Siis onko tämä aina sattunut näin paljon?!

Muistat ehkä, että ramppasin maanisena ilmajoogassa tuossa muutama tovi sitten. Sittemmin tuli vähän taukoa treenaamiseen mutta ei sentään ryppyjä rakkauteen.

Suurin ongelma on ollut se, että en ole löytänyt mielestäni ilmajoogatuntia tai treenipaikkaa Helsingistä.

Kävin ennen Esport Bristolissa, mutta siellä ilmajoogatunteja on vähennetty ja ongelmana on se, että kuntokeskusjoogassa ei oikein voida edetä, kun mille tahansa tunnille voi tulla ensikertalaisia. Perusjuttujen junnaaminen on tietysti pelkästään hyväksi, mutta kaipasin muutakin.

Muissa paikoissa, kuten Yoga Nordicilla, oli taas joko liian ruuhkaista tai sitten tunteja harvoin ja minulle sopimattomaan aikaan.

Sopiva tunti löytyi lopultakin Asana Helsingistä. Tunnin on tarkoitus olla haastava, ja tämänhetkisellä venyvyys- ja voimatasollani se sitä onkin. Vähän kauhistuttaa huomata, miten olen heikentynyt ja kuinka paljon enemmän aristelen asioiden tekemistä. Sellaisten, mitä ennen tein tuosta vaan, ihan miettimättä.

Silkki on myös tällä välin ruvennut sattumaan, mistä vanha masokisti minussa on kauhuissaan: siis en pysty killumaan katosta koska sattuu liian paljon, voi hyvän tähen!

Joitain asioita en oikeasti pysty tekemään kun pitää puuskuttaa hampaiden välistä kun sattuu niin maan perkeleesti! Siitä huolimatta suurimman osan ajasta tai viimeistään kun lopuksi pötkötellään toukkana silkissä, se näyttää tältä:

Tällä hetkellä käyn ilmajoogassa kerran viikossa, mutta toivon että löytäisin jonkun toisenkin kivan tunnin. Olen sen verran jumissa, että kerta riippumista viikossa ei oikein riitä.

Kiinnostaisi kovasti myös tanssillinen ilmajooga, jota on tarjolla Studio Loftissa nimellä Hammock tanssiflow. Harmillisesti vaan paikka sijaitsee niin kaukana ja hankalien yhteyksien päässä meiltä, että tuntuu hirveältä ponnistukselta lähteä käymään siellä. Ehkä sinä menet ja kerrot kannattaako reissata kolme varttia suuntaansa!

Ai mikä ilmajooga?

Ilmajooga on kattoon ripustetun kankaan eli silkin avulla tehtävää joogaa. Se on usein hieman akrobaattista ja avaa paikkoja ihan sika hyvin!

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, varsinkin jos vähän vaihtelevampi jooga, kehonpainoharjoittelu ja syvät venytykset kiinnostavat. Haastavuus riippuu tunnista ja ohjaajasta, ja etukäteen kannattaa olla käynyt ainakin parilla tavallisella joogatunnilla.

Previous

Talviliikuntasuunnitelmia + voita liput Go Expo Winteriin!

Next

Olet mitä syöt -ohjelman touhu ei yllätä yhtään

4 Comments

  1. Sara

    Mulla ilmajooga jäi kesken juurikin kivun takia, vaikka luulisi että tankotanssissa ja aerial hoopilla olisi siedättynyt aikas hyvin kipuun. Mutta lihaskalvoissa oli vielä tuntoa jäljellä. 😀

    • Sofia

      Joo… Mä pärjäsin ennen ihan jees, mutta nykyään en :O

  2. Elina

    Ah, minäkin kävin eilen ilmajoogassa ekaa kertaa yli puoleen vuoteen ja mietin tätä sun kirjoitusta, jonka olin lukenut sitä ennen. Koska kyllä, sattui aivan s**tanasti. Pitäis kans käydä useammin.

    • Sofia

      Jep ? Ei saisi pitää taukoja ollenkaan niin säilyy kivunsieto ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén