Loppukesä on CrossFit-kisojen aikaa. Reilun viikon päästä järjestetään koto-Suomessa Karjalan Kovin -kilpailu ja parin viikon kuluttua alkavat CrossFit Gamesit. Seuraan somessa monia cf-tyyppejä, joten instagramini feed on täynnä erilaisia kisoihin valmistautumista. Itsekin olen menossa viikonloppuina kisaamaan, ja olen valmistautunut, no, en mitenkään. Kuinkahan tässä näin taas kävi?
Category: Mahdollisia sivuvaikutuksia (Page 1 of 2)
Kun on yli neljä vuotta treenannut CrossFitiä, on myönnettävä, että siitä on tullut allekirjoittaneen mukavuusaluetta. Tietysti harjoitukset tuntuvat välillä pahalta ja on edelleen monia liikkeitä, joissa olen yhä surkea (teistä puhun, muscle-upit), mutta kun menen salille, tiedän, että pystyn tekemään treenit, osaan tehdä oikeat asiat oikeassa järjestyksessä ja muutenkin olen kärryillä siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Kuinka tylsää!
Ulkona sataa lunta, vaikka on toukokuu. Ottaa päähän, kaipaan aurinkoa. Minä nimittäin rakastan aurinkoa. Rakastan sitä, miltä aurinko tuntuu iholla. Koko päivän ulkona olleen ja auringossa paahtuneen ihon tuoksua. Sitä, kun pitkän talven jälkeen aurinko oikeasti lämmittää.
Mulla on. Mutta ei aina ole ollut. Pokassa on onneksi sellainen hyvä ominaisuus, että se kasvaa käyttämällä, ja tiukassa paikassa voi miettiä, että ”selvisin siitä, että pelasin sammakoksi pukeutuneena rantalentopalloa helvetin ison yleisön edessä ilman aiempaa kosketusta koko lajiin, enköhän selviä tästäkin”.
Tiedättehän ne työpaikoilla ja somessa päivystävät pirteät ihmishirviöt yksilöt, jotka ovat käyneet jo ennen aamukuutta lenkillä tai salilla ja kovaan ääneen hehkuttavat aamuisen urheilusuorituksen autuaaksitekevää vaikutusta? Miten varhainen pinnistely ”piristää ihanasti”, ”antaa tosi hyvin energiaa koko päiväksi” ”ja sitten on illalla aikaa tehdä jotain muuta”. Älkää uskoko heitä.
”Lihavia nuoria näkee entistä enemmän. Tuntuu siltä, että joissain alakulttuureissa lihavuudesta on tullut hyväksyttyä. Kesällä kaupungilla näkee lyhyitä toppeja, joiden alta tursuaa iso vatsa. Sitä ei enää ihmetellä lainkaan.”
Jaan teille nyt kolme elämänlaatuani viime aikoina parantanutta niksiä. Osalle nämä ovat varmaan itsestäänselvyyksiä, mutta koska en ole mikään oman elämäni Martha Stewart, tajuan toisinaan kodinhoidollisia asioita hiukan hitaasti.
Kevät tuli, lumi suli, mulle iski jokakeväinen fillarikuume. Järkevä kuluttajahan ostaa tietysti polkupyöränsä syksyllä, kun kesän malleja tyhjennetään varastoista. Fillarikuume iskee kuitenkin aina keväällä, kun asfaltti alkaa kuivua ja aurinko paistaa. Aah, pitäisköhän hankkia uusi kulkupeli?
Yllä väite, johon itsekin jossain määrin uskoin vielä muutamia vuosia sitten: leuanveto ei vaan sovi naisihmisen ruumiinrakenteelle ja voimatasoille. Varhaisteininä sain räpisteltyä yhden onnettoman leuanvedon, sitten vuosiin – en mitään. En yhtä ainoaa.
Urheilija ei tunnetusti tervettä päivää näe. En varsinaisesti lue itseäni urheilijaksi, mutta ahkeran treenaamisen myötä olin jo alkanut tottua ajatukseen, että johonkin aina kolottaa. Treenin myötä väistämättä silloin tällöin iskevät lihaskivut ja -jumit ovat kuitenkin yksi juttu, kroonisesti kipeytyvät paikat ihan toinen.
