Tag: ilmajooga

Oho kannattaiskos venytellä joskus??

En ollut tässä ehtinyt ilmajoogaan pariin muutamaan viikkoon.

Jotenkin olin sitten kaiken muunkin liikunnan yhteydessä “ollut niin kiireinen” että olin jättänyt käytännössä kaiken venyttelyn tekemättä. Ja sen kyllä huomasi!

Joogasukat: tosi helppo ohje!

Olen ollut kovassa flunssassa muutaman päivän. Sen verran kovassa, että päivät ja illat ovat kuluneet sohvalla lojuen.

Pelkkä makaaminen käy kuitenkin tylsäksi, joten Netflixin tuijottamisen ohella tuli neulottua joogasukat.

Kas tällaisia ajattelee henkistynyt ihminen

Kävin neljänä perättäisenä päivänä ilmajoogassa. Arvatkaa henkistyinkö. Oikein arvainneille huikeita palkintoja!

5 syytä miksi olen niin huono joogassa ja 1 miksi olen hyvä

No oikeasti joogassa ei kai voi olla “hyvä” tai “huono”, mutta kyllähän me kaikki tiedetään että tuo on samanlainen selitys kuin se, että “sanallinen arvio on monipuolisempi kuin numerot” vaikka oikeasti kyse on siitä että me ei enää uskalleta sanoa lapsille että vitonen on surkea arvosana, yrittäisit edes.

Siis onko tämä aina sattunut näin paljon?!

Muistat ehkä, että ramppasin maanisena ilmajoogassa tuossa muutama tovi sitten. Sittemmin tuli vähän taukoa treenaamiseen mutta ei sentään ryppyjä rakkauteen.

Suurin ongelma on ollut se, että en ole löytänyt mielestäni ilmajoogatuntia tai treenipaikkaa Helsingistä.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén