Alkuvuodesta Teristiimissä on vahingossa lisätty painoa ja vähennetty sitä. Lotta lihoi, minä laihduin. Mitä me tehtiin eri tavalla?
No sehän tässä huvittaakin, ei nimittäin juuri mitään. Minulla (myös) oli vuodenvaihteen molemmin puolin melkoisen paljon työliitännäistä stressiä, kalenteri mahdottoman täysi ja palautuminen vähän heikolla tolalla. Säännöllinen treenaaminen oli pakko laittaa tauolle, joten treeni koostui lähinnä koiranpennun kanssa käveleskelystä ja satunnaisista CF-treeneistä, kun uimahyppytreenitkin olivat joulutauolla. Ruokailuun en tullut panostaneeksi millään tavalla, söin epäsäännöllisesti ja lähinnä sitä, mitä ehdin kiinni saada tai mitä mies valmisti. Lopputulos: painoni putosi noin 71 kg:sta 67 kg:aan.
Kuva vajaan vuoden takaa alkukesältä. Tässä painan jotakuinkin 71 kg. Dippi kulkee.
Kummallista kyllä, huomasin painon putoamisen lähinnä siitä, että yhtäkkiä pystyin tekemään tiukan bar muscle upin eli ns. palomiespunnerruksen, ja myös leuanvedon toistomaksimiin tuli kolme toistoa lisää vanhaan ennätykseen verrattuna, vaikka treenaaminen oli jäänyt vähille. Vasta sen jälkeen älysin nousta vaa’alle katsomaan, onko elopainossa tapahtunut muutosta.
Mitä tästä nyt sitten opimme? Lähinnä kai sen, että:
1. Ihmisten kehot reagoivat samantapaisiin olosuhteisiin eri tavoin. Minulla niin stressi kuin treenaamattomuus selvästi vähentävät nälän tunnetta, joten tulen syöneeksi liian vähän kulutukseen nähden. Pystyin kuitenkin nukkumaan normaalisti, joten unirytmin häiriintyminen ei onneksi sotkenut kroppaa.
2. Huvenneesta painosta varmasti ainakin jonkinlainen osa oli seurausta lihasten nesteytymisen vähenemisestä. Kova treeni kun kerää lihaksiin nestettä ja aktiivisella treenikaudella painan helposti pari kiloa enemmän kuin silloin, kun treeniä on vähemmän (esimerkiksi kesälomareissuilla paino tämän vuoksi helposti putoaa). Etenkin, kun treenini koostuu yleensä enemmän voima- kuin kestävyysominaisuuksien treenaamisesta.
Kesäloman pyöräilyreissulta, edelleen 70-kiloisena.
Se hyvä puoli tässä on, että kehonpainoliikkeet ovat aiempaa helpompia, kun liikuteltavaa painoa on hieman vähemmän. Toisaalta taas voimatasot ovat kuitenkin jonkin verran tipahtaneet yhtä matkaa painon kanssa, eikä yli 100 kg takakyykky enää nouse, ainakaan helposti. Jos (paino sanalla JOS) olisin kestävyysurheilija, pienempi elopaino olisi tietysti ihan iloinen asia. CrossFitissä kehonkoostumuksessa, kuten muissakin ominaisuuksissa, nähdäkseni paras ratkaisu on jonkinlainen kompromissi: painoa pitää olla sen verran paljon, että jaksaa liikutella raskaita kuormia, mutta sen verran vähän, että jaksaa liikutella myös itseään. Itselleni lajin kannalta paras paino on varmaankin noin 69–70 kg.
Bar muscle up. Voimalla!
Mitä omiin mieltymyksiini tulee, tykkään olla verrattain iso ja vahva, joten en mitenkään erityisesti ainakaan pyri laihaksi. Aikuisiälllä painoni on vaihdellut suunnilleen 62–72 kg välillä, mutta painavimmillani myös lihasmassan osuus on varmasti ollut suurimmillaan, joten en ole silloinkaan ollut merkittävästi isomman kokoinen kuin kevyempänä.
Tissiliivikaupan pukuhuoneessa oli melko otollinen valo ja kuvakulma. Tässä ehkä sen 67 kg. En normaalisti näytä näin omituisen sileältä.
Nyt työkuorma on hiukan maltillisempi ja olen pystynyt taas treenaamaan jotakuinkin normaalisti. Myös ruoka maistuu, joten luultavasti ainakin pari kiloa on jo kovasti matkalla takaisin. Toivottavasti kilot tuovat mukanaan myös voimaa!
Vastaa