Miksi urheilukaupan sovituskopissa näyttää iljettävältä?

Kävin päivänä muutamana urheilukaupan sovituskopissa. Ei olisi pitänyt.

Piti saada uudet juoksuhousut reikäisten tilalle, joten ei auttanut muu kuin lähteä ostoksille. Marssin Sellon Stadiumiin, nappasin hyllystä parit trikoot ja painuin sovituskoppiin. Kelmeästi valaistussa kopissa pyllistellessäni ja trikoita pohkeitten yli kiskoessani satuin vilkaisemaan itseäni peilistä – valitettavasti.

Melkein teki mieli tirauttaa itkut. Onko tuo läpikuultavan valkoinen, violettien suoniristeysten peittämä iho todellakin minun? Näytänkö minä oikeasti tuolta? Ei sillä että vaikutelma olisi ollut parempi kun vihdoin sain trikoot kiskottua ylös asti: suoraan ylhäältä loimottava loisteputkivalo kasvatti silmäpussit megalomaanisiin mittoihin, ja jokainen läikkä ja näppylä naamassa korostui ihastuttavasti. Ei tehnyt mieli mennä kassan kautta lenkille vaan etsiä jostain perunasäkki ja painua kotiin odottamaan kyläläisiä, jotka kohta taatusti saapuisivat talikoita ja soihtuja heiluttaen noutamaan iljettävää olmia.

Miksi ihmeessä urheilukauppojen sovituskopeissa on järkyttävän epäedustava valo?Mitä mahdollista tarkoitusperää ajaa se, että kelpo itsetunnon omaava ihminen ajetaan kroppakriisiin, kun tämä pelästyy omaa peilikuvaansa joka ei näytä ollenkaan siltä miltä oikeasti näyttää?

Jotenkin sitä luulisi, että nimenomaan urheilukaupassa sovitusvalo olisi kannustava: että minähän näytän kivan sporttiselta, kannattaa investoida näihin vaatteisiin! Tai ehkä epäedustava valaistus tähtää siihen, että sovittaja sisuuntuu omasta ällöttävyydestään niin, että painuu (kassan ja solariumin kautta) urheilemaan.

Sovitin trikoot nopeasti ja hiippailin kassan kautta kotiin. Himassa menin samoin tein peilin eteen tarkastelemaan, olenko vain elänyt jonkinlaisen harhakuvan vallassa ja paljastiko Stadiumin taikapeili sen todellisen olemukseni. Vaan ei. Näytin ihan normaalilta ja siltä että minussa tosiaankin virtaa vielä verta. Lenkille menin, mutta seuraavan kerran samaiseen sovituskoppiin menemistä harkitsen.

Poikkeuksiakin onneksi löytyy. Postauksen kuvissa olen harvinaisen siedettävissä (joskin oudosti suunnatuissa) pukukoppivaloissa Stadium Outletissa. Minulla ei ollut sydäntä ottaa kuvia kauhujen valoissa.

*Kello Suunto 3 Fitness (testissä), aurinkolasit Ray-ban (saatu)

Previous

Epäsosiaalinen juoksunvihaaja juoksee ja seurustelee

Next

Äidin opetukset

5 Comments

  1. maisa

    Tää on kyllä yksi suuri mysteeri! Ja kun mielestäni kyse ei ole pelkästään urheilukaupoista vaan ihan kaikista vaatekaupoista. Toki ymmärrän, että on markkinoille edullista aikaansaada ihmisessä epävarmuutta, jota voi sitten ostamalla paikata, mutta en minä halua ostaa farkkuja/trikoita/uikkareita, jos näytän niissä jo lähtökohtaisesti kelmeältä perunalta! Mieluummin puen päälle vanhat säkkimäiset kamppeeni ja menen takaisin kotiin piiloon.

    • Lotta

      Aamen! Ei mun ainakaan tee mieli ostaa vaikka kallista mekkoa tai farkkuja jos näyttää kelmeältä perunalta 😀

  2. Kirsi

    Samaa mieltä kuin Maisa eli ihan normimeininkiä myös tavallisissa vaatekaupoissa. Välillä oikeasti itkettää, kun peilistä näkyy pakastekalkkuna, jolla on niin isot silmäpussit, että niille voisi antaa nimet. “Tämän näköisenäkö mä olen liikkunut ihmisten ilmoilla?!”

    Tulee sellainen fiilis, että äkkiä sovitusvaatteet rekkiin ja suorinta reittiä kotiin 😉

    • Lotta

      “peilistä näkyy pakastekalkkuna, jolla on niin isot silmäpussit, että niille voisi antaa nimet” Tuli kyllä aamukahvit näppikselle 😀

  3. Nice pictures and interesting blog.
    Too bad you dont write in English.
    My Finnish is still not very good.

    Regards
    Maria

Vastaa käyttäjälle Lotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén