjoaa Matkamessut.

Previous

Joogasukat: tosi helppo ohje!

Next

Mutta mitä tapahtui legginseille?!

15 Comments

  1. Else Hirvonen

    Lomasi kuulostaa hyvältä, itsekkin rakastan katukeittiötä ja inhoan liian valmista matkustamista. Aktiivisuus on parasta ja mukava mennä fiiliksen mukaan ilman suuria suunnitelmia. Oikein mukavaa lomailua.😍

  2. Maija

    Mä haluan levätä altaalla koko loman 😅

  3. Pauliina

    Aika samoilla linjoilla. Ei saa olla liikaa suunnitelmia kuitenkaan, vaan päämäärättömälle tallustellulle ja hillumisella pitää myös olla aikaa. Uudet ja eksoottiset ruokakokeilut on yksi matkailun suola!

  4. Reissuri

    Aika samanlainen kuin sulla, pitää tehdä ja syödä!

  5. Nea

    Aika samanlainen sun kanssa. Haluan ehdottomasti että on lämmintä!

  6. Advtr

    Mä haluan yllätyksiä, eli en suunnittele tai varaa mitään etukäteen.

  7. Minna

    Loma-minäni on sellainen, että levätään sitten taas kun ollaan kotona 😀 Lomalle pitää mennä, nähdä ja kokea kaikki mahdollinen. Tämä on erittäin huono asia silloin, jos matkakumppani haluaa nukkua puoleen päivään ja itse olisin seitsemältä valmis aamiaiselle ja päivän seikkailuihin. Samoin jos toinen haluaa vaan makoilla rannalla niin itse tulee hulluksi jos ei pääse tutustumaan joka kolkkaan. Olen yrittänyt opetella ottamaan “rennommin” mutta tähän asti huonolla menestyksellä 😀

  8. Sofia

    Ei helevata vieläkin muistan elävästi ne all inclusiven ruokien maut 😂 Että sikäli unohtumaton makuelämys…

    • Lotta

      Traumatisoiva kokemus! Oltais hyvin pärjätty kaljalla jakanarianperunoilla nekin kolme päivää 😀

  9. Erika H

    Lomalla haluan tehdä, kokea ja nähdä kaiken mahdollisen. Syödä hyvin, herkutella ja jättää kaikki arjen ajatukset taakse. 🙂

  10. Jonna

    Matkaminä on vapautunut, seikkailumielinen villi sielu, joka haluaa pitää huolta riittävästä syömisestä ja hyvää ruokaa on oltava saatavilla päivittäin 😀 Tykkään enemmän olla liikkeessä kuin löhöillä. Kokeilen avoimesti kaikkea uutta, mutta jos tykästyn johonkin, tulee siitä osa rutiinia. Tykkäisin matkustella pidemmän aikaa niin, että kohde vaihtuu. Mistään valmiista kaavoista en niinkään piittaa.

  11. hKl

    Sopivassa suhteessa kaikkea. Miksi on niin vaikea löytää paikkoja joissa on kaupunki ja rantaa??

  12. Milla

    Arkajalka 😀 Matkustan mieluiten tuttuihin paikkoihin, liikun vain tutulla porukalla ja syön tuttua ruokaa 😀

  13. Kis

    Komppaan edellistä. Olen siitä tylsä että käyn aina samoissa kohteissa 😊

  14. mses

    Itse olen kipuillut niin paljon matkaminäni kanssa. Veljeni tutustuu jokaiseen vastaantulevaan ihmiseen ja on aina jakamassa kontakteja uusiin tyyppeihin uusissa paikoissa. Itse taas nautin suunnattomasti, että voi vain kävellä ympäriinsä tutun ihmisen kanssa ja vain seurata sivusta uuden paikan menoa ja kokeilla uusia ruokia. Koen uudet ihmiset ressaavina, eikä tutustuminen todellakaan ole rentouttavaa lomaa. On mennyt pitkään hyväksyä, että minun tapani lomailla ei ole matkustelun hukkaanheittämistä.

    (Tiedostan, että arvonta meni. Halusin silti kertoa! :D)

Vastaa käyttäjälle Minna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén