Rakkaudesta rautaan (+ ARVONTA!)

Huh. Allekirjoittaneen vuodenvaihde menikin aivan poikkeuksellisen puuhakkaissa merkeissä. Omien toimistonäätähommien, valmennustöiden ja PT-koulun ohella tuli nimittäin laadittua myös kirja!*

Mahtavan olympiapainonnostaja Annin kanssa polkaisimme viime keväänä käyntiin Otavan kanssa pikkuisen kirjaprojektin. Tavoitteena oli ei sen enempää eikä vähempää kuin laatia kattava kirjamuotoinen esitys voimaharjoittelusta, ja minä päädyin projektiin kirjoitusavuksi ja pääediittoriksi. Kesällä ja syksyllä omista töistä liiennyt vapaa-aika menikin pitkälti kirjaan liittyvissä puuhissa, tekstejä kirjoitellen, editoiden, kuvia pohtien ja sinne tänne viestitellen. Nyt kirja sitten putkahti painosta, jännää!!

Kirjan julkkareita juhlittiin viikonloppuna, ja sain kustantajalta luvan arpoa täällä Teräsmeduusalassa muutaman kappaleen teosta. Jee! Skrollaa alas, miten.

Voima kanssamme (pieni Star Wars -viittaus saattaa olla tarkoituksellinen, huom.) on kattava esitys voimaharjoittelusta. Itse asiassa ilman kustannustoimittajamme Sannin asettamia merkkimäärärajoja olisimme hyvinkin saattaneet laatia monisataasivuisen esityksen, kun nyt saimme kaiken oleellisen mahdutettua 167 sivuun.

Kirjassa pureudutaan voiman kehittämisen perusteisiin (mikä on lihas, mitä se tekee) ja käytännön voimaharjoitteluun (mistä ja miten aloittaa? monta kertaa viikossa? mitä tarkoittaa harjoitusohjelma? mikä superkompensaatio?). Koska ihminen on muutakin kuin pelkkää lihasta, käydään läpi myös muun elämän yhdistämistä harjoitteluun: kivun aiheuttajia, ruokaa ja lepoa, sukupuolen ja iän vaikutusta sekä mielen voimaa ja huippu-urheilua. Lisäksi kirjassa on mukana muutamia ihan huippuja vierailevia kirjoittajia, esimerkiksi Optimal Performancen Joni Jaakkola ja Terveysmyrskyn Timo Kettunen.  Lisämausteena kirjassa pääsee myös kurkkaamaan Annin elämänvaiheisiin.

Voit voittaa kirjan omaksesi. Osallistut arvontaan kertomalla kommenteissa, millainen on oma historiasi voimaharjoittelun parissa, vai onko sitä ollenkaan. Arpaisen kirjat ensi maanantaina, joten jätäthän kommenttisi 11.2. mennessä. Jätä toimiva sähköpostiosoite (ei näy muille), voittajille ilmoitetaan sähköpostitse.

———

*Lisäksi talouteemme muutti koiranpentu! Mutta siitä lisää toisella kertaa.

Previous

Lomatavoitteita

Next

Ystäväni Uki

42 Comments

  1. Jenni

    Olen koko elämäni ollut kovin liikuntavastainen, kunnes eksyin kuntonyrkkeilyyn crossfit-boxille ja kohta lopetinkin kuntonyrkkeilyn ja aloitin crossfitin. Ihan parasta on nostaa rautaa ja ylittää itsensä ja koko ajan tehdä töitä oman pään kanssa, kuinka paljon rautaa pää kestää nostaa lattiasta..
    Ja kirjan haluaisin lukea kovasti paljon 🙂

  2. Emilia Helenius

    No hei – mulle tää! ❤️

  3. Anna

    Tarvitsen! Yritän koko ajan ”voimaharjoitella”, mutta omat ominaisuuteni taitavat toimia paremmin kestävyyslajeissa. Jatkan kyllä edelleen tätäkin treeniä vaikka mitään ei tunnu ikinä tapahtuvankaan. Apuja siis tarvitaan…

  4. Jeejee

    Crossfitin myötä voimailuhommat ovat alkaneet pikku hiljaa käydä tutuiksi sekä mukavaksi osaksi kunnon ja toimintakyvyn parantamista ? Sitä ennen kaikki mihin liittyi tanko, paino tai kuula oli aivan hanurista. Nyt kyykky on elämä ?

  5. Noora

    Reilu 5 vuotta sitten löysin kahvakuulan, sitten toiminnallisen harjoittelun ja sillä tiellä ollaan! Aivan mahtavaa löytää itsestään voimaa ja kestävyyttä, harjoitellut todellakin tuottaa tulosta ? Kirjaa hypistelin jo kaupassa, mutten vielä ostanut!

  6. Laura Kaipanen

    ❤ Rauta
    Reilu 5 vuotta Crossfitiä ja parisen vuotta siitä lähinnä painnostoa. Sitä ennen en ollut tankoon koskenutkaan, mutta voimistelun ja kiipeilyn kautta voimaharjoittelua olen tehnyt lapsuudesta asti

  7. Jyrki

    Jyrki ?
    Voimaharjoittelu loppui melkein samaan aikaan kuin jääkiekon peluu 80-luvun lopulla. Veteraani jääkiekko, tennis ja jääkiekkovalmennus vei ajan. Sattuman kautta Crossfittiin neljä vuotta sitten ja sitä kautta painonnostoon. Mahtava kokemus saada vielä masters ikäisenä uudelleen kipinä vomaharjoitteluun näiden kahden hienon lajin parissa. Nyt 50 -kymppisenä hyvässä kondiksessa???. Iso kiitos osaaville valmentajille!

  8. Jykä

    Jyrki ?
    Voimaharjoittelu loppui melkein samaan aikaan kuin jääkiekon peluu 80-luvun lopulla. Veteraani jääkiekko, tennis ja jääkiekkovalmennus vei ajan. Sattuman kautta Crossfittiin neljä vuotta sitten ja sitä kautta painonnostoon. Mahtava kokemus saada vielä masters ikäisenä uudelleen kipinä vomaharjoitteluun näiden kahden hienon lajin parissa. Nyt 50 -kymppisenä hyvässä kondiksessa???. Iso kiitos osaaville valmentajille!

  9. Eeva

    Olen aina rakastanut voimaharjoittelua ja aiemmin tuloksia tuli ihan hyvin ja melko helpolla! Nyt raskauden jälkeen keho onkin jotenkin muuttunut ja kokonaisvaltainen tietopaketti, kuinka lähteä liikkeelle kelpaisi. Ehkä toimisi myös tsemppinä.. 🙂

  10. Rige

    En ole ollut kovinkaan liikunnallinen, kunnes reilut kolme vuotta sitten aloitin joogan ja sitä kautta löysin liikunnan ilon ja päädyin kuntosalille. Valmentajan avustuksella syttyi rakkaus rautaa kohtaan ja nykyään kuntosali on osa arkea! Aivan parasta! Viime viikolla kokeilin myös ensimmäistä kertaa painonnostoa, mutta voimailun puolelle taidan jäädä… ?

  11. Laura

    Reilu pari vuotta sitten päädyin kaverin yllyttämänä kokeilemaan crossfittiä. Se vei täysin mennessään. Voimaharjoittelu on tuonut voimaa, onnistumisia, kehittymistä, ystäviä sekä toimintakykyisen kropan sekä pääkopan. Parasta!!

  12. Arska

    Käyn säännöllisesti salilla. Olen pyrkinyt vähintään joka toinen vuosi käymään.

  13. Pauliina

    Siirryin parin vuoden jälkeen Crossfitistä painonnostoon, jota olen harrastanut 1,5 vuotta. Viime aikoina erilaisten kiireiden vuoksi on nostaminen jäänyt vähemmälle. Odotan kovasti taas säännöllisen ohjelman aloittamista!

    • Pauliina

      Moikka! Olen yrittänyt tavoittaa teitä reilut pari viikko tämän kisan takia. Arpa onni ilmeisesti suosi, mutta tuo viesti oli mennyt roskapostiin. En kuitenkaan ole tavoittanut teitä ja pohdin menikö puolestani oma viestini roskapostiin. Kiva jos kirjan saaminen vielä onnistuu!

  14. Ilona

    Teini-ikään mennessä en ollut harrastanut liikuntaa ollenkaan, ja elopainoa kertyi yli sata kiloa. Yliopistoon kun pääsin niin liityin yliopistoliikuntaan, ja kun huomasin kunnon kohontuvan niin se motivoi todella, ja sain pudotettua 40 kg 🙂 salista tuli siitä lähtien se paikka missä varasi aikaa itselle kaiken stressin ohella, ja polttelevien lihasten tunteeseen jäi koukkuun. Ongelmana hieman vaan ettei ole tavoitteita ja teen samoja hommia jatkuvasti… 😐 hyvää työtä!

  15. mses

    Loistavan oloinen kirja! Oma voimaharjoitteluni on nyt vuoden ajan ollut semisäännöllistä ja alkaa jo tulla tuloksiakin. Olen hakenut inspistä Lihastohtorin ja Haikaraisen kirjoista, ja tämä teidän tuotos vaikuttaisi hyvältä jatkumolta.

  16. Tuukka Kirsi

    Hei , Onnee .
    Mulla ei voimaharjoittelu taustaa .

  17. Marja-Liisa

    Yritän innostua kuntosalista, mutta omin päin harjoittelu ei liene tehokkainta mahdollista. Pitäis olla tietoa ja ohjausta.

  18. Tiina

    Painonnostohommat tuli paremmin kuvioihin reilu vuosi sitten aloitettuani crossfitin. Alkuun vihasin mm. kyykkäämistä yli kaiken, koska olin siinä niin huono ja heikko. Nyt voin jo sanoa että sehän on ihan kivaa, kun tuloksia tulee ja se jos jokin motivoi lisää. ?

  19. Iitu

    Voimaharjoittelu. Hmm. Salilla oon tainnu käydä elämässäni kolme kertaa, mutta tankotanssi ja kahvakuulat on saanu aikaan sen, että kropassa on jotain lihasta etäisesti muistuttavia möhkyröitä. Lisävoimasta ei todellakaan olisi haittaa…

  20. Nina

    Olen treenannut kuntosalilla omilla opeilla, mutta kaipaisin harjoitteluun enemmän johdonmukaisuutta ja suunnitelmallisuutta. Treeneihin paluu raskauden jälkeen olisi hyvä sauma ryhtiliikkeeseen.

  21. Leenis

    Selkä oli kipeä, lonkat oli kipeät. Fysioterapeutti ohjasi voimaharjoitteluun, ja kivut jäivät sille tielle 🙂

  22. Jens

    Kamppailulajissa kilpaillessa oli pakko tehdä oheisharjoittelua: lenkkiä ja punttia. Silloin moiset kiinnosti kuin kilo sitä itseään. Sittemmin kamppailu-urheilu jäi, mutta lenkki ja raudan kanssa taisteleminen pysyivät – ja olivatkin yllättäen muuttuneet kohtuullisen mielekkäiksi hommiksi.

  23. Kaisa P

    Voimaharjoittelu on ihan ässää! Varsinkin alussa kun tulokset paranee ja kehitystä tulee koko ajan. Oma voimatreeni on pahasti junnannut mutta tän vuoden tavoitteena onkin saada voimatasoja taas nousuun. Tämä olisi varmasti upean inspiroiva!

  24. Vilja

    Vau, onneksi olkoon! 🙂 Mukana arvonnassa!

  25. Johanna

    Tähän kirjaan pitää tutustua! Iän ja sukupuolen vaikutus voimaharjoitteluun kiinnostaa erityisesti. Olen voimaillut teini-ikäisestä asti ja nyt lähestyy jo puoli vuosisataa. Muitakin lajeja on tullut harrastettua, mutta rauta on se kaikkein kotoisin treeniväline.

  26. Minna

    Mun palettiin kuuluu juoksulenkit, TRX, toiminnallinen harjoittelu, pumppi, pilates… Lihasvoiman kasvattaminenkin alkanut kiinnostaa mutta toistaiseksi en ole asiaan kunnolla perehtynyt.

  27. Saarisko

    Meikän voimaharjoittelu on aina ollut vähän oheistoimintaa muulle, mutta ihan mielenkiintoista sellaista. Alunperin yleisurheilu treenin ohessa tuli nosteltua painoja joitain vuosia nuorena, sitten polvea kuntouttaessa ja tankotanssin ohessa. Lähtisköhän taas, oon miettinyt että on jäänyt jälleen vähän retuperälle tuo puoli liikunnasta. 🙂

  28. Kristiina

    Ikuinen kestävyysnylkky, joka viime vuosina vasta tajunnut voiman merkityksen. Kahvakuulan kanssa tulee heiluttaa muutaman kerran viikossa, mutta muuten järkevän voimaharjoittelun perusteet on kyllä aika lailla sinun peitossa

  29. SaN

    Juoksentelun, hiihdon ohella aloittelin tauon jälkeen kuntosalin. Luotan omatoimisuuteen, mutta vinkit luetaan, opitaan muilta. Jee kiitos kun lahjoitat kirjan!

  30. Johanna

    Voimaharjoitteluni historia on pitkä mutta tuskastuttavan tulokseton.

  31. TaMar

    Mun voimaharjoitteluhistoria on vaihteleva. Välillä enemmän, välillä ei yhtään. Kunnollista ystävyyssuhdetta voimaharjotteluun en ole onnistunut luomaan, nytkin teen sitä “pakolla”, ihan sen vuoksi että se helpottaa juoksuharjoittelua (pysyy paikat ehjänä ja vaikuttaa muutenkin).

  32. Henna

    Voimaharjoittelu tuli mukaan, kun aloitin crossfitin 2014. Haluaisin ehdottomasti lukea aiheesta lisää! 🙂

  33. T

    Voimaharjoittelua Crossfitin mukana kohta 5 vuotta.

  34. Saija

    Crossfit harrastus muutti mun elämän, voimaharjoittelua en juurikaan tykännyt ennen tehdä. Nyt järkevässä määrin ylitän koko ajan itseäni?kirja olisi mahtava saada!

  35. Mari

    Crossfittia 4 vuotta, sitä ennen punttia ja ryhmäliikuntaa. Tanssia siinä sivussa koko ajan. Olen huono tekemään omia treenejä, tämä kirja olisi oiva tuki siihen.

  36. Pia

    Crossfit tuli elämääni kolmisen vuotta sitten ja ehdoton suosikki on voimaharjoittelu. Viime aikoina on ollut motivaatio hukassa ja kirja voisi auttaa sen löytämisessä.

  37. Mari

    Voimaharjoittelu alkoi joskus yli kymmenen vuotta sitten kamppailulajin “oheisharjoitteluna”. Eli melkoisena puuhasteluna. Kamppailujen jäätyä kolmisen vuotta sitten vähemmälle on touhu muuttunut järkevämmäksi. Nykyisin kuvioihin kuuluu myös crossfit.

  38. MerjaK

    Voimaharjoittelua on varsin vähän, juoksua sitäkin enemmän. Ensimmäinen voimatreeni koskaan oli bodypump tunti, jossa noudatin ohjaajan kehoitteita painojen suhteen, seurauksena kovat lihaskivut usean päivän ajan ja tämän lajin unohdus. Iän karttuessa huomaan voimaa tarvittavan, nykyään harrastan satunnaista core-lihasten kotiharjoittelua. JOs ei voita niin ainakin kirjaston kautta ajattelin kirjaan perehtyä.

  39. Piitu

    Voimaharjoittelu, se on kyllä itselle vaikea asia! Harrastan liikuntaa käytännössä joka päivä ja sehän tarkoittaa mulle paljon asioita: kehonhallintaa, liikkuvuutta, taitoja, vapautta tehdä asioita joita pystyy, elämisen hauskuutta. Voimaharjoittelu sen sijaan edustaa sitä toista ääripäätä: ikävyyttä ja tylsyyttä, ulkonäkökeskeisyyttä, sarjoja, odottelua sarjojen välillä. Hmm, oiskohan kirjasta apua tähän? 🙂

  40. Mirka

    Aloitin salilla käynnin viisi vuotta sitten. Tavoitteena on ollut saada normaali lihasmassa. Se on ollut haastavaa kun painoni tippuu herkästi. Edistystä on tapahtunut, mutta matkaa tavoitteeseen on yhä. Kaikki vinkit ja pieni motivaatio buustikin tulisi tarpeeseen. Veikkaan että kirjasta olisi apua siinä.

  41. Leimuska

    Teininä tuli käytyä säännöllisesti salilla. Sen jälkeen kahvakuulatreenit ja omalla painolla treenaamisen ollut yleisempää.

Vastaa käyttäjälle Saija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén