Month: lokakuu 2017 Page 3 of 4

Meduusan verkossa 26/17

Meduusan verkossa on ajankohtainen katsaus kiinnostaviin juttuihin netissä ja irl.

Tällä viikolla verkkoon on tarttunut kaikenlaista purtavaa, ja kyllä siellä joku kalakin polskii. Lopussa varoituksen sana!

Parhaat unettomuusvinkit – odotukset vs. todellisuus

Kun erehtyy kertomaan kärsivänsä unettomuudesta, saa kuulla jos jonkinmoisia neuvoja ja vippaskonsteja. Ja minähän kokeilin. Vaihtelevin tuloksin.

Kehen sattuu ja kuinka paljon?

Olen kuullut pientä vihjailua siitä, että minulla saattaisi olla marablues. No eikä ole. Eivät nämä merkit yhtään viittaa siihen:

Noin viikon olut: Pyynikin Mosaic Lager

Oluen ystävinä Teräsmeduusat arvioivat noin viikottain meduusan verkkoon tarttuneen oluen tai useampia.

Tampereelta tulee muutakin kuin mustaa makkaraa! Nimittäin varsin kelpoa olutta!

Luottokamat likaisiin puuhiin

En ole yhtään kamahifistelijä. Kaikissa treenivaatteissa, -kengissä ja -tarvikkeissa riittää se, että ne toimivat. En jaksa vertailla ominaisuuksia tai hankkia tyyliin puolipilviselle säälle omia lenkkareita.

Run to the hills – Vaarojen maraton 2017

Soitellen sotaan maan rankimmalle polkumaratonille? No miksipäs ei.

Näitä polkuja tallaan eli Vaarojen maraton 2017

En tiennyt Vaarojen maratonista oikeastaan mitään, enkä edes halunnut ottaa selvää. Vasta perille saavuttuamme tiesin edes sen, missä olimme maantieteellisesti. Reitti tuli siis täytenä yllätyksenä.

Testissä islanninhevosvaellus

Rauhaisa maastovaellus islanninhevosella. Mikä miellyttävä tapa ratsastella. Suosittelen myös ensi kertaa satulaan istuville!

Noin viikon olut: Põhjala Uus Maailm San Diego Session Ipa

Oluen ystävinä Teräsmeduusat arvioivat noin viikottain meduusan verkkoon tarttuneen oluen tai useampia.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja tämä Põhjala Uus Maailm San Diego Session Ipa tunnetaan meduusojen keskuudessa nimellä Haikalja.

V*ttu mikä 50 shades of grey

Otsikon tokaisi ystäväni kun lähetin hänelle tämän kuvan:

Page 3 of 4

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén