Perillä ollaan: kiipeilykurssin päivä 0

Terveisiä Chamonix’sta! Täällä sitä nyt ollaan: kiipeilykamat on järjestelty lattialle odottamaan alkavaa viikkoa ihan uudenlaisten haasteiden äärellä.

Tänään tapasin myös ryhmän, jonka kanssa vietän seuraavat viisi päivää. Opettajanamme alkukurssista (pidemmälle reissulle saamme lisää opettajia) toimii paikallinen vuorikonkari Raphael, ja tiimissämme on minun lisäkseni oppilaat Yhdysvalloista, Englannista ja Israelista. Tänään hoidimme käytännön asioita ja kävimme vuokraamassa puuttuvat kamat (itse tarvitsin vielä ylävuorikengät, kiipeilykengät, jäähakun ja -raudat sekä valjaat). Tapaamisen jälkeen menimme ryhmämme kanssa pizzalle ja bisselle tutustumaan toisiimme. Meillä on tosi erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, on IT-insinööriä Bostonista, israelilaista maailmanmatkaajaa ja lontoolaista opettajaa. Mutta sehän tästä tekeekin hauskaa – ja hyvän harjoituksen tällaiselle hieman sosiaalisesti kankealle tyypille.

Lieneekö ollut univajeen ja pitkän matkustuspäivän syytä (Helsinki-München-Geneve-Chamonix), mutta perille päästyäni tunsin olevani jotenkin todella hukassa. En ole tottunut reissaamaan yksin, ja vähän aikaa mietin, mitä helvettiä oikein olen tekemässä. Tänään tiimin ja Chamexin tyypit tavattuani olo on jo ihan erilainen, ja odotan innolla alkavaa kurssia. Naputtelen tätä Airbnb-kämppäni terassilla (jollaista en edes tiennyt kämpässä olevan! Kerrankin iloinen vuokrakämppäyllätys!) ja tuijottelen edessä avautuvaa maisemaa, jota hallitsee suuri jäätikkö. Mont Blancin huippu on jossakin jäätikön takana pilvien peitossa, mutta eiköhän sekin nähdä vielä lähempää lähipäivien aikana.

Kävin koneessa läpi vanhoja kuvia kännykän rullalta, ja löysin pari vuotta sitten tallentamani kuvankaappauksen, jossa lukee ”We must travel in the direction of our fear.” Tallensin sen, koska tunsin ehkä tarvitsevani sitä joskus. Tänään lainaus sitten puhutteli minua. Monille kiipeilykurssi ja yksin reissaaminen eivät ole mikään ihmeellinen juttu, mutta minusta tuntuu juuri nyt siltä, että olen vahvasti matkalla pelkojani ja epämukavuusaluettani kohti, ja se tuntuu tosi, tosi hyvältä.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

The mountains are calling and I must answer

Next

Retki Pakrin majakalle

2 Comments

  1. Eeva

    Täytyy sanoa, että odotan sun raportteja kurssilta tosi innokkaasti! Keskivaikea alppikuume on kiusannut jo pitkään, ja vähän haikkausta vaativampikin meno kiinnostaa kovin.

    • Lotta

      Ajatuksena oli kirjoitella täältä reissun päältä, mutta olen ollut iltaisin niin naatti että en ole oikein jaksanut, mutta kotoa sitten laitan täyslaidallisen raporttia! Ainakin on ollut aikamoinen hyppäys haikkaamisesta alppikiipeilyyn 😀

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén