En ole yhtään pumpissa! Olen syönyt viimeisenä kolmena päivänä enemmän kuin kahtena edellisenä kuukautena yhteensä! En ole käynyt salilla ehkä vuoteen!
Minun piti poseerata valokuvissa, ja aloin ulisemaan edeltäviä lauseita. En hirveän ahdistuneena, mutta vähän epämukavissa fiiliksissä kuitenkin. Siis kun ei mun lihakset erotu nyt yhtään.
Sitten pysähdyin. Mitä minä oikein selitän?
En ole ajatellut treenaamista ulkonäkösyistä ainakaan pariin vuoteen. En omista vaakaa, ja mittanauhaakin käytän vain silloin kun tilaan vaatteita netistä, eli harvoin. En pyöri peilin edessä, en tyytyväisenä enkä tyytymättömänä.
Tässä kulttuurissa on lähes mahdotonta olla täysin tyytyväinen kroppaansa. Mutta arvostelevat ajatukset hulahtavat nopeasti pään läpi ja häviävät. Koska: mitä välii.
Yhtäkkiä olikin väliä. Koska minun pitäisi olla kuvissa, julkisesti. Ja ennen kaikkea siksi, että koin että minun pitäisi näyttää joltakin.
Pitäisi olla isommat lihakset. Pitäisi olla suurempi lihaserottuvuus. Minun olisi pitänyt käydä salilla. Minun pitäisi treenata ulkonäkö mielessä. Pitäisi. Pitäisi. Pitäisi.
Mitä ihmettä, mietin. Miksi ihmeessä pitäisi? Mitä uskoin, että ihmiset ajattelisivat? Että siinäpä nainen joka tekee mitä pitää? Siinäpä nainen, joka pystyy…ööh tuota…innostumaan perseen treenaamisesta? Siinäpä nainen, jolla on HOMMA HANSKASSA?
Oli mielenkiintoista saada itsensä kiinni näistä ajatuksista. Vaikka sitä uskoo olevansa valveutunut, kriittinen ja omaehtoinen, saattaa silti kaivata muistutusta.
Tältä se oikeasti näyttää.
Tässäpä siis sekä itselleni että teille: Sinun ei tarvitse näyttää joltakin. Sinun ei tarvitse käydä salilla jos et halua. Eikä lihastesi koko tai erottuvuuden aste määrittele sitä, mitä olet.
Postauksen kuvat ovat ns. making of -kamaa kännykällä, varsinaiset otokset ovat nähtävillä myöhemmin. Kuvaaja Tero H. Savolainen.
Vastaa