Pärjään metsässä kuin Ruotsin kuninkaallinen

Se on kuulkaa Vaarojen maraton alle viikon päästä. Lainaan heti alkuun prinssi Danielia (siis sitä Länsi-Götanmaan herttuaa, Vickanin puolisoa): Mina känslor är lite all over the place.

Hommahan nyt on niin, että en tietenkään ole treenaannut. Koska miksi kukaan treenaisi ennen maratonia vaaroilla, halojata päivää?! No normaali fiksu ihminen treenaisi, mutta on nyt ollut vähän kaikkea tässä.

Treenaamattomuuden lisäksi vaivaa ainakin seuraavat:

– Anemia
– (Mara-)flunssa
– Persevamma (juu se sama vanha)
– Jalkapohjan kipu (en tiedä mistä tämä nyt kimposi)
– Sielullinen väsymys
– Yleinen epätoivo
– Huimaus
– Täiuhka
– Likinäkö
– Stressi
– Hiustenlähtö
– Ientulehdus
– Mahdollinen astma
– Tyhmyys (huomaa jo siitä että otin ja ilmoittauduin)



Merrell lahjoitti meille nämä Agility Peak Flex -maastojuoksukengät Vaaroja ajatellen. Pito vaikuttaa erinomaiselta, mikä on oikeastaan ainoa lohtuni nyt.

Hetken iloitsin, että olen Vaaroilla retkisarjassa, jossa siis saa vaikka käveleksiä koko matkan ja paistella välillä makkaraa sun muuta. Sitten Lotta sanoi että meidän startti on silloin kun on normisarjan startti, ja menin sellaiseen ahdistuksen tilaan, että en ole pystynyt tarkistamaan asiaa. Menen starttiin kun Lotta käskee ja maaliin sitten kun pystyn. Ei ole kiire valmiissa maailmassa.

Sen tietää myös prinssi Daniel, ja tässäpä vielä kuvaus hänen metsäretkestään, joka on epäilyksettä täysin identtinen oman tulevan metsäretkeni kanssa: Daniel Sofia on juuri ja juuri autopilotilla. Hän on vain sateessa kädessään omenan kota, josta hän ei näytä pääsevän eroon. Tämä on synkkää. Hän vain seisoo siinä. (Kuvaus täältä.)

Tämä on synkkää. Hän vain seisoo siinä.

Previous

Testissä (kunto-)nyrkkeily

Next

V*ttu mikä 50 shades of grey

1 Comment

  1. Onko epänormaalia (on), että tästäkin Vaaroja käsittelevästä postauksesta mun päällimmäinen ajatus on: “Mä haluun sinne kanssa!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén