Teimme tässä taannoin koko joukkueen voimin Olviretken Schleusingenissa  Kivenlahdessa*. Toisin sanoen mainio Fat Lizard Brewing Co. kutsui meidät tutustumaan erinomaisen hienoon panimoonsa Espoon Kivenlahdessa. Ja kun olut kutsuu, Teräsmeduusa vastaa “Kyllä! Oi kyllä!”

Pakkasimme siis koko meduusajengin joukkueen ainoan ajokortillisen kuljettamaan kulkupeliin ja aloimme kiihkeän navigoinnin kohti meille ennestään jokseenkin tuntemattomia seutuja.

Vuonna 2013 perustettu Fat Lizard  Brewing pyörii viisihenkisellä miehistöllä (Heikki, Tuomas, Eero, Kalle ja Topi), joista kolme ensin mainittua meillä oli kunnia tavata paikan päällä. Toistaiseksi olutta pannaan Espoon Kivenlahdessa pienessä ja sympaattisessa, autokatsastamon ja jonkin vastaavan liikkeen (emme varsinaisesti muistaneet havainnoida ympäristöä kaikelta innostukseltamme) väliin ahtautuneessa tilassa, omin käsin rakennetuilla oluenpanovehkeillä.

Lähitulevaisuudessa liskopanimo on kuitenkin muuttamassa Otaniemeen, ja muuton yhteydessä valmistuskapasiteetti moninkertaistuu (tämä on erinomainen uutinen. Ihastuimme tuotteisiin nimittäin sen verran kovasti, että nykyisellä kapasiteetilla joisimme helposti ne kaikki eikä muille jäisi mitään). Tähän asti tuotteita on saanut valikoiduista helsinkiläisistä ja espoolaisista olutravintoloista, mutta tulevaisuudessa juomia on mahdollista saada laajemmaltikin.

Paitsi maistuva, retki oli myös erittäin opettavainen. Kyselimme tietysti, miten herrat olivat päätyneet olutta panemaan. Kuulemma kotiolutharrastuksen myötä, ja eritoten siitä syystä, että Suomesta ei käytännössä tuoreeltaan saa yhdysvaltalaisia oluita, joihin asianosaiset olivat erityisesti mieltyneet. (Itse se on kaikki kuulkaa tässä maailmassa tehtävä!) Mitään varsinaista oluenpanijan koulutusta Suomessa ei ole saatavillakaan, ja niinpä Fat Lizardista löytyy niin insinöörejä kuin maa- ja metsätaloustieteilijäkin.

Olutta miehet, erityisesti “panimomestari” ja reseptien mastermind Heikki, ovat oppineet panemaan, noh, panemalla olutta. Alkuaikoina ensimmäisestä ideasta lopulliseen olueen saattoi kulua jopa 30 iteraariota, joista säädettiin esimerkiksi humalalajikkeen laatua tai määrää. Taitojen kehittyessä nykyään olut yleensä saadaan purkkiin “ensimmäisellä otolla”, eli siitä valmistetaan vain yksi 30 litran protoerä.

Hyvään olueen vaaditaan toki jalostuneiden panotaitojen lisäksi hyviä raaka-aineita. Opimme, että yhteen käymisastialliseen eli n. 600 litraan olutta kuluu noin 160 kg maltaita. Varsinainen kuluerä ovat kuitenkin humalat: mitä voimakkaammin humaloitua olutta valmistetaan, sitä enemmän (luonnollisesti) humalaa kuluu. Hyvät yhdysvaltalaiset humalat maksavat jopa kymmeniä euroja kilolta, yhteen oluterään taas humalaa menee oluttyypistä riippuen 2–10 kg. Tässä siis eräs selitys sille, miksi pienet craft beer -oluet maksavat niin paljon enemmän kuin perus-keskari. Laatu, myös raaka-aineissa, maksaa.

Raaka-aineiden laatuun liskopanimossa kuitenkin panostetaan ja tekeminen näyttää muutenkin olevan todella tinkimätöntä. Kantavana periaatteena onkin, että panimosta lähtee ulos vain todella hyviä oluita. Lisäksi varastojen pienuus, prosessien nopeus ja oma jakelu tuotteita tilanneisiin ravintoloihin takaa, että olut on parhaimmillaan hanassa vain viikon ikäisenä (ja menekin perusteella se ei siellä kauaa viivy!).

Retkellämme saimme maistaa panimossa tällä hetkellä olleita tuotteita (Fat Lizardilla ei tosiaan ole mitään erityistä varastoa, vaan kaikki, mitä tehdään, myydään tuoreeltaan eteenpäin). Tervetuliaismaljana nostimme Saison Roseta: herkullisen värinen, vadelmalla maustettu ja osin samppanjahiivalla pantu saison hiveli ainakin allekirjoittaneen saisoneihin ja farmhouse aleihin mieltyneitä makunystyröitä. Juhlan tullen korkkaisimme mieluummin tätä kuin skumppaa!

Saisonin jälkeen pääsimme maistelemaan Fat Lizardin IPA-tyypin oluita. Muistamme vielä ajan, jolloin IPA oli oluthyllyjen uutuus ja harvinaisuus, ja perus-lageriin tottuneet makunystyrät irvistelivät oluttyylin rapsakalle humaloinnille. Nyttemminhän tietysti jokainen vähänkään oluista kiinnostunut on kumonnut kurkkuunsa litratolkulla India Pale Alea ja juomatyypin sukulaisia (APA, DIPA, mitä niitä nyt onkaan!).

Fat Lizardin tuotteet tekivät ipojenkin saralla lahjomattomaan (mutta kieltämättä olueenmenevään) raatiimme melkoisen vaikutuksen. Track Day Session IPA ansaitsi jopa Teräsmeduusat Seal of Approvalin. Maistelun ohessa jutustelimme oluenpanijoiden kanssa niin olutasioista kuin vähän kaikesta maan ja taivaan välillä. Tulimmepa jopa haastaneeksi Fat Lizardin herrasmiehet kanssamme johonkin urheilulliseen mittelöön, johon kuuluu elimellisenä osana olut!

*Siis kuinka usein pääsee tekemään Aleksis Kivi -viittauksen? No aivan liian harvoin!

**Saison roseta saattaa vielä hyvällä onnella löytyä pullotuotteena valikoiduista Helsingin Alkoista: Arkadia, Stocka, Munkka ja Ympyrätalo.