Pihistä ja panosta: treenaaminen

Tällä viikolla vietetään Teristen historian ensimmäistä teemaviikkoa, jonka aiheena on raha. Sen kunniaksi asiaa treenaamisesta ja siitä, milloin kannattaa höllätä kukkaronnyörejä ja milloin olla tarkkana, ettei maksa turhasta.*

Minua pyydettiin jokin aika sitten kertomaan erään kotimaisen treenaiheisen naistenlehden juttuun, paljonko käytän rahaa treenaamiseen. Kalkuloin kulut, mutta sitten toimittaja vastasi, että en pääsisikään mukaan juttuun koska en käytä tarpeeksi rahaa treenaamiseeni.**

Olin kovin hämmentynyt. Eikö satanen-pari kuussa ole tarpeeksi? Kuka oikein määrittää, mikä on liikaa tai liian vähän, kun kyseessä on kuluttaminen omaan itseensä? Omissa rahoissa on se kiva puoli, että rahat ovat omia ja niitä voi käyttää juuri ja tasan siihen mihin haluaa. Käytän omasta mielestäni suht surutta rahaa treenaamiseen, koska minulla on siihen varaa ja nautin treenistä (enkä käytä rahaa kovinkaan paljon muuhun kuin jumppailuun, syömiseen ja matkustamiseen), mutta periaatteita minulla kuitenkin on sen suhteen, milloin kannattaa pihistellä ja milloin panostaa.

Panostan ensisijaisesti siihen, mikä on oleellista. Treenit 110 euroa kuussa, kengät satasen, t-paita 2,90, housut 4,90.

Panosta:

  • Laadukas sali: Jos käyt salilla, valitse paikka joka toimii omaan treeniisi sekä mätsää omiin tarpeisiisi ja arvomaailmaasi. Saako kolistella painoja, onko välineitä toiminnalliseen jumppaan, onko meininki reilua? Salin kalleus ei tietenkään välttämättä korreloi sen laadun kanssa: yleensä mitä fiinimpi paikka, sitä vähemmän saa heitellä painoja ympäriinsä.
  • Hyvä valmennus: Jos treenaat tavoitteellisesti, panosta valmennukseen. Crossfit-salia etsiessä kannattaa jutella valmentajien kanssa ja kuulostella, miten ohjelmointia tehdään ja millaista osaamista valkuilla on. Jos olet henkilökohtaisessa valmennuksessa, valitse laatua ja myös vaadi sitä. Halvin netistä löytyvä jumppaohjelma ei välttämättä ole se paras juuri sinulle (jos kenellekään).
  • Välttämättömät kamat: Treenaaminen on kivaa hyvissä kamoissa, mutta mieti mitkä ovat varusteita jotka oikeasti edesauttavat treeniä (esimerkiksi hyvin jalkaan ja alustaan sopivat juoksukengät tai laadukas maantiepyörä tai merinovillaiset kalsarit) ja pistä ensimmäiseksi rahaa niihin. Kamahifistelylle on aikansa ja paikkansa, mutta sille kannattaa asettaa rajat (sanoo nainen jolla on kaapit väärällään juomareppuja, kuoritakkeja ja juoksukenkiä).
  • Ruoka: Ruokaa on pakko syödä, joten sen laatuun kannattaa keskittyä. Ja nyt puhutaan siis ruoka-ruoasta, ei lisäravinteista (ks. alempi kohta).


Salomonin juoksutakki alerekistä, 90 euroa. Tarpeeseen tuli, tavallaan.

Pihistä:

  • Imagotuotteet: Ostatko treenikamppeita tarpeeseen vai siksi, että tekee mieli saada vielä yhden väriset merkin XYZ trikoot? Omista treenikamppeistani iso osa on ostettu ketjuliikkeiden sporttiosastoilta tai Lidlistä, ja loput ovat alerekeistä.
  • Palkkarit ja lisäravinteet: Erilaisiin ravintolisiin ja treeniä jollakin tavalla väitetysti auttaviin valmisteisiin saa upotettua melkoisesti rahaa, ja hifistelyansaan on helppo langeta. Jos laitat paljon rahaa lisäravinteisiin, varmista että hinta johtuu laadukkaista ainesosista eikä massiivisesta markkinointibudjetista.
  • Kilkkeet ja härpäkkeet perusasioiden kustannuksella: Hifistely houkuttaa helposti myös välinepuolella. Peruskunto ei hirveästi kohene, vaikka kuinka olisi aerodynaamiset tossut tai testivoittajasauvat. Paska kyykky on paska kyykky, vaikka voissa paistaisi.


90 % treenikerroista minulla on ylläni joku kulahtanut tuomaripaita.

*Disclaimer: Ettei menisi richsplainaamiseksi, en halua kertoa kuinka ulkoliikunta on huokeaa ja oksanhangassakin voi hyvin vetää leukaa ja että markettilenkkareillakin voi juosta. Niin kuin voikin, mutta säästetään se nyt toiseen kertaan.

**Näitä juttuja julkaistaan tasaisin väliajoin ja olette lukeneet niitä taatusti kymmeniä: esitellään kymmenen vuotta vanhoissa pieruverkkareissa metsässä joogaava ja marjoja syövä säästäjä ja fitness-kissa, joka käy kuukaudessa enemmän kauneushoidoissa, hypoxissa ja kampaajalla kuin normi-ihminen elämänsä aikana. Miksei tästä asiasta ikinä voida puhua rakentavammalla tavalla?

 

Previous

Teemaviikko: Raha (ja työ)

Next

Vatsalihasten erkauma, osa 2: Satu vastaa

6 Comments

  1. Sofia

    Maksaako yksilövalmennus salillasi vain 110 e/kk? :O Where can I join the club?!

    • Lotta

      Yksilöllinen ohjelmointi on toinen samanmoinen tuohon päälle, tuo 110 on salin kk-maksu. Käyn nyt taas itsekseni jumppailemassa, valmennuksen lopetin kesän alussa kun ei oikein ollut aikaa ja palautumiskykyä kaikessa muussa pyörityksessä.

  2. Sokka

    Pistää miettimään minkälaista kuvaa lehti nyt haluaa antaa euromäästä lukijoilleen, joka vaaditaan että pystyy edes säännöllisesti treenaamaan. Täällä pohjoisemmassa Suomessa ainakin satanen kuussa salista on jo ihan huippuhintoja. Ominpäin ilman valmennusta pääsee jo treenailemaan 20e/kk. Itse toki olen tekniikan puolesta vielä niin kujalla, että ei puhettakaan että kokoaikaisesti vaihtaisin omatoimitreenaajaksi 😀

    • Lotta

      Jep, kyllä Stadissakin pääsee parillakympillä kuussa salille jumppailemaan. Mutta ehkä juttuun haettiin sitten ihmisiä jotka käyttävät pienen maan bruttokansantuotteen verran rahaa treenaamiseen (ja mun mielestä treenaamiseen kuluviin kuluihin ei lasketa kampaajia jne. jotka jutussa oli siihen ynnätty…)

  3. Introverttinen puhisija

    Ihanaa kun joku muukin on urheilukamoista samaa mieltä! Vedin puolimaratonin mun miehen vanhassa t-paidassa ja aletuulihousuissa (parhaat juoksuhousut, ei hierrä eikä purista!) mutta juoksukengistä en tingi. Miehen vanhat (ja omat vanhat) t-paidat on kovaa valuuttaa myös salilla ihanasti mätsättynä Henkkiksen halpisjoogahousuihin enkä oikeen usko että jalkaprässiin voisi laittaa kovin paljon lisää painoa vaikka jalassa olisi jonkun trendisporttimerkin satasen trikoot. Käyn paikallisen monitoimitalon salilla joka maksaa 2€/kerta koska tykkään ihan vaan nostella rautaa eikä siellä turhaan kytätä toisia. Saattaa olla että joskus muutan mielipidettäni valmennuksesta mutta toistaiseksi tulokset paranee vinhaa vauhtia ihan itse mietityllä ohjelmalla. Toisaalta ihaninta treenaamisessa on täydellinen ihmiskontaktien puute että voin kyllä uhrata tuloksia vähän ihan siksi että ei tarvitse tavata ketään 😀

    • Lotta

      Vanhat t-paidat best! Mä joskus hämmästelin jossain ryhmäliikunnassa kun porukka laittaa tukkaa ja laittaa MEIKKIÄ JA HAJUVETTÄ ennen tuntia. Eikös se idea ole jumpata eikä näyttää hyvältä? 😀

Vastaa käyttäjälle Lotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén