“Siitä tietää, että sunnuntai on käytetty juuri oikein, kun illalla tuntuu että ei ole tehnyt mitään.”

Näin siippani usein sanoo, kun sunnuntai-illalla murehdin kuinka ei taaskaan tullut tehtyä mitään. On kuulemma jokin vanhan kansan sananlasku, vaikka oikeasti epäilen että Aki on keksinyt sen itse lohduttaakseen suorittajaluonnetta.

Sunnuntai on minulle dilemmapäivä. Yhtäältä tietenkin tuntuu että pitäisi tohottaa menemään kun kerrankin on aikaa (eilen kävin juoksemassa, bloggasin, pesin pyykkiä, kävin kaupassa, mobbailin ja laitoin ruokaa alkuviikoksi, eli en ihan laakereillanikaan lepäillyt mutta en erityisemmin saanut aikaiseksikaan mitään.) Jos vain hengailee, tuntuu että hukkaa arvokasta vapaa-aikaa.

Toisaalta taas nimenomaan sunnuntaisin ei edes huvittaisi tehdä mitään (harkitsimme kahville tai syömään lähtemistä, mutta totesimme sen liian rasittavaksi ja jäimme kotiin lueskelemaan ja katsomaan telkkaria, mietin hetken töiden tekemistä mutta ei sitten ihmeemmin hotsittanut). Jos tohottaa menemään, tuntuu että hukkaa arvokasta vapaa-aikaa.

En yleensä perusta minkäänlaisista sanonnoista (ja kuten hiljattain saimme lukea, latteuksista inspiroituvat ihmiset ovat tutkimuksen mukaan tyhmiä), mutta tähän viisauteen olen oudon tykästynyt. Jos ei melkein meinaa tulla jo tylsää, ei varmaan ole ehtinyt levätä tarpeeksi.