Tag: kosmetiikka (Page 1 of 2)

Noin viikon olut: Naama kuosiin dokaamalla!

Oluen ystävinä Teräsmeduusat arvioivat noin viikottain meduusan verkkoon tarttuneen oluen tai useampia.

Tällä kertaa olut on tuttu ja turvallinen Rainbow IPA. Mutta miksi arvioimme sen uudelleen?

Read More

Kauneus for dummies: Treenaajan parhaat ripsivärit

Kauneus for dummies -palstalta löydät maailman yksinkertaisimmat kaunistumisvinkit. 

Mascaraa maralle ja muuhun hikoiluun

Q: ”Mistä löydän hikoilua, jumppaamista tai maratoneja kestävän ripsivärin?”

A: Makuja on tietysti yhtä monia kuin ripsivärin käyttäjiäkin, mutta enemmistö Teräsmeduusoista vannoo ns. kolmekasien eli lämpimässä vedessä peseytyvien ripsivärien nimeen. Esittelemme joukkueen tämänhetkiset suosikit. Ja jos pohdit, miksi yleensä treenatessa pitää käyttää ripsiväriä, niin ei tietysti pakko olekaan. Usein kuitenkin päätyy ehostamaan itseään esimerkiksi töiden takia, eikä ennen treenejä jaksa ryhtyä erikseen meikinpoistoon. Olisi kuitenkin mukava, ettei jumpan jälkeen näytä ihan norjalaisen bläkkisyhtyeen soittajalta.

Lumene Wild Curl

Nina on käyttänyt tätä Lumenen ripsaria vuoden päivät saatuaan kaksi 2016 Roosa nauha -pressitilaisuudesta. Wild Curl ei ehkä välttämättä ole 38-mascara, ehkä on, mutta lähtee kohtuullisen kiltisti lämpimällä vedellä. Jos silmissä on sotamaali, vaatii puhdistus järeämpiä aseita. Työmatkapyöräilyä ripsari kestää kohtuullisesti, ei Sensain veroisesti kuitenkaan. Ihan ookoo tuote.

Estee Lauder Double Wear

Sofia on käynyt läpi suunnilleen kaikki Suomessa myytävät kolmekasit, ja pettynytkin monesti. Suosikki on kuitenkin löytynyt ja se on Estee Lauder Double Wear.

”Ostin tämän ihan sattumalta Viking FSTR:n kioskin kokoisesta Tax Freestä, ja osoittautui kyllä löydöksi. Minulla on enemmän vaatimuksia ripsivärin kuin aviomiehen hankinnassa, joten sen oikean löytäminen on vaikeaa. En pidä esimerkiksi Sensain 38 -ripsarista, koska se kuivuu liian hitaasti.

Ripsivärin pitää tuuheuttaa, pidentää, taivuttaa ja kuivua nopeasti. Sen pitää kestää itkeminen, nauraminen, arki, juhla ja maratonin juokseminen. Se ei saa haista, eikä kirvellä silmissä. Ja sen pitää lähteä HELPOSTI, paloina, ei liejuna. (Poistoaineita en ikinä missään tilanteessa suostu käyttämään!) Double Wear täyttää nämä ehdot ehdottomasti parhaiten. Vähän se rapisee kuumassa treenatessa, ja sateisella maralla se lähti paloina, joten treeninkestävyys saisi olla parempi. Mutta kokonaissuoritus selkeästi paras kaikista kokeilemistani ripsareista, ja poistaminen on todi helppoa ja nopeaa.”

Sensai 38 C 

Ninan klassikkorakkaustuote jo vuodesta 2000 on aito ja alkuperäinen, pienipäisin Sensai eli entinen Kanebo 38. Äitiysloman köyhyys- ja kotirotta-aikoina ei tätä tullut ostettua, mutta nyt kuukausipalkan kunniaksi voisi taas olla aika panostaa. Sensai paranee vanhetessaan: aluksi ripsaria pitää levittää sata kerrosta, että mitään näkyvää tulosta syntyy, mutta vähän kuivahdettuaan tuote on mitä mainioin.

Clinique Lash Power

Edellisten tapaan lämpimässä vedessä peseytyvä ripsiväri on Miian suosikki. ”Lash Power jäi käyttöön, koska toisin kuin aiemmin käyttämäni Sensai, tämä kesti CrossFit-treenin 35 asteen helteessä. Nykyään joudun valitettavasti harvemmin noin lämpimiin olosuhteisiin, mutta tuote jäi käyttöön. Levittyy kivasti pienellä harjalla, pysyy hyvin koko päivän, peseytyy lämpimässä suihkussa siisteinä suikaleina. Ostan lentokentiltä tai tarjouskampanjoista, normaalihintaisena turhan suuri investointi.”

Estee Lauderin Double Wear lämpimissä oloissa juostun puolimaratonin jälkeen.

Cien Waterproof Mascara

Lidl ei petä koskaan. Vedenkestävä Cien ei tee ripsistä kovin dramaattisia, mutta piristää urheilijan ilmettä mukavasti. Lotan naamassa tökötti kesti moitteettomasti läpi mutaisen Vaarojen Maratonin. Ei siis ihan huonosti se. (Ripsari saatu Lidliltä.)

Kysyttävää tai lisättävää? Jätä kommentti. Poimimme kommenteista sisältöä palstallemme eli jos olet onnekas, saat läävämuijavastauksen kinkkiseen kyssäriisi. 

Disclaimer: Ninalla on kauneusalan koulutus ja työkokemusta, eli vinkit eivät ole täysin hasardeja.

Testissä Anastasia Dip Brow kulmakarvaväri

Nyt kun pitää olla instagram-kulmakarvat ja brows on fleek (mitä se edes tarkoittaa?!), niin näihin kuulemma ykköstuote on Anastasian Dip Brow -kulmakarvaväri tai siis pomada. En oikeastaan tiedä edes mitä pomada tarkoittaa, mutta siis tuollaista vähän vahamaista juttua.

Read More

Kauneus for dummies: älä käy suihkussa

Kauneus for dummies -palstalta löydät maailman yksinkertaisimmat kaunistumisvinkit. 

Suihkuttelun sietämätön rasittavuus

Q: ”En tykkää enkä jaksa käydä suihkussa kovin usein, mutta en kuitenkaan halua näyttää rupuiselta enkä haista ainakaan kauhean pahalta. Vinkkejä tähän?

Read More

Kauneus for dummies: päivävoide vai yövoide

Kauneus for dummies -palstalta löydät maailman yksinkertaisimmat kaunistumisvinkit. 

Päivävoide vai yövoide

Q: ”Mä en oo ikinä tajunnu, miksi on erikseen päivävoide ja yövoide. Eikö tää nyt ole pelkkää markkinahabatusta?

Read More

Nainen: Rasvaa, älä lue!

Nyt kävi sillä tavalla, että kosmetiikkamerkki Nivealta meni uudessa rasvamainoksessa senat sakaisin, tai jotain hämmentävää siellä kävi. Tekivät nimittäin tällaisen mainoksen:

Read More

Testissä aurinkovoiteet

Kyllä sinä tämän tiedät: käytä sitä aurinkorasvaa. Etkö jaksa, menee kädet tahmaan ja valkoiset vaatteetkin pilalle? Tästä postauksesta löydät Meduusojen tärpit auringossa lonnimiseen astetta fiksummin.

Read More

Testissä hiusten vaalennus hunajalla

Kerron teille nyt salaisuuden. Minulla on heikko kohta hippien kosmetiikkaa kohtaan. Eritoten minua kiinnostavat kaikki turhat tuotteet ja sellaiset, mitä en kuunaan jaksaisi käyttää.

Read More

Näytän ihan pelleltä!

Täällä sitä vaan patriarkaattia miellytetään!, huudeltiin espanjanreissulla ennen rientoihin lähtöä, jos joku suti meikkiä naamaansa. Itse laitoin mitään meikkiä kaksi kertaa reissun aikana koska näytin niin väsyneeltä. Minkä jälkeen tuntui, että näytän ihan pelleltä.

Read More

Kokeilussa kovan tason kosmetiikka

Kuten olen kertonut, tykkään kyllä kosmetiikasta. Mutta sen käyttäminen on niin vaivalloista.



Tavoittelin tässä kuvassa luxus-spa-henkeä, kylpytakki ja kaikki!

Esimerkiksi meikinpoistoaineita en käytä ikinä, liikaa vaivaa. Sama koskee kasvovesiä. Pesen naamani yleensä käsisaippualla, se kun on kätevästi lavuaarin reunalla ja pumppupullossa. Nykyisin en juuri lakkaa kynsiäni, mutta jos lakkaan, lakka saa rapista itsekseen pois, koska sen poistaminen on niin RASKASTA.

Read More

Page 1 of 2

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén